Jouluna 1993

Toivotan rauhaisaa Joulua, itsekullekin. Hauskaakin Joulun tienoilla pitää olla:

     "Syksyinen räntäsade!
      Nyt! Saan pukea
      ihkauuden sadetakin!"

Tavujako ontuu, mutta niin ontuu tämä maakin. Ja sitäpaitsi tuo edellä apinoitu haiku sai vaikutteita Basholta, missä hän ilmeisestikin joulumielellä ollessaan kirjasi seuraavan ajatuksen:

      Talven ensimmäinen tihkusade;
      myös apinat ansaitsisivat
      pienen sadetakin ylleen!

Kasvihuoneilmastoa odotellaan 'Maahamme', mutta miten lie, odottelemme kasvihuonetta kuten kaiken pelastavaa uutta presidenttiä odotellaan. Sillä aikaa kurkistelen Turussa keittiön ikkunastamme takapihallamme, ja minäkin olisin voinut kirjoittaa seuraavan mietelauseen:

      Terävät tuulenpuuskat
          räpättivät lehtiä.
      Nyt pihalla hiljeni.

Basho oli taas muotoilun innoittaja, enkä malttanut olla tulkitsemasta rivejä niinkuin Turussa Nummenpakan pihalla talven tullen tapahtui todella.

Ikävystytänkö? Minäpä kerron hauskan runon, se on Fumikunin:

      Linnunpelätti seisoo
      jousipyssy kädessään
      hätyyttämässä mörköjä."

Tiedättehän linnunpelätit? Niistä oli muutama haiku kokoelmassa DOLBY C kauan sitten. Luitteko? Mitäs piditti? (Moni ei tajunnut ollenkaan.) Ja mitä ymmärtämistä linnunpeläteissä on? Ne ovat olemassa, kuten maalla hallitus, presidentti ja pankeilla viisaita johtajia. Rinnastus ei tee oikeutta linnunpeläteille.

Elämä on taistelua, 
kirjoittaminen on huitomista vastatuuleen; 
olen nyttemmin siirtynyt kosmoskyniin.

Kesällä julkaisin (yhdessä Kimmo Koiviston kanssa) runoelman VAINOTUT KYNÄT, ISBN 951-96879-0-4. Vainotuissa Kynissä puolustan Faber-lyijykynän kunniaa.

Syntymäpäivänäni 12.8.93 Turussa taiteiden yössä kello 2115-2130 luin värkkäämäni runoelman: 'Viisi runominuuttia, kuusisataa sekuntia'. Runoelman ensimmäisen tulostetun kappaleen sai Anu Kaskeala.

Tähän väliin kevennykseksi yksi miete vanhanaikaiseen tyyliini:

     Television ruutu
     vilkkuu ikkunaan:
     katuvaloille uutisia.

Ensinnäkin television täytyy olla yksinään huoneessaan. On arvoitus missä huoneen asukas on. Kuitenkin hän saapui illemmalla huoneeseen, koska kertoi tuossa televisionsa yksinäisyydestä, eikös vain? Verhot ovat, jolleivat ihka auki, niin sopivasti raollaan. Televisiolla on seuraa: katuvalot! ja toisinpäin; yksinäiset katuvalot voivat katsella ikkunasta uutisia. Asunto ja katu elää näin keskinäisessä harmoniassa.

Porissa Sepänkadulla, ja Turussa Vanhalla Hämeentiellä Jouluksi 1993 Juhani Tikkanen.

Sain tuohon vuoden 1993 joulukorttiin erään palautteen, missä parhaisiin elektroniikka-ystäviini kuuluva henkilö taivasteli apinoitani. Rustasin häntä varten seuraavan selvityksen.

seuraava, eli vuoden 1994 Joulukortti

sivu laadittu 7.4.1999,
korjailtu 17.4.99
ja 23.5.99,
koodia 17.4.2011