Suoritusorientoituneet oppijat, joiden tavoitteena on annetun tehtävän loppuun suorittaminen15, ovat toisinaan esittäneet että "opettajan pitäisi näyttää hiirellä mitä klikataan ja sitten me kaikki teemme yhtä aikaa perässä". En ole pitänyt ajatusta järkevänä, koska jäljittelemällä opittu taito ei ole yhtä joustavasti soveltamiskelpoista kuin käytännön harjoituksen ja käsitteellisen ymmärryksen yhdistämisestä oppijalle syntynyt taito16. Yleensä jäljittely-opetusta ovat halunneet varttuneet oppijat, jolloin olen tullut ajatelleeksi että asia liittynee osaltaan vanhaan opetuksen tuloksia ulkolukuna mittaavien kokeiden perinteeseen17. Hupaisana yksityiskohtana voin todeta itsekin osaavani ulkoa Joosefin poikien nimet, eipä vain ole arkielämässä ollut käyttöä Israelin sukukuntien luettelolle. Uusikylä ja Atjonen18 mainitsevat syyksi luokkanäkymälle jossa opettaja "yrittää epätoivoisesti saada kaikki kolmeakymmentä oppilastaan yhtä aikaa näppäämään hiirellä näyttöön saman valikon" laitteiden hintavuuden ja oppimateriaalin laatupuutteiden lisäksi opettajien taidot ja asenteet, mikä ei ole ihme koska tietokonepohjaisen oppimisen didaktiikkaa on tutkittu systemaattisesti hämmästyttävän vähän.
		Kokeiluun perustuva John Deweyn oppimismalli edellyttää, että opiskelija saa todellisuudesta käsitystensä korjaamisen mahdollistavan palautteen, mikä luo yrityksen ja erehdyksen kehämäisen liikkeen opiskelijan ja ongelmatilanteen välille.19 Olen omassa atk-opiskelussani toteuttanut juuri tätä mallia, koska se ei edellytä fyysisen opettajan osallistumista oppimisprosessiin, omalta kohdaltani ainoastaan tietokoneen, opiskeltavan tietokoneohjelman ohjetiedostoineen sekä mahdollisesti asiaa koskevan kirjan. Tietokoneohjelmien opiskelussahan oppija saa heti palautteen siitä onko hän onnistunut tekemään haluamansa asian vai eikö ole.
		Yleensäkin muistirakenteiden luominen on epäonnistumisten ohjaamaa siten, että epäonnistuminen tilanteen ennakoinnissa johtaa parhaassa tapauksessa uusien tietorakenteiden luomiseen ja muistin uudelleen päivitykseen. Tällainen dynaaminen muisti kehittyy ja oppii jatkuvasti. Emmehän yleensä tee monta kertaa samoja erehdyksiä - mikäli pystymme oppimaan niistä.20
		Mielestäni tietojenkäsittelyaineiden opetuksen avaimena on progressiivisen ongelmanratkaisun opettaminen, joka tarkoittaa omien tietojen ja taitojen äärirajoilla työskentelyä ja oman tietämyksen jatkuvaa syventämistä. Ytimenä on kehittää ratkaisutaitoa uusille, aikaisemmin kohtaamattomille ongelmille siten että ongelmien ratkaiseminen kasvattaa tietämystä, jota voidaan hyödyntää tulevissa ongelmanratkaisutilanteissa.21 En tiedä miten nykyinen peruskoulu opettaa, mutta ainakin aikuisopiskelijoille on ollut pelottavan uutta ja vierasta juuri tämä asioiden pohtiminen ja itsenäinen ajattelu. Tietojenkäsittelyaineissahan on keskeistä se, mitä osaamista oppija pystyy itse vähitellen rakentamaan itselleen. Toki opiskelutapa poikkeaa täysin ainakin minun kouluaikoinani vallalla olleesta ulkoaoppimisen perusperiaatteesta.
		Ongelmalähtöistä opetusta voidaan soveltaa atk:n perusopetuksesta alkaen. Esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmassa tuotettava vakioasettelun mukaisen liikekirjeen sisennykset syntyvät käyttämällä ohjelman komentoja näppäimistöllä ja hiirellä, mutta opiskelijan kannalta oleellisempaa on järkeillä toiminnan suorittamisen yleinen ajatusmalli. Esimerkkinä ajattelumalli kun kappaleen teksti pitää sisentää: sisennys tehdään sarkainnäppäimellä, käytänpä sitä, se näköjään siirsi vain ensimmäisen rivin alkua seuraavaan sarkaimeen, mutta nyt pitäisi sisentää koko kappale, täytyy siis löytää jostakin toiminto joka vaikuttaa kappaleen muotoiluun, löydänkö ohjelman valikoista vai haenko ohjeista, löytyi, muutan asetuksen, käytän sitä, vaikuttiko halutulla tavalla, jos vaikutti niin hyvä, jos ei niin menen uudestaan asetuksiin, luen kenties lisää ohjeita kunnes saan haluamani tuloksen. Olisi tietysti nopeampaa käskeä oppilasta painamaan samanaikaisesti Control ja M -näppäimiä mutta sehän toimii vain jonkin tietyn yhtiön uusimmissa tekstinkäsittelyohjelmissa.
		Kongnitiivinen oppipoikamalli opettaa oppilaille asiantuntijoiden käyttämiä prosesseja tekemällä oppijoille näkyviksi asiantuntijoiden käyttämät sisäiset kognitiiviset strategiat ja ongelmanratkaisuprosessit. Juuri tätä tarkoitin edeltävällä esimerkillä, jossa pilkoin malliksi tehtävän osan niin pieniin osatekijöihin, että se on lopulta toteutettavissa. Näin tulen tarjonneeksi oppilaille ajatteluprosessien metakognitiivisen säätelyn asiantuntijamallin.22
		Ongelmalähtöiselle opetukselle ja oppimiselle on tyypillistä, että lähtökohdaksi otetaan todellisen elämän ongelmat ja tilanteet, jolloin oppijalle syntyy käsitys siitä kontekstista johon tietoa myöhemmin sovelletaan. Eli toisin sanoen opiskelussa muodollinen tieto muuttuu taidoksi kun tietoa sovelletaan käytännölliseen ongelmaan ongelmanratkaisutehtävässä. Useiden tutkijoiden mukaanhan asiayhteydeksi tai tilannesidonnaisuudeksi ymmärrettävällä kontekstilla on voimakas vaikutus kehittyvän yksilön älyllisiin toimintoihin, jolloin ongelmanratkaisutaidon oppiminen ja taidon soveltaminen ovat kiinteästi toisiinsa sidoksissa.23
© Jarmo S. Rintamäki 2003
Sivun alkuun