Eräs vastaus uteliaalle ja rehdille lukijalla, joka ei ollut ymmärtävinään joulukortin 1993 tekstiä:
***
Innokas lukijani;
"Syksyinen Apina pukee sadetakin ylleen" ei ollut ihan oikein mutta ei paljoa pielessäkään, kuten ei ole sama onko TTL-satiaisen jaloissa + 2 tai + 4 volttia!
Siis, lainaus ensin:
Syksyinen räntäsade! Nyt! Saan pukea ihkauuden sadetakin! Basho siis sanoi: Talven ensimmäinen tihkusade: myös apinat ansaitsisivat pienen sadetakin ylleen.
Ensimmäinen ongelma tässä japanilaisessa runossa oli siinä esiintyvä lämpimämmän ilmaston eläin, joka ei sanana sisällä suomalaiselle lukijalle 'oikeata' viestiä. Apina. Tässä kuitenkin tällä kertaa tarkoitetaan pelkästään apinaa, siihen lastattu ihmistä kuvaava laatuluonnehdinta ei mielestäni sisälly alkuperäiseen runoon? Vai?
Peruskuvio tässä(kin) runossa on yksioikoinen: pitää ensin kylmästi uskoa mitä siinä sanotaan. Siispä:
talvi = kylmää yms.
ensimmäinen = kesä on muistissa, on vastikään ollut lämmintä.
kolmas sana, tihkusade = märkää ja vähän kylmää, ikävä ilma ylipäätään.
Toinen rivi: 'myös' = siis kertojalla, eli runon lukijalla = minulla, on jo sadetakki.
apinat = kertoo eli paljastaa maisemasta, että siellä on apinoita! (Havainto!)
'ansaitsisivat' = joulumielinen sana, sanaan on ladattu hyvä tahtoa, sen takia valitsin tämän runon.
Kolmas rivi: 'Pienen sadetakin ylleen.' = jotakin mitä ei ole, vähän kuin sadusta, nukke-mielleyhtymäkin on olemassa. On kuitenkin vain ohimenevä, mahdotonkin, pelkkä kaunis ja hyvä ajatus.
Näin runosta siis pitäisi jäädä mieleen luonnon vääjäämätön kehitys, ihmisellä siinä lämmin henkäys: luonnon vilua kärsivälle eläimelle (mukamas) olisi myös saatava lämmin suoja luonnon kylmyyttä vastaan, edes pieni sadetakki.
Kuitenkin mahdottomuudessaan runosta mielestäni jää mukava tuntuma. Verbin konditionaalimuoto paljastaa idean vain haaveeksi.
Ja runon loputtua Basho ilmeisesti tyytyväisenä jatkaa tihkusateessa vaeltelua ja luonnon tarkkailua sadetakkinsa suojasta. Eihän apinoilla tietenkään mitään sadetakkia ole, eikä edes ole varmaa ottaisiko apina sellaisen päälleen.
Kun kuviota jatkaa, voi runosta nousta myös huoli tulevaisuudesta: mitä jos sää tästä vielä kylmenee, ja että miksi ihminen ei pärjää luonnossa ilman sadetakkeja, kun kerran eläimet?
Näin nämä kuviot minun mielestäni tämän runon kohdalla kulkevat. Ja näin näistä aina saa enemmän irti kuin jostain moniliuskaisesta vuodatuksesta. Pitää vaan malttaa pohtia ihan rauhassa. Odottaa. Sieltä se viesti nousee. Näennäisen simppelisti ja 'pienesti', ilman suurta ja mahtipontista rumpujen päryyttelyä.
Oma versioni aiheesta taas kulkee iloisemmin, sen paljastavat yltiöpäiset kolme kpl huutamismerkkiäkin!!! Eka !-merkkiä pohdin pitkään, se on siinä-ja-siinä liikaa? Siis selitystä: "Syksyinen räntäsade!" Okei, missä ollaan? Allakassa on kesän jälkeinen aika ennen talvea. Ei vielä talvi. On siis syksy. Ja siihen on lukijan uskominen, mukinoitta. (!) Räntäsade = siihen on yleisesti ladattu vähän sellaisia ikävämmän puoleisia painolasteja, ikävä juttu. Ei syksyisin joka päivä räntääkään sada. Nykymaailmassa kun on vielä kasvihuoneilmastolla pelottelu, johon annan myöhemmin vihjeenkin. Ja se huutamismerkki paljastaa heti melko räikeästi mielentilan: yksi kahjo hihkuu onnesta, kun syksyllä sateleekin lumiräntää. Siitä herää uteliaisuus ja se vaatii toki selityksen, mikä sitten annetaan: Toinen rivi: 'Nyt!' = siis nopea reaktio, jotakin tapahtuu ihan juuri nyt tässä ja nyt, eikä jahkailla joutavia. Ei toisaalta tätä ennenkään mitään ruvettu tekemään, eli siis räntä sadetta ei odotettu, se oli ylläri. (talven tulo on ylipäätään jokavuotinen odottamaton tapahtuma!)
'Saan pukea / ihkauuden sadetakin!' (ylleni sana ei enää sopinut, mutta tuossa saan-sanassahan minä jo olen olemassa. Tosin pidin sanaa 'ylläni' runossa loppuun saakka, mutta yltiöpäinen haluni saada haikuun tavujako edes sinnepäin, tipautti sen pois. Myönnän, että sana olisi saanut silti jäädä. Mutta putosi mikä putosi. Sitäpaitsi annoin kyllä tästä pienen vihjeen, jotakin on murjottu ilmeisesti selvyyden kustannuksella, koska vihjaan voimakkaasti tavujaosta! Siis selitys: Kertoja (minä = itseasiassa lukijakin?) on saanut ihka-uuden komean sadetakin, eikä poutaisen kesän / syksyn aikana ole päässyt sillä diivailemaan. Nyt! uusi hieno sadetakki niskaan ja testaamaan miten saa turhaan lorutella vesiään, minäpä en kastu, minulla on hieno sadetakki!
Jatko voi olla vaikka mitä: sadetakki ei toimikaan. (Eihän sitä enää jäädä seuraamaan.) Siinä voi siitä huolimatta kastua, ja jatkona voisi olla ihan uusi runo, mutta se on sitten toinen juttu. Sadetakki voi olla myös liiankin hyvä, se hiostaa ja sitä ei voi kovin pitkään pitääkään päällään.
Ja niin edelleen, sellaisia.
Runojen kuvioihin kuuluu myös rivien välien voimakas mukanaolo. Niissä niiden viehätys asusteleekin. Se tekee näiden tekemisen pikkuisen konstikkaaksi, ja aina ei onnistu. Virheiden mahdollisuus kasvaa mielestäni suoraan sanojen määrän alenevassa potenssissa, eli siis käänteisesti. Tuo nyt ei ihan matemaattisesti ole oikein muotoiltu, mutta jos sovitaan että 15 sanaa tarkoittaa virhemahdollisuutta korotettuna potenssiin yksi, niin kolme sanaa tietenkin potenssiin esimerkiksi viisi. Kaksi sanaa onkin jo perinteinen symboli. (Symboli: väärinymmärretty.)
_________________________________________________________________________
Sivujen copyright: Juhani Tikkanen
Joulukorttien valintasivulle