Jos sinä etsit onnea

Muita otteita kokoelmasta:   1     2a     2b     3     4  

Otteita osastosta V (MERELLÄ SEILAAVAT MERIMIEHET)

---

sivu 57-78: Sikermä: 'V Merellä seilaavat merimiehet'



THE MEDITERRANEAN


Kuu kumollaan eteläisellä taivaalla,
   pohjoisessa sininen taivas,
	kellellään kotia päin.
Ja horisonttiin asti ääneti kohoilevaa Välimerta,


leveä, vihreän sinisenä kuun valossa kimmeltävä meri,
    pehmeitä maininkeja,
loiskuu kaukana rantaan,
    satama-altaan aallonmurtajaa vasten.
Kihisee hieta rannalla,
    kohisee kivissä takaisin mereen,
huoahtaa takaisin hetken kuluttua.


Meren rinta kohoilee 
		hengityksen tahdissa verkkaan.
Vitkastellen, pehmeänä, 
	kohahtaa yhtaikaa koko rantahieta
	vyöryvän mainingin alla,
korkea kuu
korkea vesi,
nousee kuin ihmisen rinta hengityksen tahdissa.


Nenä haistaa hajut.
Liekö kytevää kookospähkinäpuuta,
tai taatelipalmun juurakkoa,
       joku paistaa kai leipää,
nyt, keskellä pimeätä yötä,
kuu pyöreimmillään.
Kaduilla haukkuu pari kulkukoiraa.


Heti alkaa alakuun aika,
ja heti mekin taas aloitamme yhden matkan,
mennään täältä pois.


Me noustaan aamulla auringon kanssa yhtä jalkaa.
Lakanain välistä,
    pannaan vaatteet päälle
kun aurinko riisuu lanteiltaan 
		yönsinisen viittansa, 
     ja hohtavana,
lämpimänä punertaa auringon rinta,
nousee niska, vartalo,
     lantio nousee,
rantakaupungin talojen kattojen takaa.


Sitten näkyy jo jalatkin auringolta,
aurinko heittää yönsinisen viittansa
Välimeren toiselle laidalle,
	siitä ohi,
Nelson viilentää Saharan hehkuvaa tuulta,
heti puoltaväliä Atlanttia liitää auringon viitta
        ja alastoman säteillen kohoaa
		auringon rinta
    yhä korkeammas taivasta,
hehkuu rinta,
	kuumottaa povi,
    polttaa lantio säteitään,
pistää varpaista nuoliaan,
    sinkoaa säkeneitä
	likaisista rantakadun ikkunoista
	alas tummalle asvaltille.
Alkaa hyörinä.
Autot jyrisee.
Torvet soi.
Elämä sykkii.
Laiva herää, nousee ylös.
Pukee ylleen kauhtuneet farkut,
    ja maaliset, hiukan risat kengät.
Juodaan unet silmistä kahvikuppiin.
Mennään ulos kannelle.
Luotsi tulee laivaan.
Touvit vedetään sisään.
Herätetään pitkään uinunut kone,
    kuusikyttyräinen kamelimme, Sulzer,
aina valmis jyrähtämään käyntiin
    ja jatkamaan tasaisesti loputtomiin,
meren tuolle puolelle.


Sieltä, Gibraltarista Nelsonin lahdelle,
   Portugalin rannikon viileissä vesissä, 
Finisterre,
Biscay,
Ushant,
sumuinen The Channel,
Calais,
Pohjanmeri,
ahkerina häärivät laivat Pohjanmerellä,
lopulta Itämeren kalsean teräksiseen sineen,
viileään,
mutta nyt vielä,
   kuun mollottaessa eteläisellä taivaalla,
auringolla vielä harteillaan 
		sinoberinmusta viittansa,
käärittynä moneen kertaan kehonsa ympärille,
kuu vain mollottaa.
Siirtyy hitaasti huoneesta toiseen.


Laiva hengittää konehuone hyristen.
apukone tekee sähköä.
Valoja palaa kannella
   ja rantakadulta peilautuu valoja,
aalloille, niiden kupeisiin, nivusiin,
hietikolle,
    laiva torkkuu, sykähtelee hiljaa.


Aamulla
    ruori virkoaa
peräsin kääntyy
kone pyörittää potkuria
                 vesi
		   vaahtoaa
keula mennä sojottaa,


taakse jää vanaa
	kuten jokaisen laivan taakse jää,
    kuten aina jotakin taakse jää,
kuljettua tietä, siihen jääviä jälkiä,
hetkeksi,


     leppeä tuuli puhaltaa
		pois meistä jääneen hajun,
pyörittää hajun satamakadulle.
Sinne se hukkuu asvalttiin.
Jää kolisevan pyörän alle.
Kuolee pois.
Ja me seilataan keskellä Välimerta.
Kompassi raksuu.
Aaltojen sini heilimöi.
Keula levittää mereen laivalle vakoa,
   perän takana se taas kuroutuu kiinni.


Vastaan seilaa yksi mustakylkinen laiva.
Se menee heti satamaan.
Me vilkutetaan sille.
Laivasta ei kukaan vastaa.
Aurinko paistaa.    
Meri sinertää.
Laiva tärisee.
Senkin taakse jää vanaa,
	pieneksi aikaa.





--------





sivu 63:


Jos
sinä etsit onnea,
niin täältä laivalta sinun on sitä turha etsiä,
sanoi ennustaja,
monta vuotta sitten, vanha merimies.


Ei,
se nyt vielä puuttuisi
	että
	töissään
	onnellinenkin pitäisi olla.








--------





s. 71:


Se on se tunne,
	rauhallinen ja sees,
kun pitkän merimatkan jälkeen
	pääsee meren tärinästä
	  rähjäisen satamakapakan rauhaan.


Sitä istuu hiljaa tuolilla
    ja juo harmaasta lasista litkua kaljaa,
  eikä heilu lattia,
ja seinustalla jukeboksi köhisee hittejä.

 




--------





s. 78:
THE BISCAY


Tulisit nyt, vaikka sinä,
    tähän juttelemaan kanssani.
Pärskeenmärälle kannelle,
	reelinkiin nojaten.


Ei tässä mitään erityistä asiaa ole,
     mutta olisit tässä, vierellä,
	toinen ihminen, sinä vaikka.
Juteltaisiin,


    tai ei tässä puhe kuulu
	kun kova tuuli vie äänet
('severe gale nine', 
     sanoi Land's Endin radio säätiedotuksessa.)
ja laivan koneet jurisevat,
     mutta oltaisiin lähekkäin,
kuten nuo kaksi aaltoa tuossa,
         hyökyvät toisiaan vasten tuolla,


nyt ne paiskaa kättäkin. Katso!
Tänne asti roiskui märät roiskeet.
Kasvoilla tuntuu meren pehmeä
		ja puhdas suola.
Meri osaa nämä ihmishommat.


Voi milloin, milloin
	ihminen oppii olemaan ihmisiksi
toisen ihmisen kanssa?

 




--------



Juhani Tikkanen








  





Seuraava kokoelma: Dolby C     



 


Paluu alkuun  




päivitetty 3.1999 - 5.1999 - 03.2000 - 27.4.2002