Tuomas Anhava
Sateen ääni sillalla
Otava 2007
Otava julkaisi vuonna 2007 Tuomas Anhavalta kesken julkaisun jääneitä tankoja ja haikuja. Anhavan haikukäännösten olemassaolosta oli jo pitkän aikaa kuultu vihjeitä, huhuja. Nyt niitä julkaistaan noin 140 kappaleen otos, hieno otos. Tankoja on vähän runsaammin, vajaat parisataa eri aikakausilta ja eri runoilijoilta.
Anhava on selkeästi jatkanut hyväksi koeteltua käännöslinjaa, vähän sieltä, enemmän täältä ja siltä väliltä. Mitä haaviin on tarttunut ja jotka jotenkin parhaiten yksi kerrallaan ovat suomeen kääntyneet. Ihan hyvä tapa tehdä antologioita runoudesta, jonka yksittäisten runojen lukumäärä on lähes laskemattoman laaja, ainakin haikujen osalta.
Käännöksien kieltä maiskutellessani mietin usein, mitä sanajärjestys aiheuttaa loppusoinnuttomassa runossa, kun lause etenee epäkeskeisesti, lähes satunnaisesti, mutta niin että tekstistä välittyy viesti; lauseen loppuun tankattuaan yhdistyvät runon osaset ja kokonaisuus muodostuu. Viesti.
Sydämessäni tämä vetoomus olen jaksanut elää: yksi runo tee vielä, tee runo variksesta.
Saito Mokichi, sivulla 193. Maiskuttelin innoissani siitä yksinkertaisemman version:
Olen jaksanut elää tämä vetoomus sydämessäni: tee vielä yksi runo, tee runo variksesta.
Muotoilut, sanailun järjestelyt voivat olla loputonta pyörittelyä, jos siihen alkaisi.
Kuin leipoisi kermakuorrutettua täytekakkua, ensin pohjalle maisema, väliin viittaus vuodenaikaan, malliksi parit pilkut ja ainakin yksi sysimusta piste. Alkuun iso alkukirjain ja rivit perinteisesti wakan hengen mukaan, tavut 5-7-5-7-7.
Siinäkö se olisi, herkkuruno, kuin matsutake, mäntysieni puhtaassa havumetsässä, hämähäkin seittien yltäessä puiden latvoihin, ja jos näkisi niin ylös, erottaisi, latvojen ylikin.
Sellaista hyvä runous on. Waka-runous, tai jos ollaan modernisteja, niin tanka. Lyhyt runo. Tarpeeksi pitkä.
Saarta vaelsin, hiekalla näin kukkasen. Tuulessa taipui, aalloissa huojui kukka muttei lähtenyt matkaan.
Tuntematon sivulla 38. Alkutekstikään ei tässä liene selkeämmin tulkittavissa, siksi suuri haaste mestaroida. Vallankin kun tuntematon erotuomari on piilossa:
Kuljin saarella ja näin hiekalla kukan -- heilui tuulessa eivätkä rannan aallot tavoittaneet kukkasta.
Japanilaisia runoja on mahdotonta kääntää, miten palauttaa mieliin musiikin sointi senjälkeen kun yleisö on taputtanut sen kaiut konserttisalin ilmastointiin ja onnelliset ihmiset sorisevat tärkeitä asioita, kuten että "olipa herra N.N.llä sopuisa kravatti", ja että "kylläpä matami K.K.n käsilaukku kiilteli".
Sellaistakin hyvä runous on, luit sitä juuri, ja toisella kertaa jäi vaivaamaan että noinko se on sanottu, sanottava.
Kevään rinteitä lähden nyt vaeltamaan. Jos ilta ehtii on kirsikankukkia joiden alle levähtää.
Sosei sivulla 60. Tähän teki niin mieleni kokeilla sanoja ja rivejä, että en voinut vastustaa:
Kevään rinteille lähden nyt vaeltelemaan. Ja jos vaikka ilta yllättää, voin asettua kirsikkapuun alle.
Japanin sakura on seka kukka että kirsikka, eli suomen versioon saa niin maistellen lisätä molemmat. Tavutkin vähän lipsuvat (5-7-6-8-6) ja kukat eivät enää sopineet. Sellaista se on, tavujen pyöritys. Jos on tiukka niin kaikkea ei voi saada.
Olen itse ruvennut myöntymään kantaan että tavuista pitää saada joustaa. Mieluimmin selvempää, luontevampaa kieltä kuin tarkasti raakaa tavujakoa noudattava teknisesti murjottua pakkomittaa?
Jos kuitenkin tavut saa sijoitetuksi ilman suurempaa inkvisaattorin kidutuksen paljastumista, niin mikä että eikö. Tästä aiheesta saa joissakin piireissä tulta ja tappuraa silmilleen.
Kunhan kuitenkin kirjoitetaan ja luetaan runoja.
Kun vaihtoehto on että oltaisiin ihan vaan hiljaa ei onnistu sillä toki aina joku runonikkari kirjoittaa vieläkin runoja, ja se ei riitä, odottaa että joku sen lukisi, ja kehuisi.
Suomi24-keskustelupalstalla näkyi kesällä sivun 250 Koyu-ni.n haikusta pientä kunnioittavaa keskustelua, lainaan sitä osan tähän:
Kirsikankukat pudonneet ja ihmissydämessä on hiljaista.
Lainaus Suomi24-palstoilta alkaa:
Alkuteksti on kai näin:
hana chirite shizuka ni narinu hito kokoro
josta rivi 1 on selvää: Kirsikan kukkia varisee
rivin 2 voisi selkeimmin tulkita: hiljaisuus (hiljainen) olla tulee
ymmärrän tulkinnan lähimmäksi tätä: narinu, naru + nu, tulla jkskin, muuttua 3. rivi hito kokoro = ihminen mieli Hito tietysti ihminen kokoro-sanan tulkinta se siinä 'hänklää', sydän se ei ihan olisi, mutta mielihän on sydämen synonyymi. Sielu olisi tässä banaali?
Ihmekös että länsimaissa eri kääntäjät ovat tuota pyöritelleet, mutta ei ihan niin runsaasti kuin Bashoon 'sammakko puljaa lammessa'-haikua!
Ei se Anhava ihan kaukana ole, mutta jotenkin tuntuu että terävimmän dynamiikan hän on mennyt tulkitsemaan himpun verran liian seesteiseksi?
Tarkkanahan noiden kanssa pitää olla, tuon ajan japanilaiset eivät mielellään (oikeastaan eivät koskaan) metelöi eivätkä räiskyttele, vaan pikemminkin vihjataan hienovaraisen vähäeleisesti, mutta kuitenkin niin että kyllä se viesti sieltä rivien välistä selkäpiihin kihelmöi. (Jos vaan malttaa lukea...)
(Lainaus Suomi24-sivuilta loppuu.) Näinköhän sen siis voisi myös kääntää:
Kirsikankukat ovat pudonneet ja ihmissydämessä hiljenee.
Tein vähän tahallaan siitä hay(na)ku - mittaisen, muutoinhan rivi kaksi voisi olla kolmekin sanaa, jotakin kuten ja ihmisen sydämessä esimerkiksi. Loputonta saivartelua, vai onko? Oleellisinta siis että ihmisen sielussa tapahtuu hiljentyminen, eikä sitä ennestään olevana todeta?
Taitosta: koska kyseessä on ajallisesti varsinainen silppusalaatti; runot ovat reilusti yli tuhannen vuoden ajalta kirjoitettuja, ja otantana parhaat ja kiintoisimmat mukaan takertuneet, niin säästäisi kallista sivutilaa jos niitä olisi parikin jokaisella sivulla.
Haikujen puolella siihen on mentykin, ihan perusteltu ratkaisu.
Olisihan näitä enemmänkin lukenut. Vielä erikseen kunnioittavat kiitokseni ilmeisen hartaudella tehdyistä taustatiedoista, jotka tämäntapaisissa tuhatvuotisissa teksteissä ovat runojen ymmärtämisen elinehto.
Jo pelkästään niiden takia teos ankkuroituu ainakin minun hyllyyni pysyvästi, eikä ainakaan minun elinaikanani ajaudu enää toista kertaa divarin tiskille.
Oman kappaleeni löysin Turusta, divarista. Tämä kirjallisuuden levityksen hyväntekijä pyysi siitä 7 Euroa, Hyvä että oli ottanut myyntiin! :-)
Turun Raunistulassa syyskuun kuin varkain alkaessa vuonna 2007
Juhani Tikkanen
runoilija