Kari Levola

Kari Levola
Valvon että nukut
Tammi 1997

Hinta Porin kaupunginkirjaston poistomyynnissä 10 mk.

39 runoa 60 sivulla teki minuun vaikutelman proosasta, vaikka toki Levola runoa kirjoittaa. Vaikuttiko tietoisuus että Levolan maine on proosankirjoittajana parhaimmillaan, palkittukin?

Kyllä nämä silti runoja ovat, ammattitaidolla ikänsä kirjoittanut Levola osaa kirjoittaa. Kenties siitäkö mielessäni käväisi pienen aikaa ohut keveyden tuoksu? Eikös se sittenkin ole vaan etu tekstille.

	Pimeä piirtää ikkunaan kuin lapsen kynä
	valon ja hengityksen
	niin että se riittää, sen
	ymmärtää, kuvion
	joka toistuu meissä
	kuin haaveet joita pelkäämme.

(K. L. Kokoelmassa Syntymämerkit vuodelta 1984)

Levola starttasi runouteen vuonna 1980. Samana vuonna aloitti mm. Hannu Kankaanpää, Kaarina Valoaalto ja Jari Tervo.

Suurta runoutta Apollinairen ja Otonkosken tapaan Levolakin hakee jättämällä hienostuneesti paikoin pisteitä pois, sehän on niin runollista. Perinne on ties kuinka kaukaa. Apollinaire niillä myös tietoisesti taituroi. Tänään kun käytössä olisi koneita ja hohtimia, niin latomis- ym vaikeudet ei pitäisi enää vaikuttaa. (Mitähän Apollinaire kirjoittelisi nykyiseen sähköiseen näyttöruutuun?)

Levola kirjoittaa hyvää runoutta. Hän on hyvä kirjoittaja. Sopuisa. Raukea? Paikoin pelkäsin hänen mahdollisesti näennäisellä ohuudellaan väsyttävän. Tästä pohdintani proosamaisuudesta, Levolan kielessä on sittenkin hajua proosasta? Entäs sitten? Kielen ei pitäisi tuntea rajoja proosaan tai lyriikkaan, sisältö, siitä pulppuava elämisen haju kai on tärkeintä?

Levolaa sivulta 52:

	"sinä et jaksanut soutaa järveä takaisin
	minä rakastan sinua
	saari jää taakse, saaret
	niin kuin hitaat, hyvin hitaat uutiset"





Näyte 2, sivulta 55:



	"Sunnuntaina saamme hengittää
	lähekkäin valossa, ottaa puhelimen seinästä
	ja lähteä retkelle.


	Otetaan vaatteet pois.
	Kosketa minun kosketustani."

Oivallisesti keksittyä, vakuuttavaa runoilua.

Pahin kaipaus muutaman lukukerran jälkeen selvisi; Levolan neljäs runokokoelma on lyhyt, siinä on uhkaava anemia; tekstiä olisi pitänyt olla vähän enemmän. Loppupuolen esimerkkien herkkää ja intiimiä kosketusta, joka välittyy aidosti kieleen, olisi tirkistellyt muutaman runon enemmänkin.

Alkupuolen koskettavia runoja olisi myös sopinut muutama lisää, siten että maaginen 50 runon rima olisi täyttynyt.

Turhaan yritän kenties kateuttani nikotella; on tämä Levola ihan luettava lukemiskokemus. Ja mistä tuo 50 runon rima on mieleeni jäänyt; ei RunoKaarinan säännöt ole runokoelmien sääntöjä. Tuomas Anhava aikoinaan mietti että 30 runoa olisi minimi runokokoelmalle. Muistelen laskeneeni eräästä Pentti Saaritsan oivasta ja eheästä kokoelmasta alle sääntöminimin 30. Totesin itsekseni 30 - säännönkin olevan unohdettavissa. Kokeilin itse Suomen ISBN-keskuksen sietokykyä ja ilmoitin heille julkaisuksi runoni 'RUISUNIKKO (PAPAVER DUBIUM) JA HÖYRYÄVÄ TEEKUPPI. Julkaisussa on kansien lisäksi 8 sivua. Japanissa lienee 'virallisesti' voimassa julkistetuista teoksista meitä lyhyempi 'säännöstö'.

Mistäkö sain Levolan kokoelman? Minähän en saa mistään lehdestä arvostelukappaleita eikä Levola minulle tietenkään kirjojaan toimittele. Levola löytyi Porin Kirjaston poistomyynnistä! Olivat heittäneet Levolan ihan tuoreeltaan kaatopaikkamyyntiin. Väkisin tulee mieleen että kirjastotoimenjohtaja näin rankaisee Levolaa hänen syvälle käydyn arvostelun Porin sivukirjasto - sodan aikana. Näinkö lyhyt on runokokoelman elämä, painosta 1997, lähes roskikseen 1999, ja Tikkanen siitä tekee esittelyn vasta 2000. Kun Levolan kokoelma oli vienyt hyllytilaa tasan 5 mm? Pienet ovat Porin hyllyt. Olisivat jättäneet sivukirjastonsa henkiin. Oivoi kuitenkin.

	"kuin kauniiksi ajateltu virsi"

(sivulta 7)

Juhani Tikkanen