Leif Färding ja Ilpo Tiihonen

Ilpo Tiihonen,
Muusa,
WSOY 1994

Leif Färding,
Seitsemän vuoden runot,
WSOY 1979

Färdingin valikoimassa on vähän yli 100 kpl runoja, 144 sivua, ne on Leif Färding valinnut kokoelmistaan:

- Maailmaa minä rakastan 1971,
- Luominen 1972
- Olen onnen poika 1973
- Levoton oksa, keinuva sydän 1977

Suomen Runotar vuonna 1990 kelpuutti Färdingiltä 13 runoa. Laskin muuten omani ja niitä on 12, eli Leif arvostettiin Runottaressa paremmaksi kuin Tikkanen. Onnea Leif; voitit! Toinen huomio: Leif Färding 'syntyi' runomaailmaan Helena Anhavan (Runotar: 11 kpl) jälkeen ennen Markku Intoa (Runotar 8 runoa, joka on aivan liian vähän miehen julkiseen maineeseen nähden). Färdingin runotuotanto alkoi siis monimahdollisuuksisessa välissä.



   Kätken kevään kaikki
   samaan nuppuun
   ja auringonpalikoin värähdän
	lammenkalvo


(Färding s. 72)

Taivaankukka väreilee niin kuin metsälammen vesi, veden kalvolla aurinko, huojuva metsä, sinun läheisyytesi hetki veden kalvolla, metsässä, silmissäni.
(Färding s. 108)

Sain Färdingin valikoiman haltuuni vasta tammikuussa 2000. Sen ilmestyminen aikoinaan oli jäänyt minulta huomaamatta.

Sitten lukaisin Tiihosen Muusaa ja mieleeni jäivät leijumaan nuo kaksi Färdingin lammenkalvon kuvaa:


"VÄLIMEREN LIHA"

Paukahtaa illan immenkalvo, muovimatkatarra, ja oliivinkivi ikävän jalkovälistä kivilattiaan kilahtaa, ja tuhat huokausta kuullut tyyny ehkä tänään siihen tuhanteensa hajoaa, ja höyhenet lentelevät tuuleen sinne tänne mistä haavat, suola, kauhistus ja toiveet nousevat, ja musta Rodolfo, rakkauden ottomarionettimanni hikoillen suorittaa lukutaidotonta riittiään, ja hiukan liian suuri coppertonekerroin vuoteessa kassaneidin pintaa syövyttää
kun paukahtaa illan immenkalvo, päivänvarjotaivas halkeaa, ja kaksi karvapäätä kastuu sekunnin sadekuuron surkeudesta.
Oi verinen kuu, kylmää sinistä silkkiä vasten!"

(Tiihonen s. 55)


Ilpo Tiihonen kirjoittaa rytmiä, Färding tavallaan säveltää. Färdingin kokoelmissa on minun mielestäni hienoa sanallista musiikkia, kuin hiljaista laulua. Itse taistelin parikymmentä eri versiota erästä tuulen ja sateen foneettista tekstiparia, ja lopputulos taisi jäädä vaisuksi, kuin himmeä tihkusade pehmentämään kovaa elämää. Hukkui ja katosi siihen ympäristöön, ei tuntunut jaksavan elää. Säälittää mielestäni hyvän runoparin puolesta. (Katso runoa Sada, tuuli sivulla saaste.htm).


Samaanko aiheeseen sopisi Jukka Koskelainen, alku runosta 'Musta joki' kokoelmasta Erään taistelun kuvaus:


   Siis eteenpäin, halki kytevän pellon.
   Myrsky on jälleen nousemassa,
   muutama tähti luonnottoman vahva.

Olen tehnyt sen. Olen pistänyt puhki kalvon: tammet taipuvat uhkaavasti, ruoko pistää joenpinnan harhojen läpi.
Tästä lähin kaikki on vaikeampaa, kevyempää. ...
Koskelainen käyttää samantuoksuisia aineksia kuin Färding ja Tiihonen. Tiihonen kirjoittaa Koskelaista 'kovemmin' kirjaimin; sisältö on olevinaan selkeää ja järjestyksessä, kun Koskelainen maalaa pehmeämmällä pensselillä.

Färding suihkii kokoelmissaan kymmenittäin pehmeitä hienoja hiljaisia musiikillisia tekstejä. Eikä aikanaan saanut niistä tarvitsemaansa ymmärrystä? Mies siitä suuttui ja kuoli 12.5.1984? Mihin olisikaan Färding runojansa vielä kehittänyt jos hänen olisi annettu jaksaa. On tietysti ylivoimaista vaatia että maapallon elämän on jaksettava elää ja uskoa hyvään tulevaisuuteen. On oltava myös oikeus poistua tai vaikkapa polttaa kahdeksas sinfoniansa.

Ilpo Tiihonen heläyttelee vähän kuin metallisoitinta, jollei ihan kannelta niin sähköistä bassokitaraa. Akustinen kitara ei Tiihosella soi, hän lisää siihen sähköä. Onnistuu päällisinpuolin niin että Ilpo Tiihosta lukee mielellään ja korvat viihtyvät. Minä pidän selkeästä rytmistä vaikka sitä kitaristit sähköllä vahvistavat, muka parantavat, ja muokkaavat. Harva rokki-bändi edes unissaan ajattelisi menevänsä lavalle akustisilla soittimilla, ilman sähköistä napanuoraa pitkin virtaavaa elektroniikan säveliä paikkaavaa 50 Herzin voimasykettä.

Vanhat kunnon Beatlet tekivät muuten tarvittaessa senkin. Beatlet osasivat soittaa ilman sähköäkin.

Arvojärjestys: vinoilin edellä että Runottaren arvoasteikossa Färding johtaa Tikkasta yhdellä runolla, Tiihonen muuten kirii tämän tekaistun kilpakolmikon johtoon 14 runolla. Kultaa siis Tiihoselle. Kyllä Tiihonen sen ansaitsee.

Vaikka samanlaisista jauhoista kaikki runonsa tuhraavat, Färding lammenkalvon, Tiihonen immenkalvonsa, Tikkanen sateensa ja tuulensa. Sisältäpäin maailma on jokakerta erilainen. Kuten runojen sisus on ainutkertaisen erilaista, lukukerrasta riippuen. Jokunen selkeä samanlainen teema yhdistää ne vain samaan runohyllyyn, ja paremminkin vain syventää erilaisten runojen pohjia. Ja elämä jatkuu. Joskus. Joillekin.



Juhani Tikkanen

Muutamasta taidekirjasta
Tikkasen tekstien valintasivulle
sivu laadittu 22.1.2000, paikattu 25.6. & 17.7.2000, pieni poisto 24.8.02. chkd 26.10.03