Sininen Delfiini

Runokokoelma (1970)

Otteita kokoelmasta:   1     2     3     4     5  



Sikermästä: SATEEN JÄLKEEN TUULI LAANTUI



Vielä tunti sitten puhalsi tuuli 
	sadetta puiden kylkiin. 
Järven pinta yritti tulla reunojen yli. 
Nyt on tyyntynyt. 
Se on tyynempää 
    kuin se että koko ajan on ollut tyyntä. 
Ei voi väittää että ilma olisi huonoa ollut, 
	mutta nyt se on puhdasta. 
Tai se tuoksuu sateelta, 
     tai siltä että on ollut sade.
Siinä on kosteutta. 
Sitä on kevyt hengittää. 
    Se kulkee keuhkoihin. 
Ilma menee nyt keuhkoihin. 
Puut lepäävät, ne lepuuttaa oksia.

(s. 57)

-------


Säikähdys
Kolme telkkää lähti kiireesti uimaan keskelle lahtea. Olin kävellyt rantaan. Aina kun ne oli sukelluksissa minä siirryin lähemmäs. Ne ei huomanneet. Pääsin viimeisen sukelluksen aikana ihan rantaan, koivujen taakse. Yksi pulpahti kolmen metrin päähän. Ensin se ei huomannut minua. Sitten se mitään puhumatta alkoi meloa poispäin. Toiset liittyivät mukaan ja kuten aina, kaikki kolme alkoivat vipattaa karkuun. Metsästä kaikui siipien läpse ja tohahdus kun telkät jarruttivat päästyään riittävän etäälle. Mitä ne säikähtivät? Sitä, että heidän maailmaansa tuli ihminen.
(s. 58)

-------




(s. 59 siirretty täältä talteen)


-------


Lahden pinta hohtaa. Auringon kehrä vaipuu metsän taakse kuin suohon, hiljakseen. Kaksi telkkää ui luodon takana, katsovat toisiaan, uivat lähekkäin.
(s. 60)

-------


Ennen kuin taivas menee mustaksi siihen syttyy tähtiä. Yön haju henkii metsästä järven ylle.
(s. 61)

-------


Istuin koko yön. Selkäni takana ikkunat, yö ulkona. Kirjoitin silloin tällöin runon. En pitänyt kiirettä. Minulla ei ole kiire.
Minä muistelin mitä olin nähnyt, tai mitä kuvittelin nähneeni. Minä osallistun tapahtumiin. Minä olen yksi tapahtuma. Järvi on monta tapahtumaa. Juatinen on luku. Juatinen on oikeastaan puu, koivu.
Järvi on hyvin pieni meri. Sen vesi on pehmeämpää. Aallot ovat soutuveneelle pahat. Järven vesi ei kannata uijaa niinkuin meri. Minä pelkään järveä.
(s. 62)


-------


Copyright: Juhani Tikkanen






Seuraava kokoelma: Sulle on sanoma täällä  


Paluu alkuun




Sivu aloitettu 3.2000, muuteltu 4.2000. Tämä versio 10.5.2002.