Runoja. (Otava 2003)

Ataraksia on takakannen luettelosta laskien Caj Westerbergin kolmastoista oma runokokoelma. Caj on myös merkittävä ja tunnollinen kääntäjä. Sellainen kielellinen haaste, kuten Gösta Ågrenin Tääl oli Cajn suomentama vuonna 1989, ja viimeisin Tomas Tranströmerin Kootut runot, oikea suurtyö, ilmestyi Tammelta vuonna 2001. Caj on syntynyt 14.6.1946 Porvoossa.

Löytyisikö Ataraksiasta kaikuja Tranströmeriltä? Jos löytyisikin, niin ovatko kaiut Tranströmerin, vai Tranströmerin itse muilta tieten tai tahtomattaan sulattaneena? Tyhmä kysymys, jota silti tulee aina kysyneeksi, jotta osaa lokeroida ihmisiä oikeisiin koteloihin. Caj ja Tomas tuntuisivat viihtyvän ja sopeutuvan hyvinkin toistensa kanssa samanvärisiin runomaisemiin.

Lomittaisia lainauksiahan voisi jatkaa lähes loputtomiin. Todetaksemme vain että runot usein sivuavat toistensa aiheita, koska maailmassakin kaikki aiheet ohittavat ja sivuavat toisiaan. Se antaa uskoa että maailma on oikeasti olemassa. Maailma on hyvä.

Ataraksia - kokoelma tuntuu olevan paljolti kasattu Westerbergin Euroopan matkoilta, löytyy Ranskaa ja Ateenaa. Monesti matkoilla aiheensa tai innoitteensa saaneet tekstit tahtovat olla postikorttimaisia, vieraan maiseman ihastusta ja sitä että nyt sitä ollaan oltu ulkomailla. Caj ei pahemmin 'Folken matkassa kaukomailla'- tyyppisiin synteihin sorru, ja kun kirjoituspaikkakunta on pitänyt mainita niin se on enemmän antamassa selitystä sisällön maantieteelliselle poikkeavuudella perinteiseen kotimaiseen maisemarunouteen.

Sanana 'ataraksia' voisi tarkoittaa mielenrauhaa, tyyneyttä.

Muualle maailmaan, ainakin koti-Eurooppaan, sijoittuvia runoja ja runoelmia soisi ilmestyvän jatkuvasti. Ainahan Suomi on Eurooppaa ollut, vaikkakin kulta-aikamme taisi olla silloin kun Viipuri oli vielä tasavaltamme itäisimpiä satamakaupunkejamme. Kansainvälisyys keskusteluista tahtoo tyrehtyä pelkkään pakko-ruotsin voivotteluun, kun tarvitsisimme lukupiireihimme muita(kin) kieliä sorisemaan: portugalia, espanjaa, ranskaa, saksaa. Ensimmäinen kulttuurikielemme tuntuu olevan englanti, ja vielä niistä se rumempi murre, tuo valtamerentakainen. ('Valta'.) Nämä pihapiirimme omat murinamme, suomen ja ruotsin, soisi kaikkien saavan tavallaan äidinmaidossaan, eikä niihin sitten elämän valtamittelöissä tarvitsisi sen suurempia opintoviikko-pakkoja uhrata joltakin muulta elämää suuremmasta survival-aineesta pois, kuten nyt lienee usein pakkotilanne. Siis molempia äidinmaitokieliä rinnan jo päiväkotien oppiohjelmistoihin (ja Pattijoesta pohjoiseen tietysti saamenkielisillä alueilla koti-saamenkieli) ja omakielinen kirjallisuus itsestään selvästi joka taajaman kirjastojen perusvalikoimiin.

...tästä riippuu nyt kaikki, kaikki riippuu siitä minkä ovista minä nyt aukaisen, en uskaltanut liikahtaakaan, ja sitten minä havahduin ja minun oli hirvittävän paha olla, juoksin suoraa päätä käytävälle ja oven luo, aukaisin sen. (Caj W. kokoelmassa Kirkas nimetön yö vuodelta 1985.)