Miten voisin rauhoittua, kun aina kun avaan silmäni näen ympärilläni ihmeellisiä asioita ja aina kun suljen ne näen ihmeellisiä unia.
Kai Nieminen
Kai Nieminen
Joki vie ajatukseni, (Tammi 1971)
Vakavia runoja, (1997)
Selasin nämä kaksi kirjaa ties kuinka monennen kerran pääsiäistä ja poikani tekemää Pasha-kakkua odotellessani huhtikuussa vuonna 2000. Joki vie ajatukseni on hyllyissäni kahteenkin kertaan, molemmat selattuja mutta kaikki sivut tallella. Vakavat runot vakavoittavat; näinkö on runouskin: kuin makaroonilaatikon kypsyminen. Ensin on makarooneja, iloisesti irtonaisina heliseviä makarooneja. Ne säilyvät kuivassa kaapissa melkein yhtä hyvin kuin tuoreet runot. Kustantajat säilövät niitä pahalaisia hädissään jopa kolme vuotta. Makaroonit keitetään vedessä. Höyry nousee. On helppo hengittää. Ruskistetaan jauhelihat, jos makaroonilaatikkoon aiotaan ujuttaa jauhelihaa. Siitä tulee vähän käryä. Huljautetaan munamaito makaroonien ja ruskistetun jauhelihan sekaan. Vati uuniin, 175 astetta, ja hepulis, noin tunnin kuluttua makaroonilaatikon ihme tapahtuu: laatikko on syötävää, pehmeää ja kiinteää, täyttävää niin että vatsa ilahtuu.
Tämmöinen on Kai Niemisen runous vuodesta 1971 vuoteen 1997. Syötävän hyvää. Sopivasti herkullista kolestroolia. Sulaa vatsassa kunhan ehtii.
Olen silloin tällöin kuljeskellessani eri divareissa hakenut Bashoota. Kunnes vasta vuonna 2000 Turun Kirjastossa kavahduin totuuteen: Bashoo löytyy proosahyllystä! Tämä eräs suurimmista runoilijoista. Tavallisen proosan sekaan sotkettuna! Nieminen, Joki vie ajatukseni, s. 11:
juuri tällaisena syyskuun aamuna Basho kuuli temppelikellojen soivan ja kirjoitti siitä
minä kuulin raitiovaunun kellon äänen ja kirjoitin tämänKuten Antti Hyry on minun mielestäni Suomen parhaita runoilijoita.
Nämä ovat vakavia asioita. Todella vakavia. Valvon kaiket yöt niitä miettimässä.(Vakavia runoja s. 5)Kai Nieminen on kaikki nämä vuodet kirjoitellut ja kääntänyt. Hän on asunut Helsingissä raitiovaunujen kaupungissa. Nyt hän asuu Pernajassa. Hänen vaimonsa tekee keramiikkaa. Kain isän nimi on Pertti. Pertti harrastelee valokuvausta ja maalausta. Ja kirjoittaa. Minkälaiseen ammattiyhdistysperinteeseen asettunee seuraava teksti:
Pöydällä maljakossa kimppu kedonkukkia. Näen silmänurkastani kimaltelevan häivähdyksen ja lasken kirjan kädestäni: viimein huomaan pienen hämähäkin sinkoavan säkeitä kohti lampunvarjostinta. Tunnin kuluttua se on kutonut verkon kahden kattolampun ja kukkakimpun väliin. Ikkuna on auki kesäyöhön, mutta hyttysverkko ei päästä ruokaa nälkäisen pyydykseen. Hakematta tulee mieleen sana taide.(Vakavia runoja s. 11; rivijakoa olen murjonut)
Kai Nieminen oli 21 - vuotias kun Joki vie ajatukseni ilmestyi. Elämäkertapätkä sivulta 34:
minulla oli onnellinen lapsuus mitä kaikkea jumalat keksivätkään estääkseen minua tulemasta runoilijaksi
Vakavia runoja - kokoelma on päälle päin iloitteleva, ironinen, kyynisyyden synti on onnistuneesti tukahduteltu, ja kokoelma antaa vaikutelman kepeydestä ja sitä kautta ‘kevyistä’ kokoelman rakennusaineksista. Vaikutelman? Virheellisen, pettävän. On oltava varuillaan, ei koskaan arvaa mikä runouden maailmanvalloituksen monituhatvuotinen ruusunpiikki minkäkin näennäisesti kevyiden rivien välistä on pistämässä runouden mehukkaalla perinteellä.
Arvelen että elossa olevat ystävät kyllä kuulevat mitä heille sanon, kun nuo kirjahyllyssä asuvat vainajatkin niin vilkkaasti keskustelevat kanssani. Ja keskenään.Vakavia runoja s. 19; rivijakoa olen murjonut, jatkaakseen heti perään sivulle 21:
Minä olen syvämietteinen henkilö, mutta säästän teidät siltä, minulla on tärkeämpääkin asiaa.Mietin usein mikä ikiaikojen side yhdistää Japanin ja Suomen. Sekö että Jäämeren kautta on jääkausien aikana / edellä ollut purjehdittava meritie? Geeneistä tuskin lie haikuakaan genreissämme, mutta jotenkin tunnumme niin luontevasti ymmärtävämme japaninpuolen perinteistä runoutta. Ettäkö toisen maailmansodan konnuudet? Muistellaanpa taas kirvelevä tovi vuoden 1917 - 1918 molemminpuolisia syvällekäyviä omia pistojamme. Kuinka paljon kansakunnan pitää kestää ja sietää omia syövereitään että oppii kasvamaan rauhaan ja harmoniaan?
isäni toivoisi minun sopeutuvan hän rakastaa minua mutta kuinka voisin sopeutua tähän järjestelmään jossa sopeutuminen tarkoittaa: vihaa isääsi(Joki vie ajatukseni, s. 32)
Olisi banaalia (Banana - Basho) kertoa että Kai Nieminen on kiistatta merkittävä suomalainen kirjailija, runoilija. Eikä se olisi edes totta. Kenelle hän on merkittävä, kuka kuihtuisi kuin päivänsini loppuviikolla jollei Kai Niemisen runoja olisikaan maailmassamme? Sillä eihän kaukana viidakossa yhden joutavan sinisiipisen jättiperhosen kuolema voi mitenkään vaikuttaa maailman rikkaaseen hyönteiskunnan tasapainoon? Kuten kaukana Tyynellä merellä kylmän merivirtauksen muutos ketään kylmää?
Kun hän viimein oppi levitoimaan, muut olivat jo kyllästyneet ja laskeutuneet nojatuoleihinsa katselemaan televisiota. Hän huuteli heille iloissaan katonrajasta mutta ainoa vastaus oli että kun hän kerran oli siellä ylhäällä hän voisi pyyhkiä hämähäkinseitit.(Vakavia runoja, s. 96)
Runous on vakava asia. Runouden väitetään olevan kuolemassa? Koska runous ei myy, perustellaan. Samalla verukkeella kesän sateet ovat kuolemassa, ei niitä kukaan (toistaiseksi) myy. Jokakuukautista täysikuuta kannattaa aina toljotella. Kun täysikuuta ei enää taivaallemme ilmesty voinee olla varma että ihmiskuntakin on kurjassa jamassa. Siksiköhän japanilaisetkin kunnioittavat taivaan ilmiöistä juuri täysikuuta. Siitä on ylistysrunoja kirjastokaupalla, ja täysikuun aikaan varustaudutaan sitä ihailemaan vaikka koko yöksi. Täysikuun naama saanee kuullakseen monituiset ajatukset ja pohdinnat.
Ettäkö mitä sitten. Sitä vaan, että Kai Niemisen runous on kuin täysikuu, kun niitä lukee niin rivien väleistäkin löytää kirkkaita ajatuksia, ja kun täysikuu on ohi, voi siitä lukea runoilijoiden ylistysrunoja.
hiiteen buddha, ajattelin ja äkkiä sukelsi kuu pilvestä kirkkaana, kirkkaana.(Joki vie ajatukseni, s. 69)
_________________________________
Alkuunsivu laadittu 20.4.2000, chkd 25.10.03