Kaksi haikukirjaa

Haikuja huumorilla, Wili Leikola & Juhani Lompolo, Orienta 2003

Etsijän päiväkirja, I. R. Oksa, Palladium Kirjat 2003

Jälkimmäistä saa www.palladiumkirjat.fi - osoitteesta 10 Euron hintaan. Haikuja huumorilla- teos lienee saatavissa sekin isoimmista kirjakaupoista?

Leikolan - Lompolon Haikuja huumorilla on kaunis ja siisti kirja. Kuvitus on hyvällä maulla toteutettu. Kolmirivisiä on lähes satakunta, kukin omalla sivullaan. Takakansi kutsuu kirjan haikuja helmiksi, joista yksi on istuvasta presidentistämme: Tarja Halonen; / Presidentti-kahvi on / saanut kasvonsa! Katsotaanpa se helmi: Eka rivillä on viisi tavua, ja kas! Tarjan nimessä on viisi tavua! Toinen rivi mainostaa Pauligin sinällään ihan suomalaiseen makuun hyvää kahvia, se helmi siis täytyy olla loppurivillä: kahvilla on kasvot. Mieleen tulee shamanistishenkinen kahvinporoista ennustaminen? Wardin keltaista hehkuva muotokuva myös lienee taustalla; siinähän oli pari termoskannua etualalla. Ja vaalikampanjan aikana monissa vaalikampanjamökeissä tarjoiltiin Presidentti-kahvia. Siinäkö tämän runon ainekset. Entäpä jos meillä olisikin pressana kuuluisin kahvinjuoja, Harri Holkeri? Ei hätää, nimessä tasan viisi tavua; olisi myös kelvannut! Mieleeni tuli Pressojen Pressa, eli oma Urkkimme. Siinäkin viisi tavua! Jonka kirjoittajat ovatkin oivaltaneet runossaan sivulta 58: Urho Kekkonen, / Kansakunnan kaapissa / Unho-Kekkonen. Täydellistä tavutyöskentelyä! (Molempien runojen copyright näkyy olevan Juhani Lompololla.) Tässä vilautan vain lyhyttä otetta, kirjassahan teoksen henki syntyy kokonaisuudesta. Lainaamalla sieltä täältä pari ohutta näytettä ei liene copyrightin rikkomista.

Tasapuolisuuden vuoksi lainaan pari pientä näytettä Wili Leikolalta: Nostan peukalon / kurkiauralle: onko / vapaata paikkaa? Sanoma lienee etelän kaihoisuudessaan selkeä, katsoja jää kylmenevään kotimaahansa kun kurjet pääsevät lämpimään talvikotoonsa. Vuodenaika on kiistatta olemassa, ja ihminen on se joka liftaisi mukaan.

Toinen, tämäkin 'oikea' haiku: Jäättömään järveen / hukkuu ensilumikin, / uimataidoton. Tavupakon ja rivityksen takia runon sisältöä on jouduttu näköjään jo hiukan murjomaan. Sisältö on silti vielä selkeästi näkyvissä: ensilumi sataa sulaan veteen, ja se on vielä senverran kylmää, että lumi häipyy sinne. Hukkuu. Tekstissä on myös lähes huomaamaton pääte: -kin. Siis siihen jäättömään järveen on joku hukkunut? Ihanko äskettäin. Sen runo jättää kertomatta, mutta jotakin muutakin siihen järveen on hukkunut. Siinä rannalla ensilumisadetta katsellessa jonkun toisen hukkuminen nouseekin riipaisevaksi. Jota ensilumi yrittää peitellä, häivyttää, mutta hukkuu sekin. - Haikuhan se tämä teksti on, ihan aitona.

Haikuja huumorilla teos on sopivasti käteen sopiva ja kun sen on selannut, niin muutamista jää ihan mukava olo. (- Jolleivat nuo pressa-jutut nyt niitä parhaita helmiä sitten kuitenkaan olisikaan.)

Kolmirivisten veivaaminen on runonlaadinnan laji johon itsekin olen jäänyt koukkuun. Kun siinä onnistuu niin ainakin itse tunnen tyydytystä. Tekevätkö ne/nämä kunniaa perinteiselle japanilaiselle lyhytrunoperinteelle? Hyvät runot kuitenkin tuntuvat kestävän kulutusta, kuten Bashon lammikossa hyppelevän sammakon ääni. Eikä Salaman Juhannustanssitkaan aikoinaan kaataneet Jumalaa, vaikka virallinen suojelus-Suomi niin pelkäsi. Että kävikö siinä suojelemisessa hyvin on historian asia. Armaan isänmaamme suojelusperinteinen isäimme taistelema maa painii taas uuden uhan edessä, seuraava tekstillisesti tökerö kolmirivi oli index-sivullani kesäkuun alkupäivät:

Juodaan Kossua!
Punkku on lälläreille!
Olut rikkaille!

Tavut ovat 5-7-5, joten kyseessä Runon Suuri Helmi!?
___________

Etsijän päiväkirja on yhden tekijän kokoelma: kustantaja kertoo I. R. Oksan olevan eläkkeellä olevan lääkärin. Kolmirivisiä on reilusti yli sata. Muutamilla sivuilla on kolmekin runoa, mikä lyhyiden runojen kohdalla lienee vain eduksi. Ainakin se on taloudellista.

Ja niihin teksteihin: Hävitä este, / jota ei ole. Siinä / elämäntyöni. Tekstistä on vaikeuksia löytää vuodenaikasanaa; sitä ei sinällään liene. Mutta mikä tekstissä jylisee korviin, jotakin elämää suurempaa sanomista siinä on. Ensin tulee mieleen itsensä Tao, sen etsiminen. Euroopassa samaa aihetta löytyy nuorenpaakin perinnettä: don Quijote & tuulimyllyt! Toinen ote sivulta 29: Rauhallisina / lumitaakkaiset männyt / kätkevät ajan. Niinkö? - Ihmisen vajaan sadan vuoden koohotusajan rinnalla mäntyjen teoreettinen elinikä olisi moninkertainen ilman tehometsänhoitoa. Ihminen se siinä katselee, kevyesti huohottaen, vapaata aikaa eksyillä mäntymetsässä on rajoitettu määrä, Rolex siirtää viisareitaan ranteessa, joku sovittu tapaaminen odottaa, ja siinä lumen peittämä mänty huokuu suurempaa aikaa, ei ole selvästikään menossa, eikä tulossa. Pitelee oksillaan hiljaista lunta, ei edes sitä viitsi varistaa maahan. Olkoot siinä jos haluavat, sama se minulle, kaiken ajan hallitsevalle männylle, metsän valtiaalle. Ihmisen pitää lähteä männyn seurasta, ja päästyään oman aikansa tykö kirjoittaa kuitenkin tapauksen muistiin. Todistuksen. Että ihminen vielä tiedostaa aikansa, sovitut tapaamiset. - Kakkosrivin taakka-sana viestittää tietysti kaikenlaista; ihmisen osa on (myös) raskas. Mutta kuten männyn oksa sen taakan kestää, niin kestää ihminenkin. Jaksetaan molemmat, mänty, ja minä. Ja näin me olemme yhtä vahvoja kuin tuo aristokraattinen metsien mänty.

Kolmas lainaus, tämäkin ilman lupaa: Kevätmyrskyssä / järvi iskee säälittä / laiturin kimppuun. Sanomatta enempää on selvää että ihminen on ponnistellut laiturinsa eteen, että myrskyn ei soisi laituria murskaavan. Talven jäistä se on kenties selvinnyt hengissä, mutta vuosisadan kevätmyrsky nyt uhkaa laituria. Uhka kohdistuu laituriin; minä kestän tämän myrskyn? Sääli on sairautta, eikä laituri sinällään kaipaa sääliä, minähän sitä nyt tarvitsisin. Jotakin on hiukan ikävää ja hankalaa, minua on kohdeltu väärin. Mutta en minä mitään sääliä kaipaa, tuo laituri se tuossa on joka enemmän nyt kärsii. Niinkö? Uskoisiko? Haikun rytmi myös iskee säälittä, kuin Vivaldin talven armottomat ja julmat jouset. Tarina jättää armeliaasti kertomatta että kestikö laituri; kirjoittaja on hengissä, hän tallusteli sisään, veti oven kiinni perässään, ja kirjoitti tuon säälimättömän haikun. Joka nyt ilmestyi Palladium Kirjat toimesta vuoden 2003 joulukuussa. Terhakkaan kustantamon hyvä teko!

Molempien haikukirjojen sisältö on tietenkin epätasainen; eivät lyhyet kolmiriviset aukene ihan helpolla muille kuin kirjoittajilleen. Ja jos kirjoittajakin vain hakee 'täydellistä' tavu-osaamista, niin ei ole edellytyksiäkään. Eihän tyhjä ole tyhjää täydempi, vaikka tavut olisivat kuinka täynnä. Oksan kolmirivisissä on minun mielestäni enemmän oikeita haikuja, mutta sekin on asennekysymys, että pitääkö vuodenaikasanaa nyt joka juttuun väen väkisin tyrkyttää. Makuasioista pitää kirjallisuudessa keskustella; siitähän kirjallisuuden tutkimus elää! Lompolo-Leikolan huumorit ovat myös aina tarpeen. Surua ja tuskaa täällä yhteisesti johdetussa maailmassamme on.

Juhani Tikkanen

________________________________________

Muutama ajatukseni haikuista

Tikkasen Tekstien alkuvalintasivulle

sivu laadittu 25.12.2003, lisäys 5.6.04
laskurikokeilu: entäpä tää: toimiix tämäkin: