AURINKOKUNTA 

Onko oma aurinkokuntamme erikoistapaus Linnunradassamme? Viimeaikaiset  planeettalöydökset tukevat sitä käsitystä, että tähden syntyessä sen ympärille muodostuu myös planeettoja.  Eri tutkijaryhmien kesken on syntynyt kilpailua ja mene-
telmien kehittyessä tullaan varmaankin löytämään Jupiterin kokoluokkaa pienempiäkin tähtien kiertolaisia.

Aurinkokuntamme synnystä ja rakenteesta löytyy hyviä linkkejä:   Särkänniemi, oppimateriaali      Nineplanets
 
 

Planeettakuntamme pienoiskoossa!   Jos aurinkokunta kutistetaan sadasmiljardis-osaan, saadaan parempi   mielikuva mittasuhteista.  Maapallon koko olisi vain 0,13 mm, siis   juuri ja juuri nähtävissä.

Arinkokunnan kohteet ja ilmiöt:

Aloittelijan tähtiharrastuskohteita ovat aluksi yleensä Kuu ja planeetat sekä apuna kiikari.  Vähitellen
kiinnostus voi kasvaa  tähtikuvioihin,  tähdenlentoparviin,  komeettoihin,  valaiseviin yöpilviin,  revon-   tuliin ja ehkä ilmakehän ilmiöihin.  Voi käydä niinkin, että on aivan pakko hankkia kaukoputki.  Silloin havainto- kohteet lisääntyvät roimasti.  Havaittavaa riittää loputtomasti.  Monet haluaisivat myös valoku- vata taivaan kohteita.

Kaukoputkikohteina Kuu ja Aurinko ovat helpoimpia kuvattavia filmille tai digitaalikameralla. Tässä ei
tarvita välttämättä teleskoopin seurantakoneistoa.   Auringon kuvaamisessa tarvitaan kuitenkin suodin,
koska valoa on liian paljon.  Planeettojen valokuvaamisessa nykyiset CCD-kamerat ovat ylivoimaisia.

Omissa Kuu- ja Aurinkokuvissani filmit ovat jääneet ja nykyisin olen käyttänyt Fujin MX-700 digikameraa,
tai videokameraa okulaarin läpi kuvattuna, jolloin kohteen saa kokonaisena tai osasuurennoksena ku-
vatuksi  Se on hyvin kätevää, kuvat ovat heti käytettävissä ja niitä voi käsitellä ja parannella  kuvan-
käsittelyohjelmilla.  Esimerkiksi Baaderin Astro Solar-valokuvauskalvosuodin antaa  siniharmaan  sävyn
fotosfääristä,  mutta poistaessani kuvista sinisyyden saan siten melko luonnollisen värisävyn Auringosta.
 

Lahden Ursan DayStar-suotimella ja digikameralla voidaan  kuvata  samanaikaisesti  fotosfääriä  ja reunaprotuberansseja, mikä vaatii kuitenkin värinkäsittelyjä sekin. Visuaalisesti havaittuna Aurin-    ko on erittäin kaunis ja mielenkiintoinen kohde erityisesti pilkkumaksimin aikoihin.  Protuberanssit
mustina filamentteina, aktiiviset kirkkaat alueet pilkkujen läheisyydessä, hehkuva pintarakeisuus
ja reunoilla elävät spikulit sekä  purkaukset ovat elämys,  josta valokuva antaa vain kalpean
aavistuksen.

Auringonpilkkujen kehittymisestä ja muutoksista voi saada valokuvaamalla vuorokauden välein    hyvin elävän animaation (kuvattu JS-teleskoopilla: suuri pilkkuryhmä, pohjoinen ylhäällä,   20.09. - 26.09. 2000).

Perinteisellä filmitekniikalla (Agfa Ortho ja TP-filmi) kuvattuja aurinkokuvia aikaisemmilta vuosilta:

Kodakin Tri-X Pan filmi oli aikoinaan erittäin suosittu ja hyvä tähtikuvaukseen ja se kelpasi yhtä  hyvin sekä Kuu-, että DS-kuvaukseen.   Lähintä taivaankappalettamme kuvasin Lahden Ursan linssiputkella yleensä okulaarisuurennuksella.

"Puoli-kuun" eli Kuun ensimmäisen ja viimeisen neljänneksen vaiheissa pinnan yksityiskohdat ter-
minaattorin alueilla ovat parhaimmillaan, koska auringonvalo osuu viistosti pintaan ja varjot ovat
pitkiä. Suora Valli (viimeiset 2 kuvaa),  jyrkkä  rinnealue,  näkyy  tällöin selvästi  erisuuntaisissa valaistuksissa.

Kuun maisemia kaukoputkella ja digikameralla kuvattuna:

Dia-filmeille Kuun kuvaaminen kinofilmikameralla (ilman objektiivia) kaukoputken läpi  on vielä suhteellisen helppoa, koska valoa on riittävästi.  Okulaarisuurennuksella saadaan Kuun  pinnasta  yksityiskohtaisia suurennoksia.   Polttopistekuvauksessa ilman okulaaria kannattaa Kuuta kuvata   täydellisten pimennysten aikana.   Kuun koko filmillä riippuu polttovälistä  ja nyrkkisääntönä  on,    että metrin polttoväli  antaa n. 10 mm läpittaisen kuvan. Riippuen teleskoopin valovoimasta ja       filmin herkkyydestä pimentyneen Kuun valotus on useita sekuntteja, jolloin putken seuranta on tarpeen.

Lisää kuvia aurinkokuntamme kohteista löytyy komeetat-sivuilta .