T. S. Eliot, Autio maa

Neljä kvartettia ja muita runoja

Ensimmäinen valikoima ilmestyi jo vuonna 1949, vuosi Eliotin saaman Nobelin jälkeen. Samana vuonna T. S. Eliot sai valmiiksi näytelmän The Cocktail Party, jonka Faber and Faber julkaisi 1950. Näytelmä alkaa Alexander MacColdie Gibbsin (=Alex) alkurepliikillä:

Julia kyselee että mitä hän sitten puussa teki, hän ja Maharaja. Alex tuskailee: My dear Julia! It’s perfectly hopeless. You haven’t been listening.

Peter Quilpe yrittää pelastaa alkavan kiistan: You’ll have to tell us all over again, Alex, johon Alex vastaa: I never tell the same story twice.

Siinä olisi esittävillekin runoilijoille haastetta! Liian paljon on runotilaisuuksia samoilla paikkakunnilla joihin samat runoilijat tulevat ja esittävät iänikuiset samat vanhat juttunsa. Kuin lapsille, joille pitää lukea sama iltasatu, samoilla äänenpainoilla, joka ilta uudelleen.

Autio maa ilmestyi Otavan Delfiinisarjassa ensin 1972 (toinen muuttamaton painos) ja kolmaskin painos Autiosta maasta on otettu.

Esipuheita on kaksi, toinen Lauri Viljasen ja toinen Kai Laitisen. Laitinen porautuu syvemmälle runouden ytimiin, tosin Viljanen sinne myös sukeltaa. Huomattakoon että vuonna 1949 ei Eliotin runoutta kovinkaan laajalti välttämättä hyväksytty. Suomen mittapakollisen runouden sapelinheiluttajat uskoivat ikuiseen mittasäännösten voimaan. Vielä 1960-luvun puolivälissä käymissäni runous-aiheisissa keskusteluissa maisteri Kyllikki Hiiskun kanssa Turussa, hän ohimennen mainitsi Anhavasta, että Anhavalla on huonoja runoja. Kyllikki oli yksi kolmesta Hiiskujen sisaruksista; Aune Hiisku kirjoitti mielestäni ansiokkaan väitöskirjan Sarkiasta. Sarkia oli Hiiskujen ihannoima nuori lupaus, joka senajan tavan mukaan kuoli keuhkotautiin. Helga Hiisku oli taas runoilija ja Italian ihailija. Kyllikki Hiisku toimi aktiivisesti V. A. Koskenniemen säätiön perustamisrahojen keräyksessä ja muisti usein nostaa V. A. Koskenniemen marmorijalustalle. Olen joskus, kun asiaa enää viitsii nostaa esille, sanonut, että ”Kyllä, Veikko Antero Koskenniemellä on useita hyviä runoja.” Anhavalla ei ole niin montaa huonoa runoja, jos yhtäkään. Senverran tinkimätön Anhava tuntui olevan omien runojensa julkaisemisessa.

T.S. Eliotilla on omat vaikutteensa maailman runoudesta. Ezra Pound oli niistä ilmeisen merkittävimpiä. Dantea tihkuu Aution maan säkeissä ja Välimeren alueen vanha kulttuuri, eritoten Graalin maljan tarina. Merkityksetön seikka ei liene, että nimenomaan T.S. Eliot käänsi St. John Persen Anabasiksen englanniksi. (Ja Anhava suomeksi. The Waste Land ilmestyi samana vuonna kuin James Joycen Ulysses, vuonna 1922; Ulysses ilmestyi helmikuussa Pariisissa, kustantajana Shakespeare and Company, 1000 numeroitua kopiota.)

Suomessa 1900 - luvun alun ranskalainen modernismin nousu toki oltiin havaittu jo ennen sotaakin. Suomi selvisi kolmesta sodasta jotenkuten hengissä. (Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota.) Miltä mahtoi tuntua Suomessa, kun valvontakomissio majaili Hotelli Tornissa, kylmä sota alkoi viilentää Euroopan ilmaa ja sotakorvausjunat puuskuttivat kaiken ylimääräisen Suomesta Stalinin valtakoneistolle. Sitten T. S. Eliot saa Nobelin 1948 ja seuraavana vuonna ilmestyy laaja suomennosvalikoima hänen runojaan: Autio maa.

T.S Eliot ei tuhlaa kieltä vaikka hän kirjoittaa kuin laatisi laajaa musiikillista sinfoniaa. (Laitisen mukaan.) Loppusointuriimikot työnsivät riveille täytesanoja, tingelis tangelis-teemoja, saadakseen jälkiklassiset tavuluvut pitkine ja lyhyine painoituksineen oikein. Sisältö ei ollut niin tärkeätä ja tavuja ripoteltiin kuten suolaa lihasoppaan: mitä vähemmän lihoja sitä enemmän suolaa, että edes joku maku maistuisi muuten laihassa sopassa.

Vähän kuten Slam-runous 2000-luvulla; tärkeintä ei ole teksti, vaan että esittäjä on hyvän näköinen ja osaa lausua hyvin. (Tai karjua naama hikisenä ;-)

   Sen likaisenharmaa pyhyys on persoonallisen olemuksen huvinäytelmää
   Eliot taitaa olla ignu ja niitä harvoja
   jotka on hauskoja syödessään

Ilman Otavaa runous ei olisi Suomessa niinkään nopeasti uudistunut. Sota-aikana yritettiin kai lähinnä vain säilyä hengissä. Ennen sotaa piirreltiin Itä-Suomen karttoja, ja suunniteltiin rajalinjoja Uralin vuorille. Tavallaan ironista että Henrik Renqvistin perustama kustantamo puhalsi tyhjiksi kaluttujen runoriimien yli uudet tuulet. Anhavan sitkeä ja määrätietoinen usko runouden vapauteen oli merkittävä. Hänen aikalaisiaan olivat enemmän kuin arvataankaan Kai Laitinen, jonka Parnasson kaudella mm. Persen Anabasis suomeksi ilmestyi. Haavikko on tämän kauden varsinainen jäänmurtaja. Haavikon työ jatkuu vielä; mielenkiinnolla odotan häneltä uusia runoja. Anhava lopetti omien runojensa julkaisemisen.

Anhava toisteli usein väitettä, että kenelläkään suurella runoilijalla ei ole kuin korkeintaan neljä merkittävää runokokoelmaa. Anhavan Kuudes kirja jäi hänen viimeisekseen, ja niistäkin yksi on japanilaisten tankojen valikoima.

Pertti Nieminen toi meille kiinalaisen runouden. Ja vähän myöhemmin Kai Nieminen japanilaisen. Hämeen-Anttilat aukovat islamilaisuuden solmuja. Ginsberg sai Armo Hormian melkein vankilaan; Salaman armahduksen jälkeen Huuto-jupakka tukahtui parin poliitikon yritykseksi saada irtopisteitä patavanhoillisilta äänestäjiltä. Solsenitsynin teosten julkaisuista oli pientä kohinaa; kotimaastaan hän ajautui maanpakoon.

Pentti Saarikoski tuli tavallaan valmiiksi katettuun pöytään. Sääli että hänen pöydässään oli liemiruoka niin vastustamattoman runsasta.

Lasse Heikkilä antoi aavistaa jotakin, mutta nousu jäi lyhyeksi; lähtökiitoon ei riittänytkään polttoainetta? Lukiko hän liikaa vanhoja luukasoja, pystymättä siivilöimään niistä lahonnneet osat pois? Ja kun pari vuosikymmentä myöhemmin Arto Melleri nostettiin ylimmäksi niin nyt pitää panna kypärä päähän ja odottaa mitä tapahtuu todella, seuraavaksi? Runouden loppuakin on toivottu, manattu. Sitä ei kuulemma osteta. Niin kuin runous koskaan olisi ollut ostettavissa.

Tämä kaikki liittyy T.S. Eliotiin, ja Autioon maahan. Sodan murjoma ihmiskunta kävelee johtajiensa perässä sodasta sotaan, häviää ne kaikki. Jos se jatkuu, niin jokainen maa autioituu.

Murder in the Cathedral

Varsinaisesti kunnioitan omalla tavallani T. S. Eliotia neljällä runoelmalla:

Albatross

 

Pientä fiilausta 4.6.05, lisää 10.8.05 & 5.3.2006