Meri-runoja

Onhan minullakin toki sanomista
     kuten lokilla, joka raakaisee
          kun se kastaa purstonsa hyisessä pärskeessä.





 
  
MERELLÄ ON SUMUA. 


Merellä on sumua. 
Musta lintu, naakka?
     pyristeli laivan kannella,
     yritti lentää merelle ja maita kohti
     mutta ei nähnyt pimeässä minnekään lähteä.
Sumuakin vielä. 
     Lintu kaarsi takaisin, kannelle, 
          liukastui.
Pimeältä mereltä kiiri toisen linnun ääni, lokki.




  
MERI KOHISEE 


Meri kohisee. 
Sumu syleilee taivaan piiloon, 
     meri kohisee, laivat.
Minulle linnut ovat aina todellisia,
     kuten meri, ilmat, (sade ja sumu).
se että meri kohisee johtuu laivasta, 
          sen liikkeestä,
     laiva liikkuu vedessä jota on paljon,
                               mereksi asti.





  
LIIKKUMINEN MERESSÄ 


Liikkuminen meressä on laivan homma.
Radiot on minun:
heti muutun sähköksi itsekin.
Merestä en ole perustanut pitkään aikaan.
Meri ei ole yhtikäs mitään,
     paitsi että se on ihan kaikki. Liikaa.




  
TÄMÄKIN LAIVA NYT 


Tämäkin laiva nyt, rautaplootua,
     maalattua, perässä veden alla 
pyörii propelli, takana 
savuttava korsteeni ja sumutorvi, 
tämmöinen laiva, lieneekö, 
     häipyy vielä sumuunkin. 
Etäällä, väylällä, hiljaa sumutorvi pörrää, 
     etääntyy.
Siellä menee joku toinen yksinäinen laiva sumussa,
eikä sekään näe eteensä, 
     kulkee silti vain.


On yö, ja meri yksin, sumu seurana,
     ja pimeää ei ole koska pimeää ei näe; 
taivaalta kuuluu mustian lokkien ääntely.




  
MINÄ SYTYTÄN HYTTIIN VALON


Minä sytytän hyttiin valon.
Sumutorven pörinä 
   kuuluu raollaan olevan venttiilin läpi.
Suljen sen ja vaimenee,
   sisälle tulee kuin olisi huoneessa.
En osaa mennä nyt nukkumaan,
     on niin paljon väkeä koolla, minä,
          meri, sumu, linnut, yö,
                         koko porukka.
Minä olen väärässä paikassa,
	tästä sakista.



 
  

LOUNATUULI

 
Lounatuuli
     pitkin Itämerta kohisee,
puhaltaa kalastajat rannalle
          pois laivojen tieltä.
Syödäänkö kalastajien taloissa nyt pelkkää perunaa?

Edellä oleva on koettu Saaren- ja Hiidenmaan edustalla, syksyisin usein vallitsevien kovien tuulien sattuessa. Sensijaan Kolgan rannalla olisi voinut kirjoittaa edellä olevan lounaisten tuulien aika miedon version tilalle seuraavanlaisenkin version samasta aiheesta:

  
ITÄTUULI


Itätuuli
   Itämeren rannoilta 
imaisi kalastajien veneet rannalle
          pois merirajaa uhmaamasta.


Syödäänkö Jurmalan huviloissa pelkkää perunaa?




  
LAIVA ONNAHTELEE AALLOKOSSA


Meri myrskyää,
       laiva onnahtelee 
               aallokossa,
vihainen hyöky
     pärskäisi 
          meren ilot;
lähimpään rantaan 
       on pitkä matka.


Pyyhin posken kuivaksi,
   livahdin ovesta sisään
             ja ulkopuolelle raivoisa meri
     jäi jyskyttelemään laivan kylkiä yksikseen.


Olenko muuttunut epäkohteliaaksi:
     myrskyn nenän edestä 
läimäytin oven perässäni kiinni?





  
KATSELEN MERTA


Katselen merta. Meitä on tässä kaksi yksinäistä.
Laivalla on seuraa: horisontista 
        tupruttaa toinen iso tankkilaiva vastaamme.
Täällä kaukana rannoista ei ole enää lokkeja.


Mitä merellä on? Itsensä. Siinä kaikki.
Kun on liian iso,
     joutuu olemaan ihan yksin.
Mutta onhan se paljon; lähes koko maailma.
Silti, ihan yksin.
Ei muut sovi.


Toinen laiva ohittaa meidät etäältä.
       Sitten vain merta. 
Ihminen, joka sekin on vettä,
ajatuskin ohutta värettä. 


Huokaan;
   merta vain
      horisontin takanakin,
tuollakin, 
voihan taivas.




  
PANEN KASETIN SOIMAAN


Panen kasetin soimaan; Sibelius.
Ulkopuolella meri rynkyttää.
Merellä on taas kova tuuli.
Aaltoja vyöryy kannen yli.


Kasetilta soiva magneettinauhan raita 
ylittää hetkeksi
  ulkona riehuvan myrskyn metelin.


Minä kaipaan tyyntä, 
		hiljaisuutta.





  
MERIEN KANSSA PITÄÄ OLLA


Näiden merien kanssa pitää olla varovainen, 
voi kastua.


Olisi kuin sorsat: istuvat kuivina meressä 
	kuin mummot penkillä.
Entäs laiva? 
Myrskyt?
Satamakin olisi hyvä.


Ei tässä maailmassa 
              paljon mitään 
	erityisen tärkeätä ole.



 
  
MERELLÄ VYÖRYY MATALIA


Merellä vyöryy matalia aaltoja,   
      kohoavat korkeammiksi
               kun tuuli voimistuu.


Päivä tummenee, 
          tähdet syttyvät ja viilenee, 
iltaa kohti tuuli kasvaa ja mainingit 


alkavat kohista, murtua, 
      ja yön tullessa on jo täysi myrsky.


Laiva kulkee suuntaansa,
    kulkuvalot 
ainoat valopilkut
		eteenpäin. 



 
  
KUN MERI MYRSKYÄÄ


Kävelin kannella. Oli pimeätä.
Nenää kutisi. Aivastin. 


Ajattelin että meri haukkoo henkeä,
        saa happea, 
kun se roiskuttelee laivan ryntäissä.


Joskus ihmisetkin ärhentelevät keskenään,
    kuten myrskyävän meren aallot.


Vaikka meri oikein myrskyää,
    ja tuuli puhaltaa aallotkin sumuksi ilmaan,
niin en aina jaksa ymmärtää 
tämän maailman kiukkua ja vihaa.




  
HEI SENKIN PIENET


Hei
   senkin pienet laplattavat laineet,
minä tiedän:


          kun vähänkin myrskyää
               ollaan heti roiskimassa!



 


  
MELVILLE SOUND, CANADA NWT


Ihmisen tyhjä mieli
     puhaltaa
        arktisen tuulen lävitse.


Parin jääkasan välinen tyyni merenpinta
     on sininen, ylös asti.


Maisema on kirkas, 
        ja hohtavat jäät.
Ei täällä muita ole.





  
JOS VEDÄN VERHOT ETEEN


Jos panen venttiilin kiinni
ja vedän verhot eteen
on kuin makuujunassa matkustaisi,
ympyrää, loputonta.


Matka ei lopu.
Konduktööri on vienyt lippuni.
Enkä voi jäädä millekään asemalle.





  
ODOTAN


                Odotan: 
päiviä viikkoja.  


   Laiva kiipeää aina uuden
horisontin taakse, 


löytää sieltäkin tyhjän taivaan, 
    toisen merellisen 

               
      lupausta;
tuuletkin vain 
   ohitse tuulevat





  
SUOLAINEN ELÄMÄNI


Meri piti minusta; 
   en koskaan hukkunut seilatessani.
Maissa, Satakunnassa, 
            maanteitä suolataan
   ja suola roiskuu kuin valtamerillä.


Eläkkeellekään en vielä pääse, pakoon.
Suolaa, 
    suolaa on elämäni.





  
ELÄMÄSTÄ


Kerro elämästä, 
     minä sanoin vessassa peilille.
Miten voi kertoa metsurille pöllinteon,
            merimiehille laivasta mitään?


Kun lähdin merille, laivoille töihin,
     olin tyhmä, olin nuori
ja piti äkkiä oppia paljon. 


     Meressä on vettä!
     Meressä on vettä!
     Ei jää ole lunta ei lumi ole maata
     ei siitä voi rakentaa linnaa
     sillä linna on jotain joka kestää hyökkäyksen, 
     on luja. 


Ei lunta ole. Se sulaa.
Ei jäät ole merellä, se sulaa. Ei merta ole. Se jäätyy.


Taivas!
    on.
Pilviä? Ei, haihtuu.
Sateella ei ole pilviä
on vain suuri sade sade sade sade sade


Onkohan meri sittenkään olemassa?




  

copyright Juhani Tikkanen