| Nopeatempoisella tietojenkäsittelyalalla keskeisiä taitoja ovat jatkuva oman osaamisen kehittämien, mikä tarkoittaa käytännössä alituista uuden opiskelua, omien taitojen syventämistä ja myös vanhoista käytännöistä poisoppimista. Käytännössä varsinkin suuret asiat kuten esimerkiksi laitteisto- tai käyttöjärjestelmävalinnat hankintojen yhteydessä edellyttävät kokemuksesta ajan kanssa syntyvää näkemystä kokonaisuudesta. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa myös tietojenkäsittelyalalla, joten käytännössä tulevaisuuteen vaikuttavat ratkaisut voivat perustua ainoastaan asioista syntyneeseen näkemykseen. | ||
| Vaativissa tehtävissä yhdistyvät asioiden pohtiminen, analysointi ja looginen ajattelu. Kun esimerkiksi multimediaohjelmaan tarvitaan jokin ominaisuus, minulla ei ole aluksi aavistustakaan siitä kuinka asia toteutetaan. Eikä tarvitsekaan olla, kysymyksessä on ongelmanratkaisutehtävä, jossa käsiteltävä asia pilkotaan niin pieniin osatekijöihin, että se on ensin analysoitavissa ja sitten lopulta ohjelmoitavissa. Juuri tämä ajattelumallin omaksuminen on merkittävintä asiantuntijaksi kehittymisessä. | ||
| Asiantuntijalle motivaatiolla on aivan erityinen merkitys. Asiantuntijuuteen kuuluu tyypillisesti voimakas kiinnostus, sitoutuminen ja halu työskennellä sitkeästi vaativien ja monimutkaisten tehtävien parissa. Asiantuntijatehtävät vaativat tunnevaltaista sitoutumista, ihmisen on motivoitava itsensä jaksaakseen käydä läpi myös hitaan kehittymisen työläät ja vaikeat vaiheet. Tässä yhteydessä on kiinnostavaa Kirjosen toteamus, jonka mukaan luovuuden keskeisenä piirteenä on merkitykselliseksi koettujen asioiden nautittava tekeminen niiden itsensä takia.5 Toisaalta tämä on tietysti riesakin, olen huomannut innostuvani useimmista tekemistäni projekteista, jolloin saatan varsinkin alku- ja loppuvaiheessa uppoutua asiaan niin täydellisesti, että se miltei koettelee lähipiirini ihmissuhteita. | ||
| © Jarmo S. Rintamäki 2003 | ||
| | ||
| Sivun alkuun | ||
| | ||