Paavo Haavikko, Dikter i urval och tolkning av Bo Carpelan. Schildts 1985.

Valikoiman ensimmäinen runo on Silloista (1949-50) ja se päättyy kehotukseen:

Diktare, sidorna bör skrivas till slut.
Runon lopussa on vaaksa tyhjää paperia ja sitten on sivunumero (7).
Valikoima päättyy yhteen lauseeseen:
Vinet skriver bättre än jag sannerligen / i flaskan bor en vild ande / se / där på hyllan står en rad böcker, stora namn / som den har skapat, / den hjälper / dig / sent on kvällen / om den vill / så, när det inte finns / mycket kvar av dig själv, / inte mycket, ser du hur den börjar skriva.

Haavikko on Haavikko joka on käsite, kuten tulitikut. Haavikko on tärkeämpi runoilija mitä kukaan arvaakaan, kuten ei vieläkään ymmärretä T.S. Eliotin roolia Euroopan runoudessa, eikä sitä että Apollinaire tajusi surrealismin onttouden ennen kuin koko surrealismi kymmenen vuotta myöhemmin vasta muka keksittiin. Samoin T.S. Eliot tiesi Graalin maljan tarujen seilanneen jo foinikialaisten mukana Eurooppaan. Katso myös Apollinaire-sivuani. Ja kuinka kaukaa Haavikon runojen elämä pulppuaa? Viipurin tornin karjalaiseukon tarinat ovat Runoja matkalla salmen ylitse, kokoelma josta minä henkilökohtaisesti pidän paljon, onhan se omalla tavallaan myös purjehdustarina, odysseia vanhaa kauppareittiä alas, josta meillekin niin paljon on täytynyt perinnettä tulla.

Haavikko on aina osallistunut ja ottanut kantaa. Kun kerran ottaa kantaa on sen jälkeen suunsa kiinni pitäminen pahinta kannanottoa. Lainaan vielä yhden Bo Carpelanin ruotsintaman Haavikon sivulta 171, teksti nro. 9:

Plantera träd. Just mot detta träd / kan fascismen slutgiltigt slå sitt huvud.

Tämä Haavikko-osuus oli ensin Booktori-juttujen joukossa, mutta koska se paisui yli 20-riviseksi, niin irrotin tämän ihan omaksi sivukseen.

Turun Nummenpakalla 15.5.2005

Juhani Tikkanen, runoilija

  • Valikkoon # 1