Society Blues & Paris & Lennart Meri

Sidney Bechet syntyi 14.5.1897 New Orleansissa, Lousianassa ja kuoli 14.5.1959 Pariisissa keuhkosyöpään.

Lennart Meri: 29.3.1929 - 14.3.2006.

Kurkistin Nummenpakalla, Turussa 19.3.2006 ulos keittiön ikkunasta pihalle.
Pieniä, valkoisia lumuhiutaleita väisteli omenapuun oksia
päästäkseen niiden ohitse alas maahan.

Vanha lumi oli siellä odottamassa,
vaikka en lämpöfysiikan lakeja ymmärräkään
niin uusi lumi syö jotenkin itseensä vanhan lumen.


	Uusia lumihiutaleita
	pujottelee omenapuun oksien välistä
	vanhan lumen kimppuun.

Tässä sitä odotellaan kevättä, että idän kylmät korkeapaineet ymmärtäisivät häipyä. Vedin sukat jalkaan ja lähiöverkkarit
ja kävin hakemassa punaisesta muovilaatikosta aamun lehden.
Kulttuurisivujen mukaan uusi runo kuulemma elää.
Ja Lennart Meri ei, entinen Pariisissakin asunut kirjailija, tutkija, presidentti, ja henkilö.

Kaukaa kaikui kirkon kellot. Ilmaa pitkin, ei siis radiosta. Kello oli yhdeksän.


	Kellojen kumu;
	uudet lumihiutaleet
	hyökkäävät maahan.

Sisällä kuuntelin Sidney Bechetiä; hänestä pitäisi tehdä yksi sivu lisää näille sivuilleni.
Kaivelin hyllystä Petite Fleur - CD.n. Nimikappaleesta en kirjoita,
lienee liiankin kuuluisa ja kulunut? Enkä St. Louis Bluesista, vaikka hyvä biisi sekin olisi.
Ajattelin keskittyä viimeistä edelliseen eli Society Blues-kappaleeseen.
	Jos lumihiutaleella olisi korvat
	se pysähtyisi ikkunan eteen kuulemaan,
	sulaisi siihen.

Tällä levyllä oleva Society Blues on nauhoitettu Pariisissa vuonna 1952.
Olisivatko Lennart Meri ja Sidney Bechet voineet tavata Pariisissa?
Levy on pitkä, lähes 9 minuuttia, sen aikana ehtii astua sisään saliin,
vaikka olisi tavan mukaan myöhässäkin. (Ennen Society Bluesia levyllä
on 11 muuta kipaletta: lähes koko tunti jazzia.) Lennart asettuisi istumaan,
tilaisi kupin kahvia, hämmentäisi lusikalla ja Sidneyn poppoo alottaisi
varovasti soiton. Society Blues on diplomaattista jazzia, siinä ei oteta
revittelyn riskejä. Soolot ovat hienostuneita, pariisilaisia,
ihan kuin Lennart Merelle sovitettuja.
	Tietääkö lumi
	milloin loppu lähestyy?
	Tietääkö kukaan?

Sidney Bechet oli Pariisissa turvassa, kotonaan.
Isänmaa on monille joskus hankala maa.
Kotimaassa ei kunnioiteta kuin parhaita. Ja lopulta Lennart Meri oli paras,
kotimaassaan. Presidentti.

Sidney Bechet teki mitä parhaiten osasi, soitti.
Voi olla että hänkin oli siinä joskus paras,
ei jazzia aina mitata ympyrää ajamalla renkaat soikeina.

	Lumiukko odottaa
	punainen porkkana nenänä 
	että elämä jatkuu.


	Mihin muuttolintu istahtaa
	jos enää selviää meille asti
	matkallaan Ultima Thuleen?

	Ja sataahan Pariisissakin lunta.

	Vallankumous peittyy pehmeään lumeen,
	punainen väri 
	voi olla kaunista, tai vertaus, tulkinta.


	Lasnamäen lipputangoissa
	liuhuvat sini-musta-valkoiset liput. 


	Suomenlahdessa lillii mustaa öljyä. 
	Valkoista lunta tipahtelee taivaasta. 

	Sininen taivas antaa odottaa itseään, 
	mutta kyllä se vielä pilkahtaa,

	kunhan Sidney saa soitetuksi levyltä
	Petite Fleur'in,
	
	kuin leijuisi
	pieni valkea kukka 
	Lennart Meren haudalle.

Juhani Tikkanen

  • Tikkasen runojen valintasivulle
  • Bechet: You Can't Live in Harlem