Ingermanland
Inkerinmaa
Inkeri, Inkerinmaa, Ingermanland, Ingria, Izerskaja zemlja.
Paavin bullat mainitsevat 1100 ja 1200 - luvuilla maakunnan osiksi Vatlandia (Vatjanmaa), Carelian (Karjala) ja Ingrian (Inkeri).
Vuonna 1019 Ruotsin kuningas Olavi Sylikuningas antoi tyttärensä Ingegerd'in (kuoli 1050) Novgorodin suuriruhtinas Jaroslaville vaimoksi. Jaroslav antoi Ingegerd'lle huomenlahjaksi Laatokankaupungin ja siihen kuuluvan alueen.
(Huomenlahja: mies antoi hääyön jälkeen vaimolleen lahjaksi, mm. turvaksi vaimolle jos vaikka miehelle tapahtuisi jotakin. (Huomenlahja myös 'Pretium virginitatis'.)
Alue on saanut nimensä Nevaan laskevan Inkereenjoen mukaan. Toinen versio Inkerinmaan nimestä johtuisi Ingegerdistä. Lapselle on siis pari vahvaa nimikummiehdokasta.
Ingegerdin nimittämänä ruotsalainen Ragnvald Jaarli oli alueen päämies. Inkerin esihistoria alkaa myöhemmästä kivikaudesta, jolta ajalta on löytöjä. Viikinkiajalla kauppatie kulki Nevan ja Olhavan jokea alas Ilmajärvelle. Alueen asutus on noina aikoina ollut monipuolista ja vaikutteita runsaasti eri puolilta. Novgorodilaiset hivuttautuivat Inkerinmaalle anastamalla sieltä pikkuhiljaa tiluksia.
Vuodesta 1333 suuri osa Inkeriä annettiin Litvan eli Liettuan Narimont - nimiselle ruhtinaalle läänitykseksi. Alueeseen kuului Laatokan, Pähkinälinnan ja Käkisalmenlinnan alueet, sekä puolet Kaprionlinnan aluetta. Alueen linnat on perustettu seuraavasti: Narva v. 1223, Iivananlinna eli Ivangorod v. 1422, Jaama eli Jamburg v. 1384, Kaprio v. 1237, Landskrona v. 1301 ja Pähkinälinna eli Oreshek eli Schlusselburg v. 1323.
Kun Novgorodin vapaavalta joutui Moskovalle ja Inkeristä muodostettiin Laatokan Karjalan kanssa niinsanottu Vatjan viidennes. Tuolloin Novgorodilaisetkin menettivät tiluksensa moskovalaisille. Ja Inkerinmaan venäläistyminen siis kasvoi. Inkerin väestöä pakkosiirrettiin Sisä-Venäjälle ja vastaavasti Inkeriin saapui Sisä-Venäjältä muita.
Ruotsikin himoitsi Inkerin alueita, olihan se tärkeä kauppatien välietappi. Vuonna 1581 ruotsalainen Pontus de la Gardie valloitti Inkerinmaasta Narvan, Iivananlinnan, Jaaman ja Kaprion linnoitukset. Tällöin Juhana kuningas kirjasi arvonimensä: Jumalan armosta Ruotsin, Göthein ja Wendein kuningas, suuriruhtinas Suomessa, Karjalassa, Inkerissä ja Selonan viidenneksessä Venäjällä sekä virolaisten yli Liivinmaalla herttua.
Selonan viidennes, Shelonski Pjätinä: alue alkoi Narvan- ja Laukaanjokien väliseltä maa-alueelta ja kulki siitä kaakkoon Sisä-Venäjälle.
Pljussajoen suulla tehtiin v. 1583 aselepo ja v. 1595 Täyssinän rauha. Ne eivät vielä saaneet mieliä rauhoittumaan. Vasta Stolbovan rauha v. 1617 lopetti melskeet. Tämän sopimuksen ratifioiduttua kokoontuivat rajankatsojat Lavajoen sillalle, ja raja katsottiin. Ruotsi sai Pähkinäsaaren, Kaprion ja Jaaman läänit. Venäjä sai Laatokan, Novgorodin, Samerzjen ja Autovan läänit. Tätä rajaa kutsuttiin pitemmän aikaa Ruotsin rajaksi, jonka rajakiviä vielä pitkään 'valkoisina kivinä' erottui maastosta.
Inkerinmaa on viime vuosituhannen ajan ollut kahinoitten sotkema. Ruotsalaiset yrittivät pitää etiäisestään huolta. Kustaa II Aadolf yritti asuttaa Inkeriä eritoten saksalaisilla suurviljelijöillä. Pysyvää saksalalais-ruotsalaisuutta ei kuitenkaan saatu Inkerin alueelle syntymään. Eniten Inkeriin siirtyi kuitenkin suomalaisia.
Pietari Suuren valloitukset lopulta liittivät Inkerinmaan Venäjään. (Uudenkaupungin rauha 1721.) Pietari Suuri nimitti alueen ensin entiseen tapaan Inkerinmaaksi. Vuonna 1710 Inkerinmaa nimitettiin Pietarin lääniksi.
Inkerinmaa on aikaisemmin ollut Käkisalmen läänin yhteydessä Inkerinmaan kenraalikuvernöörikuntana Ruotsin lääni. 1900-luvun alussa Inkerinmaalla tarkoitetaan Pietarin kuvernementin sitä osaa, jossa asui suomalaista väestöä. Inkeriläiset olivat suomalaisia ja luterilaisia. (Inkerikot taas kreikkalaiskatolisia.) Inkerinmaan jouduttua Venäjän valloittamaksi Inkerinmaalaiset asuivat Venäjän alamaisina.
Inkeroiset (venäjäksi izora) ovat vatjalaisten jälkeen Inkerinmaan toinen suomensukuinen alkukansa, alunperin ilmeisesti asuneet Inkereenjoen (Izorajoki) varrella. Venäläiset aikakirjat eivät tosin tunne inkeroisia, sensijaan kutsuvat heitä(kin) karjalaisiksi. Paavien bullat 1100- ja 1200- luvuilta mainitsevat Ingrian pakanat. Talvella 1269 - 70 novgorodilaiset sopivat gotlantilaisten ja saksalaisten kanssa, että kauppiaat saavat palkata inkeroisia oppaiksi.
Vatjalaiset ja inkeroiset olivat Inkerin alueiden alkuasukkaita. Inkeroisten tiedetään asuttaneen Inkeriä 1100-luvulta saakka. Savakot ja äyrämöiset muuttivat vasta 1600-luvulla Inkeriin kansoittamalla sen suurimman osan. Vanhojen runojen kerääjät totesivat Inkerissä olleen aivan puhtaita savakko- ja äyrämöisalueita ja toiselta puolen inkeroiskyliä, eikä näillä ollut paljonkaan kosketuksia toinen toisiinsa. 1600 - luvun tulokkaat, siis savakot ja äyrämöiset, toivat suomenpuoliset runot tullessaan. Inkeroiset taas säilyttivät oman perinnäisrunoutensa. Suomen kansan vanhojen runojen keruutyössä on kuitenkin jätetty laulajan alkujuuret selvittämättä, josta syystä vanhoissa runoissa savakot, äyrämöiset ja inkeroiset ovat sopuisessa soppakattilassa. Europaeus matkaltaan vuonna 1848 Inkeriin kertoo siellä riehuneesta 'halera'-taudista. Alueilla raivoava kolerarutto kuritti aluetta, ja paikkakuntalaiset olivat mahdollisten taudinkantajien vuoksi tylyjä matkaajille. Paikkakuntalaiset olivat ajoittain myös sangen kitsaita vieraille laulu- ja loitsuperinnettään paljastelemaan. Epäilivät että tuntematon 'hajuvesi-herra' olisi esimerkiksi Siperian asutuksen agentti. Eräskin muori toki loitsujaan paljastaisi, mutta vain kerääjän kanssa kahden kesken että muut eivät kuule. Jos kuulisivat hänet voitaisiin paljastaa noidaksi.
Lähteinä mm. Tietosanakirja 1911, ja lisäksi mm. Väinö Salminen, Kertovien runojen historiaa. Inkeri. SKS 1929, sekä Kaarle Soikkelin artikkeli Oma Maa III - teoksessa vuodelta 1908.
_____________________
Takaisin Inkeriläisten runoja kadotetusta kotimaasta - teoksen esittelyyn. (Jos linnulta siivet saisin.)
Lisätietoja alueesta: (Nevanlinna).
Tikkasen tekstien alkuvalintasivulle
sivu laadittu 23.7.2000, tarkisteltu 9.9.2001. chk 25.10.03