Historiaa 1945 - 1952


1945    Maailmansota loppui Tyynen meren puolelle. Minä synnyin 	
	pian Nagasakin ja Hirosiman A-pommien jälkeen 12.8.1945.	
	Oli sunnuntai. Aurinko paistoi, ainakin pilvien takana. 
	Paikka oli v. Heidekenin synnytyslaitos Turussa. 
	Myöhemmin pidin kovasti  Heinekenin  Pils-oluesta,
	ilmeisesti lähtökohdat vaikuttivat tähän. 


1947    Olin kaksivuotias ja ensimmäisen kerran kesäsiirtolaksi 
	kutsutussa keskitysleirissä. 
	Muistan että siellä ei ollut kivaa. 

1949 Kuulemma karkasin Turussa kaupungille. Minä muistan sen aivan toisin; lähdin käymään satamassa, jos Tepa-setä olisi siellä. En löytänyt satamaa, mutta melko lähellä taisin käydä. Iso porukka oli minua illalla hakemassa. Olin silloin suosittu pienissä piireissä.

1950 Mummolle rakennettiin mökki Vahdon Lavamäelle. Ihmettelin nurkkien valurakenteita. Sitten mentiin Jaakolan Väinön luo saunaan. Siellä minulta pestiin tukka, vaikka ei se ollut likainen?

1952 Täytin seitsemän vuotta ja minä aloitin kansakouluni Vahdon Lavamäen alakansakoulussa. Luokallani oli kaksi muuta ekaluokkalaista. Opin siellä kirjoittamaan. Samassa luokassa oli myös kakkos- ja kolmasluokkalaisia, jotka eivät tosin arvonsa mukaisesti voineet meitä ekaluokkalaisia ainakaan virallisesti tuntea. Ja kun minä juttelin erään tytön kanssa, - kun oltiin samalla luokallakin, ja melkein naapureita, niin heti pojat kiusasivat; sanoivat että panen mansikkahilloa tyttöön ja nuolen sen. Ja minä kun en ole koskaan pitänyt mansikkahillosta. Vuosia jälkeenpäin vasta tajusin kuinka upea idea.


Jatko-osat:
  • Vuodet 1953 - 1962
  • Vuodet 1962 - 1968
  • Vuodet 1969 - 1993
  • Vuodet 1990 - 2045


    Alkusivulle

    sivuilla viimeksi korjauksia 19.4.2002