Hän jota ei ole,
Intian englanninkielisen runouden antologia,
Nihil Interit ry, 2003

Jos Nihilin teoksia ylipäätään ja siitä käännökset erikseen pitäisi asetella paremmuusjärjestykseen, niin niistä saisi suuren ympyrän, joka pyörisi kehää katsojan edessä, ja kulloinkin paras teos olisi se joka olisi lähinnä katsojaa / lukijaa. Eikös ollut aika diplomaattisesti sanottu? Tarkemmin jos pitää asetella niin minun mielestäni Intian englanninkielisen nykyrunouden antologian soisi sattuvan aika usein tuon ympyrän kehän lähimmälle kohtaa. Tai: tekisi mieleni lähteä juoksemaan sen rinnalla, että teos olisi pitemmän aikaa silmissä. Myönnän että minulla oli ennakkoluuloja, jotka häipyivät kun selailin antologian pariin kertaan läpi. Monen runon kohdalle piti oikeastaan ihan parkkeerata ja ruveta pohtimaan tätä elämää. Esipuheessakin mainittu Skorpioniyö (Ezekiel, vuonna 1965) vaivasi mieltäni pitkään. Runossa skorpioni pistää äitiä ja koko kortteli on ottamassa osaa äidin myrkytystuskia. Katsoin vanhaa tietosanakirjaa, ja se kertoi Skorpionin olevan hämähäkin sukua ja isoimpien lajien myrkkypistos saattaa johtaa kuolemaan. Ikävä kotieläin. Vaikuttava runo. Jossa kaiken alkuun saanut skorpioni jää taka-alalle kun ympäristön kaikki avuliaat ihmiset tulevat siihen huolehtimaan. Onko YK.n rooli ollut koko ajan samanlaista? Ensin myrkkyskorpioni iskee ja sitten YK menee sinne viereen ihmettelemään, että olipas paha juttu.

Intiassa alkoi englanninkielinen runous brittivallan aikana 1800-luvun alkupuolella. Intiassa puhutaan useita kieliä ja maailmanlaajuisen esperanton taidon puuttuessa oli luontevaa, että englanti on intian pakkopulla, - kuten Suomessa on pakko-ruotsi? Intian tapauksessa kieltä oikeasti käytetään, päinvastoin kuin Suomessa; ei täällä monikaan esimerkiksi Kuopion Torilla Partasen kalakukkoja ruotsiksi pyydä ostaakseen?

Antologiasta löytyy lyhyt mutta tiivis historia Intian englanninkieliseen runouteen. Runoja on valikoimassa viideltätoista runoilijalta:

Anna anteeksi muukalainen, tarvitsen vain
kaistaleen hiljaisuutta matkalleni, tilkun
ruohoa jolla kieriskellä, en sanoja.

(ote runosta Saivartelija, sivulta 15, Nissim Ezekiel, jonka runo Scorpionikin on.) Eipä paljoa vaadikaan; sanat olisivat nimittäin ilmaisia ja niitä riittää. Ruohokaistaleet lienevät arvokkaampaa herkkua. Kokoelman päättää Imtiaz Dharker, ote sivulta 240:

Kenelle oikein horisen?
Lienen kadottanut osoitteen,
mutta silti on pakko kirjoittaa,
ei sinun vuoksesi
vaan itseni 

Antologian runot ovat selkeitä, niissä on useimmissa kertomus ja ne ovat helppoja lukea. Harvinaista herkkua kaikenlaisten post- pre- ym. pseudoperinteiden runomaailmassa. Markus Jääskeläinen ja Merja Virolainen ovat tehneet hienoa työtä. Menkäähän itsekukin ja hommatkaa itsellenne tämä Intialaisen runon antologia.

__________________________

sivun laatiminen aloitettu Turun Kirjamessujen jälkeen 2003, tähän muotoon 16.10.03