Back to the start
Persoona

 






 
 

Olen syntynyt 30.9.1987. Lapsuus meni ja peruskoulu samoin, elämä alkoi sen jälkeen. Tai no oikeastaan jo ysillä. Kavereista muodostui tärkeä osa elämää, toinen osa oli harrastukset. Tähänastisen elämäni aikana oon ehtinyt koluta joukkuevoimistelut, tennikset, nykytanssit ynnä muut. Nykyaikana erilaiset tanssit, sekä taideharrastukset mm. metalligrafiikka ja vaatteiden ompelu täyttävät vapaaillat. Lautailu on myös suhteellisen uusi talviharrastukseni.

Kaverit kutsuvat minua nimellä p.h, jolla on jo muutamien vuosien mittainen historia, nimen syntyperä paljastuu vain vahingon kautta. Henkilönä olen hyvin positiivinen, avoin, huoleton, mutta huolellinen. Kaveriporukka on osittain omaksunut suoran ja rehellisen puhetyylini, eli asioita ei kaunistella, eikä kierrellä. Puhetyylillä ei yleensä loukkaa ketään, ellei kyseessä ole asiaan tottumaton.

Elämäni suuria intohimoja ovat ruoka, hyvä sellainen, ei päiväysvanha. Karkit, sipsit ja muut herkut ovat osa ruokavaliotani. Fyysisellä aktiivisuudella tuhoan roskaruoan megakalorit. Toinen intohimo on taiteet ja itsensä toteuttaminen persoonallisella tavalla. Keräilen vanhoja vaatteita ja kankaita, joista ompelen itselleni jotain lähes istuvaa. Koulu on aina sujunut siinä sivussa, se ei ole ollut koskaan päämäärä sinänsä. Musiikin kuuntelu on todellakin jokapäiväistä, sillä aina löytyy jotain uutta. Kehotan nuoria ihmisiä tutustumaan Placeboon, Kasbianiin, Beastie boysiin sekä Deftonesiin. Kaverien kanssa pyrimme viettämään myös ns. laatuaikaa. Hyvä viikonloppuohjelma auttaa selviämään seuraavasta kouluviikosta. Uiminen, kesä ja matkustelu ovat myös mahtava juttu.

Todellakin kirjoitin tekstit lähes yleiskielellä, jotta ymmärtäminen olisi mahdollista. Sivustojen laajennus työn alla. Kielioppivirheet yleisiä.

Desing ja toteutus

 

Studios