Tämä sivu ei ole blogi, mutta laadin tätä kuten blogia, palasen kerrallaan. Kommentteja voi lähettää osoitteeseen: juhani.tikkanen miukumauku wippies.com

Jonimatti Joutsijärvi
tule on minun nimeni
Ntamo 2008

(Teoksen takakannen kuva-aihe)

	Sänkykokemus jossa ruumiit yhtyvät, makaan parvella, tyhjä pussilakanasi 
    minun päälläni, lyhyet housut roikkuvat parven kaiteelta
lahkeensuista mahtuvat nimettömät kulkemaan

Kyseessä on lainaus Jonimatti Joutsijärven kokoelmasta tule on minun nimeni sivulta 40. Ilman sitä itseään sanomatta parvella on harrasteltu mukavia. Esimerkki kertoo Jonimatin kielen rakenteista, ne ovat meheviä, rikkaita, täyteläisiä, toimivia, tiiviitä, tiukkoja, siinä mahtuu kulkemaan, eli oivallista kieltä. Kuitenkaan konstailuun Jonimatti ei sorru. Eikä varsinaisiin kikkailuihin, hän malttaa luottaa kielen itsensä kertomaan, että sanat aseteltuina oikeaan järjestykseen muodostuu hengitys, jota runoudeksi kutsuttaneen.

maailma 
on korvan ahjo, jatkuvaa hyräilyä

Jonimatti Joutsijärvi julkaisi 6.8.2002 kokoelman Vieras puhuu kuin riekko jota itse nimitti termillä: luonnos runokokoelmaa varten. Se löytyy osoitteesta: tilkkeet.blogspot.com/2007/06/vieras-puhuu-kuin-riekko.html

Kokoelman sivulla 46 on rivi: Varikset, varikset, varikset!

Jonimatti pohti blogissaan mikä on julkaisu, mikä esikoisteos, julkaisu ylipäätään. Tiukkoja määritteitä on, rajummat rajaavat oikeiksi kirjoiksi vain isojen kustantamoiden kaupallisesti kustannetut teokset. Pikkukustantamoiden painotuotteita ei aina katsota hyvällä. Julkaisujen pohjasakkaa ovat omakustanteet. Näkemyksille on toisinaan tietenkin pohjaakin. Toisaalta ihmettelen omilla hyllyilläni pölyttyviä ennen sotaa painettuja joitakin proosakirjoja, joita en jaksa lukea, ja joiden julkaisun perusteluja en osaa edes arvaa tällä vuosituhannella. Jotkut teokset unohtuvat, jotkut voivat nousta uudelleen esiin. Kukapa niitä etukäteen tietämään?

	   En voi metsälle mitään, se leviää minuun, aavistukseeni, en tiedä mihin se 
	loppuu: Portaat lohkeavat, sammal peittää ne kivet oksat maan. 

Mihin runous on kulloinkin menossa, nyt kun runous saa mennä minne sanat runoutta johdattavat; on runojen vapauden aika. Mutta mitä tehdä vapaudelle joka tulee pyytämättä?

Tämä vieras puhuu kuin riekko - kokoelma on ilmestynyt internetissä. Siellä se leviää kuten avaruuden jatkuvasti laajenevat reunat, ne nähdään sitä mukaa kun valo niistä saapuu.

Mitä on avaruudessa sen rajan pimeällä puolelta mistä valo ei ole vielä ehtinyt luoksemme informaatioaukkoja täyttämään?

	Odotan tähän kottaraisen äänen joka koko sävyllään 
	on tuntemattoman läsnäolon, tietoisen luonnon ilmaus 
	tavalla jota ei ehkä kukaan paitsi minä 
	rekisteröi 
	ihmettele ja sitten etsi

Jonimatti Joutsijärvi jatkaa ja avaa sellaisia tuulia runoudessa, joita ainakin minä uteliaisuudella halajan jatkossakin kuulostella, lukea. Varaudun ylläriin, vapaus on sittenkin otettava, vai ottaako vapaus vain otteen meistä?

Tämän sivu aloitettu Turussa 16.2.2008. Tämä versio 21.2.2008

Juhani Tikkanen
runoilija

Tikkiksen valikkoon # 1