| Omaehtoisesti ajatteleva kriittinen ihminen arvioi esitettyjä asioita löytääkseen parempia ratkaisumalleja. Koska ihmisen tieto on näkökulmasidonnaista, kaikki tieto on periaatteessa kyseenalaistettavissa. Mutta yleistä kriittistä valmiutta ei pysty soveltamaan johonkin asiakysymykseen tuntematta alaa. Yleistäen opetustavoitteena tulee olla kriittinen oppija joka etsii opiskeltaviin asioihin parempia ratkaisumalleja. | ||
| Oppiminen on pitkäkestoinen ja monimutkainen prosessi. Prosessia voidaan kuvata hermeneuttisella mallilla, jossa oppiminen on hermeneuttisessa kehässä etenevää tulkintaa, jossa esiymmärrystä muokataan koko ajan suhteuttamalla siihen uusia yksityiskohtia. Näin tieto ei koostu irrallisista palasista vaan se on asioiden ymmärtämistä niin hyvin että kokemuksista ja niiden merkityksestä syntyy oivalluksen avulla näkemys käsiteltävistä asioista. Oppijalle onkin tarjottava sellainen tiedollinen kokonaisuus, jonka avulla hänelle syntyy näkemys käsiteltävästä asiasta. | ||
| Toisinaan oppijalla on negatiivinen asenne opeteltavaan asiaan koska hän ei tiedä miksi jokin asia pitää oppia. Jos oppija on sisällöllisesti kiinnostunut opittavan asian ymmärtämisestä tavoitteenaan soveltaa sitä käytäntöön, hän jäsentää uudet tiedot osaksi mielekkäitä tietorakenteita, jolloin oppiminen johtaa muutoksiin tavassa suuntautua käytännöllisten tehtävien ratkaisuun24. Ja juuri tästä yrityksen ja erehdyksen kautta syntyvästä ymmärryksestä tietokoneohjelmien käytön oppimisessa on kysymys. Koska opettaja ei voi ajatella opiskelijan puolesta, atk-aineiden opettamisen keskeisiksi tavoitteiksi nousevat ongelmanratkaisumallin esittäminen ja oppijan motivointi asioiden soveltamiseen käytännön harjoitustehtävien avulla. | ||
| © Jarmo S. Rintamäki 2003 | ||
| | ||
| Sivun alkuun | ||
| | ||