Inkeriläisiä runoja

Jos linnulta siivet saisin
Inkeriläisten runoja kadotetusta kotimaasta

Petroskoin yliopiston kustantamo, Petroskoi 2000
ISDN 5-8021-0097-4

Toimittaneet Armas Mishin ja Eino Kiuru

Valikoimassa Jos linnulta siivet saisin on 276 sivulla 45 runoilijalta inkeriläisiä runoja. Esipuheen on kirjoittanut Armas Mishin, ja runoja häneltä on Armas Hiiri - nimellä pienen itsenäisen runojulkaisun verran. Valikoima pelastaa Inkerinmaan runoja tämän vuosituhannen puolelle.

Alueen kirjallisuus-runohistoriallissa katsauksessa Armas Mishinin käsittelemät aikakaudet alkavat Venäjänvallan ajasta (1809-) jatkuen suoraan Neuvostovallan kauteen, ja viimeiset havainnot ovat taas tätä Uudemman Venäjän aikaa.

Valikoiman vanhin runo on Jaakko Räikkösen runo vuodelta 1867:

	Otto-isä oivallinen, 
	Ruotsin valta-vanhempamme, 
	se tahtoi talutusrihmat 
	vielä vuosikymmeniksi, 
	jottei hurja horjahtaisi,
	tuhma joutuisi tuholle.

Tuoreimpana Armas Hiiren runo vuodelta 1998. Runo kertoo herkästi vanhenevan äidin kaipuusta takaisin Kotiin, vaikka ympäristö tietää sen olevan mahdotonta. ... Vaan sen, mitä koti-ikävä / tekemään hänet käskee, / tekee hän eittämättä / tekee sen uudestaan.

Runojen ilmestysvuosien mukaan runoja julkaistiin 1930-luvun puoliväliin asti innokkaasti, Suuren Sodan aikana runoja julkaistiin vähemmän ja sodan jälkeen tuskin ainuttakaan, kunnes 60-luvulta niitä taas alkoi ilmestyä. 50-luku olisi siis ollut köyhintä aikaa inkeriläisten runoilussa? Inkerin ja Karjalan rajojen läntisellä puolella lienee vaikea ymmärtää sitä aikaa, joka aivan naapurissamme pitkään on vallalla ollut. Meillähän oli eritoten Kekkosen ajalla aurinkoiset suhteet Naapuriimme. Ja mikä että, onhan ne vieläkin. Totta Mooses on parempi että on hyvät suhteet kuin että kilvet ja peitset tanassa uhoillaan raukoilla rajoilla yltiöpäisiä.

Mietittäköön Suomen mittakaavassa nykykirjailijoidemme ahdinkoa. Opetusministeriön apurahat (kirjasto-ostot) ovat pienentyneet ja niitä popsimaan on tunkeutunut runsaasti muita jakajia, kuin haaskalintuja. Kustantajat eivät julkaise Suomessa mielellään runoja, sivukirjastoja suljetaan että kuntien rahat riittävät johonkin muuhun 'tärkeämpään', jne.

Omassakin siperiassamme on tarpeeksi nieltävää.

Petroskoilaiset julkaisivat Punalippu - lehdessä (nykyisin Carelia) Inkerinumeron elokuussa 1987. Tekijöitä ei ilmeisesti rahdattu Siperiaan. Lehdessä alkoi ilmestyä nimilistoja teloitetuista, yms. Uusi vapaampi aikakausi alkoi? Mutta samaan aikaan suomenkielistä väkeä muutti Suomeen 'paluumuuttajina'. Suomenkielen osaajat harvenivat Äänisjärven rantamilla. Kun saisi vapaammin kirjoittaa ei ole enää sielläkään lukijoita, ostajia.

Armas Hiiri julkaisi 128 - sivuisen Inkeriläisen laulu - kokoelman Petroskoissa 1998. Ote:

   Odotan aurinkoista päivää
   kuin parannusta.
   Ja se tulee, tuulinen
   ja kirkas. 

(Sivulta 92, päivätty 28.9.1994)

Varhaisempia inkeriläisten runoja on ilmestynyt runsaasti Suomen kansan Vanhoissa runoissa, monta itsenäistä, tuhtia osaa.

Katso myös hivenen sekalaista taustatietoa Inkerinmaasta.

Pitkästä Ruotsin vallan ajasta on Suomen kansan vanhoissa runoissa säilynyt muutama historian kuvaus, kuten esimerkiksi Sota Narvan tienoilla

Suomenkielisen / karjalankielisen kirjallisuuden julkaisemisen pitäisi kiinnostaa meilläpäin.

	Olen tuntenut itseni juurettomaksi
	arokiitäjäksi,
	jota ajan myrskyiset tuulet
	ovat lennätelleet maan äärestä toiseen,
	milloin lännestä itään,
	milloin suvesta pohjoiseen.



	(Katri Korvela, 1983)

Näyttäisi siis, että Inkeri-runoja kirjoitellaan taas. Käytetty runokieli on moninaista. Kalevala-mittaakin on käytetty, vaikka perinteen mukaisesti entisten aikojen laulajat eivät ilmeisen tietoisesti mihinkään mittaan tienneet sanojaan asetella, sillä sillä tavallahan suullista runoperinnettä suomen kielellä on aina esitetty. Kun osasi laittaa tavut ja rytmit paikalleen voi samalla olla joltisenkin varma että runon sisältökin on oikein muistettu.

Ote:

         ...
	Ei se vaadi vahvistinta
	eikä mikrofonin voimaa,
	kun se korvissani sointuu
	soreimpana sävelenä
	kotoisista kunnaistani.



	(Toivo Flink, 1989) 

Että suomenkielistä runoa kirjoitetaan ja julkaistaan EU-Suomen rajojen tuolla puolen on mielestäni sinällään kuin näkisi Delfiinin polskuttelevan Airistolla Ruotsista Turkuun kiiruhtavan Silja Europan vanavedessä.

	Sanovat ettei Inkeriä ole enää olemassa,
	sanokoot mitä sanovat.
	Inkeri on minussa ja sinussa,
	Atlantiksen lailla meren syvyyksissä.
	...
	Se säilyy,
	koska me elämme.


	Kaikkien maiden ikkunoista
	näkyy vain kotimaa. "





	(Armas Hiiri, 1988) 

Tämän valikoiman kustantamisesta ovat tukeneet Suomalaisen kirjallisuuden seura ja Niilo Helanderin säätiö.

	"Nouse Inkeri, sun laulus soi,
	nouse, päiväks jo vaihtuu koi! "




	(Mooses Putro / Paavo Räikkönen, 1888.) 



	"Kanttori Mooses Putro,
	minne hävisit jäljettömiin
	sisällissodan kaaoksessa?"



	(Armas Hiiri, 1994) 

Inkerinmaalla (ja Petroskoissa) laaditaan vieläkin runsaasti perinteistä runomittaa polvineen ja lopputavuineen. Soisi Suomen puolen lukevan väen niitä lueskelevan. Onhan 'modernismi' Suomessakin jälkijättöistä: modernismi pääsi Suomessa ilmoille vasta 60 - luvulla Suomen klassisen runovahtien pihtiotteen hervottua.

Sinällään on kannustettavaa, että maamme rajojen tuolla puolen julkaistaan Suomen kielialueen kirjallisuutta. Makuasiat rytmeistä ja polvista ja niiden puuttumisesta on kuitenkin pieni asia, kun vaihtoehtona kummittelee kielemme kuihtuminen ja Euroopan uuden kielen, 'desperanton' eli amerikanenglannin työntyminen ainoaksi sallituksi valtakieleksi.

________________________________________

Postia Tikkazelle: name = juhani.tikkanen
mailserver: @nic.fi

Tikkasen tekstien valintasivulle


Tähän loppuun lainaan Ainujen runosta Huuhkaja Jumala loppusanoja:

		Minä myös
		jatkan ikuista
		liitelyäni
		ihmisten yllä
		ja vartioin väsymättä
		ihmisten maata.


	(Huuhkaja Jumala, suom. J. K. Ihalainen
	Palladium Kirjat, Tampere 2000.)

chk 25.10.03