Merja Virolainen,
Pilvet peittävät sisäänsä pilvet
Pilvet peittävät sisäänsä pilvet - kokoelma ilmestyi Tammen kustantamana vuonna 2000. Runoja laskin sisällysluettelosta vajaat 60 kpl; luettaessa tuntui täydeltä vaikka Virolainen kirjoittaa taloudellisesti, liiat (= tyhjät) sanat eivät ime sanomaa pääasialta, joka on Runous, joka on kuvaus elämästä sanojen avulla. Sanat muodostavat lauseita. Sanankäytön äidillisestä kurituksesta huokuu myös sellainen yksinkertainen runouden ydin, että Merjalla on sanottavaa, mutta hän ei sitä tyrkytä, pakota silmille vaan lauseet asettuvat rauhallisina lukijan silmien luettaviksi. Tosin hivenen liian pieni fontti tekee lukemisen pitemmän päälle työlääksi, että välillä pitää antaa silmien levätä, silti kokoelmaan palaa mielellään uudelleen.Kokoelma on ollut minulla parikin vuotta, monen muun kirjan ohella. Aina välillä innostuin selailemaan jotakin muuta, joskus olen langennut runoilijan pahimpaan syntiin; kun pitäisi lukea toisia runoilijoita rupeaakin raapustelemaan omiansa. En enää muista mistä kokoelma meille tuli haalituksi; luultavasti Omituisten Opusten kirjakaupasta, joka aika ajoin on pyhiinvaellusteni kohde. Nykyisin olen hieman harventanut käyntejä, sillä asunnossamme ei oikeastaan olisi enää tilaa yhdellekään lisäkirjalle. Pitäisi jostakin päästä hyllyjä kävelyttää kirjoja pihalle, tai kuten Merja sivulla 8:
hän lähtee
jotta valkovuokot
saavat kukkia.
Merja Virolainen kirjoittaa harvinaista herkkua, oikeita, luettavia lauseita, joissa on oikeat isot alkukirjaimet ja oikeiden lauseiden lopussa ihan oikeat pisteet.
Niin yksinkertaisistakin asioista saa nykyrunoudesta vielä nauttia! Kiitos Merja!
Pilkkuja tuntuisi olevan oikeissa paikoissa erottamassa lauseen eri kerroksia.
Ota kiinni jos saat, pyhimykset rikki, irronneet, kuolleet höyhenet lehahtavat ilmaan!
Koska parhaista ei tiedä mitä he seuraavaksi sanovat, on Merjallakin syntiinlankeemuksensa, runo Napatanssi on foneettista naparunotanssirevittelyä, että jos niitä olisi enemmän niin Merjaa joku varmaan kutsuisi Suomen Alleniksi tai Gregoryksi.
Gregory Corsolta on ilmeisesti vieläkin osa parhaista runoista suomeksi kääntymättä; hyvää kannattaa aina odottaa kuten Joycen Finneganiakin.
Vuonna 2003 ilmestyi Nihil Interit ry.ltä Merja Virolaisen ja Markus Jääskeläisen suomentamanaa Intian englanninkielisen runouden antologia, Hän jota ei ole. Markus ja Merja tekivät siinä tunnollista työtä; laatua.
Merja Virolainen kirjoittaa kokoelmassaan Pilvet peittävät sisäänsä pilvet suuria lauseita pieniäänisin sanoin, (osin Napatanssi-runossakin), runo muodostuu viimeistään lukijassa, ja jos alkaa epäilyttää, niin aukaise kirja uudelleen ja mieti millaisen taivaan pitää olla, jossa pilvet peittävät sisäänsä pilvet. Kuin syntymätön rajuilma joka odottaa rauhassa vuoroaan.
Jos et sinä, työnnän sormet sammalkarvaan kaskaiden sylki huulilla: kupeillani ruoho versoo, lakastuu, olen aina kukassa, en tiedä siitä mitään.