Joulusatu 2002

Lounais-Suomen kirjailijat r.y.
Sydvästra Finlands författare r.f.
18 sivua, ISBN 952-5129-15-2,
Turussa 2002
_________________  
 
Olipa kerran pelkkää ilmaa,
eikä se maksanut mitään.
Eikä Ilma välittänyt,
että onko valot päällä,
tai pois.

Se oli hyvää aikaa.
Pelkkää ilmaa kaikki,
ihan ilmaista,
eikä sitä kukaan sotkenut,
tai pitänyt siitä huutokauppaa.
 
Sitten eräänä aamuna
- se oli harmaa maanantai -
ohut Tuuli alkoi puhaltaa.

Ei kukaan tiedä vieläkään mistä
ohut Tuuli tuli,
tai minne se puhalsi.

Niin se vain oli.

Eikä Tuuli välittänyt itse,
että mistä se tuli,
tai mihin suuntaan se puhalsi,
koska maailmassa ei ollut muita
kuin pelkkää ilmaa
ja vastasyntynyt, ohut Tuuli.

Se oli selvä maailmankuva,
kaksijakoinen,
se oli helppo selittää.
 
Puhallettuaan kaksitoista tuntia,
Tuuli tyyntyi,
ja koko pimeän yön
Ilma oli vain pelkkää ilmaa.
Eikä pimeä yö välittänyt
oliko tyyntä,
tai tuulista.

Pimeä yö pimeni itsekseen,
eikä sitä erottanut
sillä se oli niin pimeä.
Eikä pimeämpää pimeää
ole sen jälkeen ollut.
 
 
Kaikki oli hyvin,
mutta tiistai aamulla
alkoi taas tuulla.
Ja ei ollut pimeä, vaan kirkas päivä.

Ja kirkas päivä oli niin kirkas,
että niin kirkkaita päiviä
ei ole ollut sen jälkeen,
koska mitään muuta ei ollut,
kuin se kirkas päivä.

Niin kirkasta oli.
Ja Tuuli, joka tuuli.

Mistä Tuuli taas tuli,
tai minne meni,
ei siitä kukaan välittänyt
pitää kirjaa,
tai edes laatia direktiiviä.

Se oli hyvää aikaa.
 
Tuli yö ja Tuuli ei tuullut.
Oli taas pimeä.
Ilmaa alkoi kyllästyttää,
aina tätä samaa,
joko pimeää pimeyttä,
tai tyhjää, tuulista tuulta.

Keskiviikkona
Ilma nosti kätensä ylös,
ja katso,
Tuuli puhalsi käsiin
ja niihin syntyi muutama
mukava maailma.
 
Syntyivät meret,
ja merissä polski solakoita kaloja.
Ja koska oli meret, oli rantoja,
ja rannoilta voi ihailla
kaunista merta,
ja sai asustella metsissä
metsien pehmeissä syvyyksissä.

Se oli ihan mukava maailma elää;
meret loiskivat,
ja tuulet tuulivat
jos tuulivat.
 
Metsissä vilkkui kahisevia lehtiä,
merellä kimalsi kohoilevia aaltoja,
ja aallot kohisivat keskenään
ja metsissä uinuva Tuuli
kohautteli vähän väliä tyynyään.

Yö tuli, mutta jäi kuuntelemaan,
katselemaan,
ja unohtui mitä hänen piti tehdä.

Sinä yönä ei tullutkaan yötä,
vaan tuli pehmeä hämärä,
kuin pumpulinpehmeä tyyny,
johon voi asetella päänsä,
jos olisi menossa nukkumaan.
 
Ilma oli tyytyväinen, ei tarvinnut
olla yksin eikä Ilma muutenkaan
koskaan nukkunut.

Tuuli nukkuu jos tahtoo,
tai on nukkumatta,
eikä Tuulen tarvitse mennä kotiinsa
kello 9. illalla,
sillä Tuulella ei ole kotia;
Tuulen koti on koko maailma
missä vain on ilmaa.

Siinä Tuuli puhaltaa,
ja Ilma itse asiassa pitää siitä.
 
Jos Ilma ja Tuuli
olisivat kuten ihmiset,
niin ne voisivat mennä naimisiin.
Mutta sitten niiden
pitäisi asua yhdessä,
ja missä silloin olisi Tuuli,
jos häntä jossain tarvittaisiin?
 
Ei, Tuuli ja Ilma
eivät saa mennä naimisiin.
Ne ovat maailmanjärjestyksen
kaksi sinkkua, aina.

Vaikka maailma loppuisi,
niin Ilma ja Tuuli olisivat sinkkuja.

Sillä ei kaikkien ole pakko olla
jonkun kanssa naimisissa.

Ja näin maailma oli direktiivien
mukaisessa järjestyksessä,
ihan kuin pahviset maitopurkit
kaupan maitohyllyllä.
 
Näin sujui muutama miljardi vuotta,
ja kaikki oli oikein hyvin.

Mitään mullistavaa ei syntynyt,
ei tarvittu uusia direktiivejä,
eikä tullut äänestyksiä,
koska ei ollut mitään mistä äänestää.


Mutta sitten maailmaan syntyivät
kylmät ilmat,
ja toisaalle kuumat päivät.

Ja sekasotku oli valmis.
 
Jos oli pienen aikaa kylmä,
ja siinä välillä maailman asuttaneet
ihmiset löytäneet villapipot päähän
ja kaulaliinat kauloille, niin eikös
siinä samassa tuli mahdoton helle,
ja ei auttanut vaikka riisui villapipon
ja kaulaliinan, vielä sittenkin oli
kuuma. Oli ihan väärin,
että oli kuuma kun piti olla kylmä,
ja kylmä kun piti olla lämmintä.

Se oli ihan mahdoton maailma asua.
 
Ilma oli ilmaa ja Tuuli puhalteli.
Öisin oli joskus pimeää,
Suomessa kesäöinä vähän lipsui;
oli yölläkin aika valoisaa,
mutta Joulun tienoilla
oli melkein pimeää,
eli suurin piirtein vuoden mittaan
maailman kulku menetteli,
jotenkuten, muuten, kai, vissiin.
 

Mutta että oli vähänväliä
joko liian kuumaa tai kylmää.
 
Siihen keksi Tuulesta kerran
vahingossa syntynyt Myrsky
ratkaisun:

Kun oli kova helle, Tuuli kutsui
Myrskyn luokseen ja Myrsky hajotti
liian kuuman tasaisesti Välimeren
eteläpuolelle, Saharaan,
ja päiväntasaajan paikkeille.

Lämmin ja kuuma jäivät viihtymään
sinne, sillä lämpö ja kuuma pitävät
kuivasta, kuumasta hiekasta,
ja siitähän Sahara on tehty.

Siellä on muidenkin hyvä käydä
lämmittelemässä, jos paleltaa.
 
Maailma oli taas jotenkin siedettävä.
Direktiivit pitivät osapuilleen paikkansa.
Joku niinä vähän väliä kyllä vähäsen tönäisi,
- siis direktiiviä,
mutta kyllä direktiivejä aina voi
vähän tönäistä, aina voi sanoa, että OHO,
ja se on sillä siisti.
 
Suomalaiselle on OHO ihan sama kuin ANTEEKSI.

Senhän kaikki tietää, ja niin on aina ollut.
Ja OHOn sanomiseen ei mene niin paljon kirjaimia
kuin pitkän ANTEEKSI-sanan sanomiseen.
 

Juhannus on hauska juhla,
silloin on valoisaa
eikä kaikki hyttyset ole vielä ihan
joka paikkaan levinneet.

Tai no, aika moneen paikkaan,
mutta on Juhannuksessa jotakin kivaa,
en nyt tähän äkkiä muuta keksinyt
kuin tuon että ei ole paljoa hyttysiä.

Sitten menee pitkä aika että ei ole mitään.
Sen takia Juhannukselle tehtiin pariksi Joulu.
Joulu tehtiin niin että kaakkulapiolla
leikattiin kalenterivuosi kahtia.

Kaakkulapio lipsahti hiukan,
ja kävi niin, että Joulu jäi toiselle puolen
mutta toiselle puolen jäi Uusi Vuosi,
ja siitä sotkusta selvittiin niin
että päätettiin tehdä samalla
Uudesta Vuodesta myös isompi juhla.

Niiden vastapainona oli Juhannus
toisella puolella kakkua yksinään.

Joutikin, sillä Jouluna
ja Uutenavuonna on niin pimeätä,
että silloin tarvitaan juhlia.
 
 
Sitten ollaan puoli vuotta suuremmin juhlimatta,
jollei Pääsiäisen aikaa ja Vappua lasketa,
kunnes tulee taas Juhannus.

Ja niin maailma oli laadittu kuntoon
ja siinä oli kaikki mitä maailmassa
kukaan tarvitsi, ja vähän liikaakin,
sillä jos on oikein kylmä ja sateinen kesä,
niin pitääkö siinä nyt joka vuosi
sitä Juhannusta niin juhlia?

- Ai että pitää?
- Koska niin on aina ollut tapana.

No sitten, sen takia.

Ja näin itseasiassa tämä nykyinen
maailma muodostui tälläiseksi mitä se nyt on.

Ja joka kerta kun havaitset että on ILMA
ja että siinä TUULEE
niin tiedät että jotakin tärkeätä voi tapahtua.

Kannattaa kuunnella mitä maailmalla tapahtuu.
Ja jos tulee tylsää, niin aina voi mennä pihalle
ja viheltää rappusilta ilmaan.
Sillä vihellys kutsuu ennemmin tai myöhemmin
tuulet paikalle, ja sitten taas tapahtuu!
Hyvää Joulua!
 
 

Copyright 2002, Tikkanen Juhani

Jouluja - sivulle

Tikkasen tekstien valinta

Joulun tähdelle
lepattava kynttilä
näyttää valoa.

sivu laadittu 24.12.2002