Sininen Delfiini
Runokokoelma (1970)
Sikermästä: SYKSY
Iltayö: pimeä järvi. Rannat pimeässä. Ulkoa kuuluu ääniä. Minä luulen että sieltä kuuluu ääniä. Panen oven lukkoon. Valot palavat. Kylmä. Kosteata. Jalkoja paleltaa. Ulkona on syksy.
(s.9)
-------
Länsimyrsky
Lännenpuolen ikkunoista ulisee tuuli sisään. Rieppuvat lehdet liimautuvat ikkunalasiin. Puissa kohisee. Lahdella tuulee. Sade pieksii aaltoja. Vihurit vilistävät aalloilla. Pohjoisrannan puitten edessä roikkuu siniharmaa vesirippu. Sade täyttää ilman. Ilmassa ei ole kuivaa kohtaa.
(s. 10)
-------
Kaislikko seisoo hiljaa rankkasateessa. Veden pinta on rakoilla. Vesi huuhtoo saunan katolta koivunlehtiä ja männyn neulasia. Vene ajaa ohi. Keula hyppii korkealle ja sade iskee tuulilasiin. Kaukana häämöttää kaislikkoa ja kallioinen saari. Veneen edessä on sade.
(s. 11)
-------
Sateella minä muistan, että taivasta on samanverran kuin merta; ihan liikaa.
(s. 12)
-------
Päivällä virinnyt tuuli, lännestä, laantui. On tyyni. Sauna on hiipumassa, sinne voi heti mennä. Puhelinlankoja pitkin tuli ystävän viesti; hän tulee huomenna käymään.
(s. 13)
-------
Ensin hän sanoi, että hän on vilustunut. Siellä on kylmä tuuli. Niin täälläkin oli päivällä, minä sanoin. No jos minä tulisin huomenna, hän sanoi. Tule vaan, minä sanoin. Hän tuli iloiseksi ja lupasi tulla. Siellä kun on niin kylmä tuuli. Niin on täälläkin. Mutta täällä on lämmin.
(s. 14)
-------
Ostin neljä mottia valkeita koivuhalkoja. Ne olivat pinossa puuta vasten, kolme metriä pitkä ja vajaa puolitoista metriä korkea pino, siisti, sitten tänne tuli moottorisahamiehet ja halot kolisivat pieneen läjään,
läjän alla saattaisi asua käärmeitä, mutta ei siellä asu. Sissisotilas voisi tehdä sinne piilon, tai, miksei voisi ajatella että sytyttäisi sen palamaan. Kaikki lämmityspuut palaisivat yhtaikaa. Se lämpö pitäisi sitten varastoida. Taivaalle?
(s. 15)
-------
Älä puhu mitään. Minä tiedän mitä ajattelet.
Kun me oltiin metsässä ja oltiin tulossa suolle, sinä sanoit että suolla tuulee. Tuuli on suolla, minä ajattelin.
Koillisesta tuli tuuli, se pani nenän niiskumaan, se heilutti sinun hiuksiasi.
Koivujen keltainen oli rakkauden ääni tummanvihreiden kuusten seassa. Kuuset kuiskivat syksyä ja sitä että syksy on heti ohi.
Sitten kun tultiin sisään sinä tulit istumaan minun syliini. Sinä katsoit minuun. Sitten sinä itkit.
Monta koivua on jo tyhjät. Sinä lähdet huomenna.
Älä sano mitään.
(s. 17)
-------
Meidän elämämme on lähtemistä. Sinä lähdit tänään. Me käveltiin pysäkille, bussi tuli. Sinä menit. Minä tulin takaisin.
Minä odotan että me taas nähtäisiin. Sinä odotat minua. Me odotamme. Niinkuin postia, tai bussia.
(s. 18)
-------
Ilma ottaa kurkkuun, se on kuivaa. Lämpömittari värisee alemmas. Painuu alle nollan. Ruohot rahisevat. Oksat; kihtinen narina. Järvestä menee värit, jää harmaa. Metsästä menee sävyt, tumma jää metsään. Taivas ja järvi yhtyvät pohjoisesta käsin. Valkeita viivoja alkaa tihetä ilmaan. Viivat erottuvat heikkoina tummaa metsää vasten. Alkaa tuulla. Puut nuokkailevat, oksat heilahtelevat varoen, etteivät jäässään katkea. Tuuli kiihtyy ja vie lumen tältä erin ohitse. On viima, kylmä, alaston maailma. Ja maa on valmis talvea varten.
(s. 19)
-------
Seuraava ote: 3
Paluu alkuun
Sivu aloitettu 3.2000, muuteltu 4.2000. Tämä versio 10.5.2002. Pieni poisto 21.3.2014