Lokakuu 2006



Tylsä taivas --
kuun puolikaskin piileskelee
jossakin



Päätä särkee --
koko yön etsiskelin
puolikaskuuta

Kävelimme yöllä
taivaattoman kaupungin halki --
hän rakastaa minua!


Aikainen aamu --
tietsikkani ei lainkaan
väsyksissä

Lokakuun 7. aamulla oli täysikuu, illalla 6.10 kuu nousi idänpuolen taivaalle. Samaan aikaan kuu oli lähimpänä maatakin. Kävelin Tuomaansillalle ja otin muutaman kuvan, joista yhden liitin blogiini. Ja pari muuallekin.

Muutenkin olen säheltänyt enimmäkseen blogini kanssa. Sieltä löytyy mielenkiintoisia haikujen ja lyhyiden runojen kirjoittajia. Niitä on mielenkiintoista kommentoida, ja vastavuoroisesti saa heiltä hyviä kommentteja. Seuraava pikku yritelmä käväisi blogissani. (Korvasin sen toisella paremmin ympäristöönsä sopivalla ja kalastin sen tänne talteen.)

	yellow maple leaf -- 
	you ought to be 
	thorough red?

Keltainen vaahteran lehti, / sinun pitäisi olla / täysin punainen?

Myönnän että kun kirjoitin loppurivin ja sitten sen eteen alustus-rubriikin, niin mietin että joskus siinä oltaisiin nähty poliittista painetta. Mutta mitä aatetta keltainen edustaa, paitsi heppaista juorulehdistöä?

Ainakin takavuosina julkiset ja avoimet vieraskirjatyyppiset sivut tuntuivat Suomessa keräävän henkisen turhautuneisuuden purkajia. Nykyisin internetkulttuurin pikkuhiljaa tultua jo Suomeenkin ovat kommentit siistiytyneet, tosin kummallisia puolirähjäisiä kommentteja vieläkin näkee, kuten joku asiantuntematon sönkkö taannoin säesti Sata runoilijaa, sata runoa-arvostelun ala-arvoista herjaa avoimilla netti-sivuilla.

Jokusen kuvan tulin taas liittäneeksi Blogiini, tuntuu että siellä on tilaa. Tälle serverille pyrin liittämään hyvin varovasti kuvia toivoen että tämä Saunalahden NIC-palvelin pysyisi pystyssä...

Tämän sivun runo-osia jatkuu oktoberfest.htm - osiossa.

Turun Raunistulassa lokakuussa 2006

Juhani Tikkanen, runoilija

  • oktoberfest 2006
  • Syyskuu 2006
  • Heinäkuun 22.2006
  • Heinäkuun 15.2006
  • Kesäkuun 19.2006
  • Kesäkuun 3.2006
  • Huhtikuun 30.2006