Pekka Kejonen on yksi niistä minulle tärkeistä runoilijoista jotka ovat instituutio. Minulle. Tämä Kejosen viimeisin kokoelma lienee jo vaikka kuinka mones? Kuka laskisi metsästä puiden lehdet? Järjestin yli-innokkaana järjestö-ihmisenä Turussa Runoseminaaria Entisessa Akatemia-Salissa vuonna 1970. Yleisöltä perittiin pieni pääsymaksu, ja silti sitä tuli paikallekin. Tilaisuuden rahoitukseksi saatiin vastaperustetulta Läänin Taidetoimikunnalta myös avustus, jonka turvin Runoseminaariimme saatiin mm. Matti Suurpää. Suurpää piti ansiokkaan alustuksen modernismista. Suurpää tosin esiintyi seminaarin proosa - osiossa Kaarle Isotalon, Margareta Keskitalon ja Anni Polvan lisäksi. Runouden puolella alustivat minun lisäkseni Kaarlo Isotalo, Jarkko Laine, Harri Kumpulainen, Marja-Helinä Salminen, Kosti Sironen, Turkka Suominen ja Ole Torvalds. Emme tienneet Kejosen saapuneen Turkuun!

Tilaisuuteen olimme vuokranneet / asennuttaneet vahvistimen mikrofoneineen. Kesken tilaisuuden Pekka Kejonen otti puheenvuoren tarttumalla mikrofoniin ja raaputti sen suojaverkkoa. Hänen sormiensa ääni kiiri ympäri kunnianarvoisaa entistä (vai entisen?) Akatemian salia.

Muuta en hänen puheenvuorostaan silloin muista.

Tapasimme harvakseltaan, joskus naapurimme Kaarlo Isotalon luona, joskus Helsingissä, mutta aivan liian harvoin kuitenkin.

Sitten Kejonen muutti Tenojoen varteen, ja sieltä alas eteläiseen keski-Suomeen. Viimeksi olen tavannut Kejosen muutama vuosi sitten Kirjailijaliiton vuosikokouksessa, missä hän haukkui meidät kaikki vähintäänkin ääliöiksi, vai idiooteiksiko hän meidät nimitti? Koska emme hänen käskystään luvanneetkaan kaikki äänestää Jarkko Lainetta. Kejonen erosi liitosta. En ole vieläkään ihan varma mikä osapuolista siinä voitti; kapinalliset, vai sanoisinko epäuskoiset, vaiko Liittomme, vai Jarkko Laine.

Nyt Kejonen on saanut hyväksytyksi WSOYn kustannusohjelmaan reilun satasivuisen runokokoelmansa, Suruttoman saattohoito - nimisenä. Kannessa hän on työntymässä tiputuspullonsa kanssa sisään ovesta, joka voisi sijaita vaikkapa Bulevardi 12 A tienoilla Suomen henkisessä Siperiassa, eli Helsingissä. Voi kansikuvan paikka jotakin muutakin symbolisoida.

Kejonen on pukeutunut hindulais-vaikutteisesti valkoiseen juhlavaatteeseen, joka armokkaasti korostaa Kejosen kehittyineitä pohkeita ja tiukkaa vatsanseudun lihastoa.

Tätä kautta on Viisas kulkenut.
Tienvarsi on täynnä buddhien ruumiita. 

Pekka Kejosen kokoelma Suruttoman saattohoito on harvinaisen tuoreena minun hyllyissäni; löysin sen Turun kirjamessuilta divarin tarjoustiskiltä 4 Euron hintaan. Jonkun lehtitalon kirjallisuusarvostelija oli sen sinne myynyt välttääkseen ylikansoittamasta omia kirjahyllyjään? Pienen aikaa oudoksuin mielestäni hiukan kovaa hintaa; samoilta tiskeiltä runokokoelmia saa joskus kahdella Eurolla, parempia 'nimiä' saa kolmella Eurolla. Mietin että Kejonen on aina sentään Kejonen ja raskain sydämin ostin kokoelman. Olin rahallisesti 4 E köyhempi mutta luettuani nyt teoksen en kadu sijoitustani.

Kun ne edes kertoisivat jotakin,
saatanan vihreät pesusienet

Kejonen on jos mahdollista entistä omimmillaan, selkeytyneempänä ja kirkaampana kuin kenties koskaan. Pitääkö runoilijan kirjoittaa ja julkaista muutama kymmenen kirjaa ennenkuin teksti on tekstiä eikä pitkärivisiä, omahyväisiä pölinöitä? Toisaalta Kejonen osaa löpinänkin taidon; paikoin teksti äkkinäiseltään vaikuttaa tyhjältä tajunnanvirralta, kun sitten, kuten tulva nousisi Tenojokeen, sanat nousevat esiin ladattua merkitystä täynnä. Ja lukija jää haukkomaan ilmaa kuten rantakiville ajautunut Joki-Ruutana tulvan jäljiltä.

Maailma jatkaa mökötyksensä vankina.

Turun Nummenpakalla 31.10.2005

Juhani Tikkanen
runoilija

Kejosta lisää:

Valikkoon # 1