Jouluna 2001



Lumimyrskyssä
lisää vauhtia huitoo
linnunpelätti.


Linnunpöntöt tyhjinä
uudenvuodenaattona





Seuraavan tekstin rakenne pyrkii noudattamaan
vanhaa japanilaista ketjurunon (Renga) perinnettä.
Tein ketjun alusta loppuun yksin.
Ketjusta saattaa löytyä epätäydellisyyksiä.

Ketjun alussa ja lopussa on ylimääräiset tekstit.

Julkaisin tästä tekstistä paperiversion ISBN-numerolla 952-5129-14-4
Lounais-Suomen kirjailijat ry:n hallitsemasta numerosarjasta.
Siitä kiitokseni yhdistyksen sihteerille, Lauri Levolalle.






1.

Lahjonnan valta:
lattialla kasassa
läjä lahjoja.


2.

Yöksi lapsi valitsee
risaisimman nukkensa.


3.

Loppiaisena
harsokuusi palelee
kaatopaikalla.


4.

Huurteisessa metsässä
pakkaslumi varisee.


5.

Jäätynyt taivas
hautautuu kinoksiin
talven turvaksi.


6.

Pohjatuuli puhaltaa
lentosuukon luoksesi!


7.

Pitele kiinni
tulevaisuudestamme,
ettemme eksy.


8.

Minun sateenvarjoni
on myös sinun varjosi.


9.

Myöhäinen hetki;
pilvipeite rakoilee:
kuu on laskenut.


10.

Pettyneenä nukahdan
molemmat silmät auki.


11.

Kevään aurinko
herättää jäiset vedet
talvipesistä.


12.

Viemäreihin lorisee:
katuojat kusella.


13.

Lainaan sinulta
iloiset ajatukset.
Hei, minä hukun!


14.

Sulavedet valuvat
kastematojen niskaan.


15.

Tyyni nurmikko
vehreänä odottaa
ruohonleikkuuta.


16.

Eivät ehdi nukkumaan
kesäyön päiväperhot.


17.

Nuotion savu
karkottaa hyttysparven
teltalle asti.


18.

Tuulenpyörre pudottaa
väsyneet lehdet maahan.


19.

Ruostuneenakaan
vanha lehtiharava
ei saa levätä.


20.

Moottoritien pientareet
hötkyilevät ohitse.


21.

Täysikuun naama
humalassa kuin peikko.
Hyvää huomenta!


22.

Mistä hohtavat pilvet
tekevät koleat sateet?


23.

Eläkemummo
tutkii valokuvia:
nuoruuden kesät!


24.

Rakastunut yötuuli
hiplailee pensaikossa.


25.

Kuivuneet oksat
harovat illan tuulet
ajoissa kotiin.


26.

Tienhoitokunta leikkaa
nimismiehen kiharat.


27.

Kurjet lähtevät
myötätuulen mukana
koivet suorina.


28.

Biljardipallon kutsu
sulkemisaikaan saakka.

29.

Aamu aamulta
päivänvalon kajastus
myöhästyy töistä.


30.

Katuvalojen hehku
lämmittää kadut uneen.


31.

Miljoonas sivu
tipahti alas puusta.
Viisi jäljelle.


32.

Sammakko kaivautuu
syvemmälle suomutiin.


33.

Narskuvat kengät:
joulukuusimetsässä
kuuset hikoilee.


34.


Ensilumella lepää
kuihtunut ruusun kukka.


35.

Risteyksessä
joulupukki jonottaa:
punaiset valot.


36.

Tyhjä säkki harteilla
palataan lähtöruutuun.








Luettelo ketjun osista:
1. Joulu
2. Jouluyö
3. Loppiainen
4. Talvi
5. Talvi
6. Rakkaus
7. Rakkaus
8. Ihmisyys
9. Kuutamo
10. Ei vuodenaikaa
11. Kevät
12. Kevät
13. Rakkaus
14. Puutarha
15. Puutarha
16. Kesä
17. Sota
18. Sota
19. Väsymys
20. Vapaa aihe, ei vuodenaikaa
21. Täysikuu
22. Kesä
23. Kesä
24. Rakkaus
25. Metsä
26. Vapaa aihe
27. Syksy
28. Vapaa; ei vuodenaikaa
29. Syksy
30. Kaupunki
31. Syksy
32. Luonto
33. Talvi
34. Ensilumi
35. Joulu ja joulupukki
36. Joulu ja joulupukki




Yksi kerrallaan
lyhenee joulukorttien
postituslista.


Askeleet rahisevat.
Tuntematon kulkija.





Tikkasen sivujen alkuun

paluu Joulun Valinta-sivulle

Sivun rakentelu aloitettu 5.11.2001. Lisäyksiä ja muutoksia 11.11. & 25.11.01.