Tuli & Savu 1/2004

Tuli & Savu on ilmestynyt jo kymmenen vuotta! Ensin lehti oli taitettua A-4 kokoa, joka on erinomainen koko sellaisille painotuotteille jotka haluaa säilyttää. Tuli & Savu on sellainen, Parnasson rinnalla. Kolme viimeistä Tulta&Savua on kooltaan vain vähän korkeampi kuin klassinen vinyylilevy. Sielläpä sitten säilyttelen Tuli-Savuja, Charlie Parkerin ja Sibeliusteni porukoissa. Ihan hyvää seuraa. Parnassot ja vanhemmat Tulet-Savut eivät ole edes siellä päinkään, mutta tuleepa vaelleltua enemmän eri hyllyjen väliä.

Kuluneet niskanikamani saavat jumppaa kun selailen Tulta&Tappuraa, eikun Savua; ensin pää takakenoon ja lehden yläosan teksti, sitten päätä hitaasti alaspäin lukemisen rytmissä. Tuntuu hyvältä. Mutta ennen kuin SuitsuavaaTappuraa, eikun Tuli&Savu-lehteä pääsee tiirailemaan pitää lehti leikata auki. Viimeisen numeron mukana tuli siihen sopiva puukko. Sivut aukenevat ja vain ihan vähän ihan hienoa paperipölyä jää leijumaan huoneeseen.

Nyt ollaan niin pitkällä että tekstiin pääsee käsiksi, tai siis silmiksi:

Ensin pitää kuitenkin ihastella kansikuvia, numeron 4/2003 kansikuvana oli paksujen kaltereiden takana Vapaudenpatsas kruunupäisenä ja Vapautetun maailman soihtu kourassa. 1/2004 etu- ja takakansien kuva-aihe on koivupuun kylkeä. Isänmaallishempeätä kotikoivua, edestä ja takaa. Oikein hienoa; koivu on upea puu, ja tuohi eritoten. Kts myös tuohinen tähti Kimmo Sarjen Montaasisissa. TuliSavun kanteen on selvästi uhrattu aikaa. Niin kuin koko lehteenkin. Hartaus toimitustyössä näkyy. Sivut on harkittuja, ja valittuun formaattiin on selvästi sitouduttu.

Lehden ulkoasun on tehnyt Taideteollinen korkeakoulu, henkilöt Linda Linko ja Katja Saarela. Tulen päätoimittaja on Miia Toivio. Julkaisija Nihil Interit ry. Parnasso ja Tuli&Savu ovat yhteistyössä. Näkyykö se siinä, että Parnasson ei tarvitse niin paljoa uhrata osingonsaajille voittoa tuottavia sivujaan runoudelle? Lukijan kannalta asialla on kaksi puolta, minun pitää riihikuivalla hiellä ansaituilla rahoillani maksaa kummankin lehden tilausmaksut. Toivottavasti meikäläisiä on riittävästi, että maailma jaksaisi jatkua.

Sisältöön:

Koivunrunkomaisille sivuille istuu luontevasti Kai Niemistön teksti Keskellä Aamulehden Siperiaa. Mietin että tekstiä olisi voinut sieltä ja täältä vähän rapsutella, ja asiasisältö olisi silti ollut olemassa, mutta olisiko jotakin vuolaana, kuin vain lakeuksilla siilienhukuttamisvirrat vuolaava virtaavat, soljuva teksti kuitenkin latistunut. Että teksti kaipaa edetäkseen juuri tuonverran nk. turhia sanoja, pieniä mutta ilmaisia. Että edessäni on tekstiä, johon ei ole oikeutta sillä silmällä katsoa, pitää vaan joko lukea ja hyväksyä, ja jättää pulinat Leninin kanssa perunakuoppaan ylitalviseen säilöön? Talvehtimiseen vanhat kunnon perunakuopat ovat oivallisia paikkoja: syömällä raakoja perunoita välttyy keripukilta.

Olli Sinivaaran esittely Gösta Ågrenin kokoelmasta Arkadinen laulu maistui hiukan ylipitkältä. Toisaalta koska tilaa on, niin parhaiten arvostetaan esittelyn kohteena olevaa Ågrenia juuri näin, antamalla hänelle se tila mikä on tarpeen.

Muistelin miten itse joskus vuoden 1995 aikoina kirjoitin Niemisen Läntiseltä rinteeltä - kokoelmasta juttua Parnassoon, niin tunnollisesti karsin tekstiäni niin että se sopi parille arkille. Kuvittelin että liian laajoja juttuja ei julkaista? Omalla kohdallani karsiminen saattoi tehdä hyvääkin, en ihmettele ettenkö olisi rupatellut asiaan kuulumattomia.

Klassisesti kiitollisin olen Tuulia Toivasen kirjoittamasta analyysista Pertti Niemisen kokoelmasta Vyötettiin ja vietiin. (Otava 2003). Kiitokset ensin siitä, että näin havahduin siihen että Pertti Nieminen on taas julkaissut uuden kokoelman, ja Tuulia hivenen raottaa sen sisältöä varovaisin ottein. Niistä paljastuu että Länsirinteen Suuri Runoilija on voimissaan. Tuulian essee Kohti eettistä loppua on asiallinen ja vankka teksti. Kiitti!

Surullisena luin että Outi Oja ei ollut ilmeisesti lainkaan pitänyt siitä, että Sammakko on julkaissut Rimbaudia. (Illuminaatioita ja Kausi Helvetissä) Sapiskaa saa niin kustantaja kuin suomentajana Einari Aaltonen. Käännöksissä on aina omat miinakenttänsä. Ja jos joku yhden miinakentän avaa / purkaa, niin yön aikana tulee taas joku ilkimys joka ripottelee niitä uusia, kuten hyvä ystäväni luotttamuksellisesti kertoi joskus tapahtuneen tuolla maailman sotatantereilla. (Tämä ystävä vartioi ihmisten välistä rauhallisuutta Rimbaudin jalanjäljillä, Afrikan sarven lähistöllä.)

Sammakon minun mielestäni kiitettävät kustannustoimet mm. Rimbaudin julkaisemiksi ovat jo sinällään kiitoksen aiheina. Kyllä meitin Rimpinen sen kestää, että Suomessa hänen ei vihjata poltelleen (myyneen?) hasista, pelkässä salamurhassa on minusta ihan tarpeeksi ytyä? J

Baudelairen Pahan kukista Veli-Matti Huhta kaipaa uutta käännöstä. Siihen yhdyn. (Jutussaan Joettoman kaupungin alakuloisuus, Charles Baudelaire, Kurja Belgia! Sammakko 2003.) Jossain hyllyissäni tuo Kaijärven suomentama Pahan kukkia toki on, enkä sitä ihan lukukelvottomana vielä pidä. Kuten myös samalta aikakaudelta oleva Verlainen runoista julkaistu laajahko suomennosvalikoima.

On hieno asia, että Tuli&Savu roihuaa runouden taivaalle signaaleja, merkkisavuja. Kunpa vielä joskus näkisi muutaman haikun heidän sivuillaan. Haikun, eikä mitään tönkköjä kolmirivisiä. Paremman puutteessa jokunen wakakin kelpaisi!

Runoillaan.

Turun Nummenpakalla 25.4.2004

Juhani Tikkanen

runoilija

________________________________________

Muita pohdiskeluja

Tikkasen Tekstien alkuvalintasivulle