Vapaus
Runoja kokoelmasta
Lähetin Turusta ollessani Pansion laivastoasemalla alokaskoulutuksessa runojani Otavalle vuonna 1965. Otavan lukijana Tuomas Anhava lähetti minulle kirjeen, jossa esitti runojeni tiimoilta tapaamista. Sain kirjeen Fregatti Matti Kurjelle Hollantiin aluksen ollessa Pohjanmeren ja Pohjois - Atlannin risteilyllä. Tapaaminen järjestyi myöhemmin samana vuonna Matti Kurjen laiskotellessa Öbbnäsin laiturissa.
Samaan aikaan Otavaa riepotteli Hannu Salaman oikeudenkäynti, missä Hannu Salamaa työnnettiin vankilaan siveettömyydestä. Kun se ei onnistunut, sinnikkäät taistelijat löysivät vanhan Jumalanpilkka-pykälän Suomen Lakikirjasta. Sen perusteella jahti Salamaa vastaan jatkui, ja kuten tunnettua, Salama tunnusti syyllistyneensä Jumalanpilkka-pykälää vasten.
Koska olin, vaikkakin asevelvollisena, puolustusvoimissa, niin Otavasta esitettiin että kokoelman julkaisu siirretään vuoden 1966 kevääseen päästyäni pois puolustusvoimien tilapäisestä jäsenyydestä. Näin tehtiinkin, ja odotellessa kirjoittelin niin monta uutta (ja parempaa?) runoa, jotka korvasivat alkuperäisiä siinä määrin, että Vapaus itseasiassa on toinen kokoelmani.
Salamajupakan takia minun henkistä ajattelunvapautta puolustava sieluni aiheutti noina aikoina myös eroamiseni luterilaisesta yhteydestä. Myöhemmin olen toki palannut kirkon pariin; olen Suomen Merimieskirkko ryn rivijäsen.
Muutama runo kokoelmasta:s.7:Kävelen usein kilometritolkulla pitkin ja poikin kaupunkien katuja ja pohdiskelen asioita. Tuohon aikaan (siis ennen vuotta 1966) sai aina töitä, kun jonkin aikaa jaksoi odotella.
Mikään ajateltavissa oleva voima ei estä minua lähtemästä. Palelen täällä, halvaannun. Useina iltoina peräkkäin menen hiljaa istumaan pimeälle rinteelle kuuraiseen ruohikkoon. Keltaiset katuvalot eivät häikäise minua siellä, ystävät eivät taputtele selkään. Syksyt ovat menneet ja kuka ymmärtäisi kaipuuni määrän?
Meri ja vankila ovat Tuomas Anhavan mukaan sama asia; en ensin tajunnut mitä T.A. tarkoitti todella, vasta kun tajusin että on ihmisiä jotka hakeutuvat vankilaan, ymmärsin mitä T.A. tarkoitti.
Minulle meri ei koskaan ole ollut vankila siinä merkityksessä mitä minä ymmärrän vankilalla. Merellä pääsee itsensä kanssa reilusti olemaan kahden kesken.
Ja radiosähköttäjänä seurustelin täydet työpäivät koko maailman kanssa. Radiosähköttäjänä olin kuitenkin vasta Sinistä Delfiiniä kirjoittaessani.
(Vapautta editoitiin ollessani laivastossa, fregatti Matti Kurjella, kylläkin radio-osastolla.)
Seuraava ote: 2
Tikkasen tekstien Valinta
Sivua päivitelty 3.2000 - 8.2000 ja 26.4.2002
koodia 1.4.2011 ja pari poistoa 21.3.2014 ja 24.1.2015