Jos sinä etsit onnea
Muita otteita kokoelmasta:
1
2a
2b
4
5
Osastosta III (VINKARAN RUNO)
sivu 46:
VINKARAN RUNO
Värisee tuulessa pihanurmi, hiljaa aaltoilee tuosta tuonnemmas, taipuakseen heti taas takas.
Ihmisen aatos kulkee teitään, ees taas, ympyrää.
Tuuli käy hiljaa, pohjoisesta, kai pihatuomen kukat tuskin varisseet, kuihtuneet, lahnankudun jo aikoja sitten kertoneet.
Nyt on se aika kun ei vielä korjata heinää.
Miten korkeaksi pihaheinikkö kohoaisi jollei sitä niitettäisi? Tekisikö se ensi vuodeksi siemenen, vai tukehtuisiko ahtauteen, vai valtaisiko sen voikukka, tai kävisikö joku muu turma, kuten räntäsade? tai löntystelevät lehmät?
Autoista en puhu.
Aatos rientää, mieli palaa ja tekee rataa, soljuu kuin laiva. Aatos kuni kukkiva potaattimaa, ja nuokkuva nuokkuhelmikän kukinto, ja se, ja tuo, mene matkaas, aatos. Tai virkoa, pysäy hetkeks, malta tovi.
Aatos kulkee, Ylmönlahden yli. Huhukseenko, tai Naarvaan? Joutavaako minä siellä. Lutti? Onkikoot ukot ahvenia ja keittäkööt pontikkaa, liitäkööt pilvenhattarat Hattuvaaran taa.
Metsä sitten? Ei käy. Suo? Vetelä ja summaton. Heinikko? Metsäpalo? Sosialismi?
Matkaa mieleni näin, ees taas, taas kohti käy, ja takas tulee, tuonne vaeltaa, kuin kuminen lanka tuo taas takaisin karkulaisen.
Lorvailee ja päivä päättyy, heti uutta rakentaa.
Heti en kyllä puhu enää mistään. Mieleni askareeksi haastelen. Pihanurmelle.
Kun läntisen Suomen ja muunkin maailman ihmiset ovat, mitä ovat, kiireisiä, ihmisiä, tylyjä, vieraita, etäisiä.
Entäs pihakoivu? Seistä sojottaa oksiaan harittaa ikkunan takana silmänurkassa killistellen.
Koitere toisesta ikkunasta siinteleiksen. Alempana metsä, ja niittu, yölintu, (tietysti sekin vielä, lintu) vesakko kohahtaa, on vaiti muut, puut, taivaat, ja metsä. Sekä keto-orvokki sininen.
On heti aamu ja ukkoja järvellä kalassa, pontikkapannu salassa, ja mieli palas, sinne, minne se halas.
Seuraava osasto: 4
Paluu alkuun
sivua muutettu 27.4.2002