Joulukortti 1994

  


 
On taas aika, 
      jolloin päivä ei enää lyhene, 
    yö pitene. 
	  Pitäisi olla tyytyväinen; 
luottaa uuden vuoden tuovan parempaa 
	 (valkeampaa) lunta kuin viime vuonna, 
		  puhtaampia sateita, 
     kirkkaampia päiviä. 

 

 
 
Kadulla kaasuttelevat autot 
     ajavat edestakaisin, 
eivät taida tietää minne menisivät 
	     ketä ajaisivat takaa; 
olisivat parkkipaikalla hiljaa: 
    antaisivat renkaiden levätä. 
 

 
Juhani Tikkanen: Oodi pohjaanpalaneelle kaffepannulle, E-duuri,  
runosta 16  sivulla 30.  (ISBN 951-96879-4-7, 1994) 

 

 
 
Yxi haiku: 
 
Siihen voi kuolla, 
    tuollaisen sienen syöntiin - 
	  tietenkin  sievän! 


 
		     (Issa) 
 

 

Ylipäätään maailmasta ei selviä hengissä, 
kuten talvi keväällä sulaa 
ja syksy talven tullen taas jäätyy. 
Ihminen aina vain, 
pohtii omaa ylivertaisuuttaan. 




Muistellaanko MS Estoniaa? Lainaus, runoelmasta Meri, The Sea, 
alaviite The Night at The Northern Baltic,  28.9.94, 
runosta nr. 11: 

 
 
Nyt on merenkävijän hetki. 
Istu aloillesi 
	ja ole hiljaa, ihminen, 
sillä ihmisen ylitse on tänään kuljettu. 
 

 

 
  
Seuraava teoksesta Vainotut kynät, sivulta 33: 

 

 
 
Mikä on ihmisen arvoitus: 
onko elämää. Exist? 
 

 

 
Muistakaa sitä ennen noudattaa nykyhallituksemme 
	yksimielistä ajatusta: 
äänestäkää heidät maaliskuussa  uudelleen: 
Suomesta voi vielä löytyä 
		muutama lantti. 
Sillä he ostavat menolippuja Brysseliin. 
Toivotaan että rahaa ei riitä paluulippuun; 
me täällä alettaisiin ihmismäinen elämä, uudelleen. 
Nyt heti, eikä joka viides vuosi!  





....



Sen on aina oltava hyvän, 
satakoon vaikka sammakoita, 
tai kirsikankukkia.



 
Busonia pikkuisen mukaillen, Tshehovia haikuillen: 

 
 
Lintukotomme  
   yksin kirsikkapuiston 
      talvessa piilee. 



(copyright Buson & Tsehov & Tikkanen) 



 
...

 
Tänne vielä yksi: 

 
 
Tuulet nuolevat suomuja silmistäni. 
Aika valuu vain eteenpäin, 
uikaa perässä, kävelkää rantoja pitkin, 
tulkaa perässä Sorapolkujen Sorbonneen! 

 
Kahlatkaa kanssani syvien vesien yli, 
keräämään rannoilta unohduksen kiviä. 
Odotetaan: 
painolastikivet alkavat lisääntyä 
		 ahventen yössä. 
Ajelehditaan yhdessä. 


 

(Ote runosta nr. 24, teoksesta Reposaari, ISBN 951-96879-7-1, julkaistu v. 1994.)

Juhani Tikkanen