Markus Jääskeläinen
Testamentti
Otava 1998

Testamentissa on 51 kpl runoa jaettuna yhdeksään osastoon eli sikermään. Taittajan valitsema fontti on pienehköä, jota himmeillä lukulaseilla on raskas lukea; en jaksanut. Kävin korjaamassa Räfsöön Siikarannalla tuulisella rannalla katkenneen lukulasieni sangan ja sitten Testamentin sanat tarttuivat verkkokalvoilleni. Sanat jatkoivat elämäänsä kirjan sulkemisenkin jälkeen ja se piti kaivaa uudelleen luettavaksi. Mieleni sopukoihin oli jäänyt taustalle kellumaan kerroksia ja viestejä: erinomaisen runouden tunnusmerkit.

1. osaston Yö on hiljainen eläin runot pyrkivät olemaan tasavaltalaisia. Ei isoja kirjaimia. Ei kappalejakoa. Tajunnanvirta ei kaipaa kielioppien kahleita.

Ottaa riskin
on kirjoittaa runoja.

Markuksen 1. osaston runot i - viii on selkeästi harkittuja. Niistä kuultaa Markuksen henkäys; ne ovat hänen sanojaan. Hän on ne halunnut noin asetella, eikä siihen ole muilla sanomista.

     on vain liike. liike joka ei milloinkaan pysähdy. 

(M. J. runossa v sivulla 10.)

2. osasto ALUSSA, runoihin i - v on jo löytynyt Isoja Alkukirjaimia. Apollinaire kääntynee levähdyspaikassaan? Pisteitähän oli jo 1. osastosta asti. Tekstiä on 2. osastossa myös jo paloteltu kappaleihin. On kuin lukisi ihan oikeaa tarinaa. Teksti löytää maan, joka oli hiekkaa, jossa oli jalanjäljet, runossa ii himmeät jalanjäljet, horisonttiin ulottuvan hiekan. He eivät jatkaneet enää. (runosta ii sivulta 17.)

Runossa iii on tyylirikko: Isot alkukirjaimet ja pisteet, sitten pisteen jälkeen pieni alkukirjain. Kuin unohtunut ykkösosaston lämmittelyriveistä. Mietin miksi. En löytänyt sille perustetta. Turhanaikaista kikkailuako? Maailmassa on paljon ihmeellisiä asioita, kuten se kun kuuntelee radiota, se alkaa kesken musiikin räpättää GSM-puhelimen kutsukiimaa. Joskus vain ilmoittaakseen tukiasemalle olevansa olemassa.

Onko ne isot alkukirjaimet ja lauseen lopettavat pisteet niin vaikeita veivata?

Sikermä loppuu runossa v valheeseen:

        Minä tiedän, ettei muistoja ole. 

Mielenkiintoista. Mitähän seuraa osastossa kolme, nimisikermässä Testamentti? Lähestymme runouden orgasmia!? Nimiruno päättyy lauseeseen, jossa Markus sanoo: Olen kirjoittanut viimeiset sanani. (sivulla 23) ja jatkaa seuraavalla sivulla runossa KAMIKAZE :

Kun runoilijat matkasivat vuoren yli, heidän kimononsa repeytyivät kiviin. Kävi tuuli joka tiputti korvat lumeen, he antoivat niiden olla.

Kuulin Turussa kansainvälisessä kierrätyksessä kuluneen jutun: Tamperelainen oli kuollut Turussa. Hänelle tehtiin ruumiinavaus. Kalloa avattaessa tamperelaisen pään sisällä ei ollut yhtään mitään. Kallon poikki meni ainoastaan ohut lanka. Patologin apulainen ihmetteli, että mikä naru se siinä. - Pianhan se nähdään, tuumi patologi ja leikkasi narun poikki. Tamperelaisen korvat putosivat pöydälle.

Hekoheko.

Runon KAMIKAZE runoilijat saavuttivat runon lopussa huipun. Lainaan myös kolmannen osaston viimeistä runoa sivulta 27:

	Huonossa runossa, kuin seurassa,
	olet yksin. Kuuntelet, et kuule;
	avaat suusi, lasket sormet näppäimille
	mutta sanasi sanottu; jätät lauseen kesken.
	Poistut pöydästä, avaat wc:n ikkunan;
	olet kuolleiden kirjoissa kauan
	menetetty lupaus; sinusta puhutaan
	kuin olisit poissa. 

Kolme osastoa jo luettu, ja niissä ainekset kohtuulliseen runokokoelmaan. Kohtuullisen tolkullista alkulämmittelyä. 19 runoa vasta takana, kuin lyhyt runoelma tai yritys kuvata muutama idea. Eka osastosta tosin jäi tunne että piti itse pihdeillä kaivella runot sanamössöstä.

("Poimi itse omat runosi" - osasto.)

Osasto neljä, SINULLE. Viisi nimetöntä, numeroimatonta runoa. Kiintoisa kehitys. Nämä viitoset on nopeasti luettu. Mutta ovat pienine sanoineen alkupäätä hankalampia kavereita. Ne juttelevat. Pienellä tunkeilevalla äänellä. Intiimi kurkistus päättyneeseen parisuhteeseen, kuin tirkistelisi Markuksen makuuhuoneeseen. Yhteisten vuosien jälkeen yksinäinen, upottava sänky. Aikaisempi sanatulva on nyt kiinteytynyt kuin tukahtuvaan tuskaan että on YKSIN. vain sinä näet sydämeni. Sanat ovat tässä osastossa niukkoja, kenties siksi että sisältö kasvoi sanoja suuremmaksi. Kuin olisivat vapautuneet tunnelista, ja runojuna kiskot kilkaten lisää höyryä.

Miksi eteenpäin kiitävä juna tuo mieleen voimakkaan vapauden, vaikka junanpyörät eivät muuta voi, paitsi kiskoja seurata? Helpottava homma; ei tarvitse jännittää että kääntyisikö, koska kääntyä ei voi. Sitä on kiskojen iloisessa johdatuksessa. Juna puksuttaa, ja voi huoletta keskittyä muihin tärkeämpiin asioihin. Kuten käsi poskella toljottaa ohivilistävää maisemaa.

	En osaa nukkua yksin,
	olet siinä. 

Osasto viisi on kuin juna kipuaisi lievää ylämäkeä.

kannoit lumisia puita sylissäsi, teit tulta lieden mustaan sydämeen. Mikä symbolien vilistys: 'lumisia puita', 'sylisi', 'tuli', 'musta sydän'. Uskoisi muutenkin vähemmällä että parisuhde, tai sen loppuminen on katumusta, ja tuskaa. Joka pitää kirjoittaa ylös. Niin että tekee kipeää ihmisen sisällä. Hienostuneesti kuumana sykkivää sydäntä sanojen jääpiikeillä hellitellään. Kuin pitkään jatkuneiden orgasmien jälkeen: mikään ei enää ole mitään sen rinnalla.

... kukkivat silmien metsän reunan / kuin paksun peiton alle, kuolevat.

Osasto kuusi palaa alkuperäiseen ruotuun: runoihin ilmestyvät numeroinnit (i...v). Runossa i latvat heiluvat tuulessa / kirjoittavat pimeään pimeää. Runossa ii valossa piirtyisi nainen ohimennen Jatkuen iii.ssa: koirien kuonot koskettavat valoa. iv: Ja pimeä palaa. Runossa v laskemme kädet luiselle otsalle.

Valolyriikkaa, ihmisen sisässä olevaa valoa jota ei ole ilman pimeyttä, jota sitäkin pitää olla vastapainoksi kepeän ilmaville hetkille. Kuin katselisi uusintana Marquerite Duras'in India Song - elokuvaa.

Osasto 7 on MATKALLA. Alkuruno sotkuinen mossotus matkan sekaisuudesta; tapahtuu enemmän kuin yhteen runoon mahtuu: ihmisen päähän sopii enemmän asiaa kuin millekään paperille. Runossa toisaalta vaarallisen unettavasti kuitenkin tehdään matkaa: 1. linja-auto, 2. lennetään, 3. laskeudumme moskovan (pieni m!) kentälle, jne kunnes n. yhteiseltä matkaltamme yksin heräsimme. Toisessa runossa Markus saa säkeensä taas hivenen uneliaaseen vetoon, palataan ulkoisesti samoihin teemoihin mistä Markus kirjoitti Kaukaa tullut vesi - yhteisrunoelmassa vuonna 1996. edessämme hotellin sininen seinä / siitä menemme sisään

Osastossa 8 unohdan nuoruuteni kuukausien toivottoman ahdistuksen. Luulisi että lapsuuden juurimaisemissa näkisi suurempaakin nostalgiaa. Miksi ihmisillä on niin hyvä muisti? Markus palaa Sturenkadulle mummolaan ja käy äidin kotona.

     Taivaan pilviä lapsuuden
     jumalan reikäiset kalsarit. 

(sivulta 58)

Osasto 9 (PICNIC) on Testamentin loppuosasto.

pilvet ja aurinko kiertävät maailmaa sivulla 65.

      Yö lausetta lyhyempi.
      Pimeä.
      Kirkas.

(Lainaus sivulta 67, kokoelman viimeinen runo.) Paradoksi ei sinällään riitä tekemään mihinkään runoon sisäistä dynamiikkaa, jännitettä. Että meteli on melua vasta kun se nousee hiljaisuudesta. Kun katselee pimeää yötä alkaa nähdä omat ajatuksensa.

Markus Jääskeläisen kokoelma TESTAMENTTI on miellyttävä lukukirja. Paikoin on pitempää sanavuota ja nopeita muutaman sanan väläyksiä. Jotka hyvinkin ovat pitempiä turinoita 'raskaampia'. Vastuu on lukijassa.

Kriitikot tekevät pullamössöposkillaan senttejä suoltaessaan näppäriä teilauksia, joiden tarkoituksena on nostaa omaa ylivertaisuutta. Avuton runoilija on niiden teilikirveksien jytkähtelyn alla suojattomia, kuin Tikkasen Liftarikaislat. Jääskeläisen alkuajan uneliaisiin sävyihin on tullut heräämisen makua, teksti on terävöitynyt, siitä kirkastuu kokoelma ja runoelma runoelmalta omaa ääntä, joka jää päähän miellyttävästi häiritsemään, ja jonka jälkeen jää ikäänkuin odottelemaan.

Kyllä Suomeen runoutta mahtuisi, eikä niiden kustantaminen niin hirveitä pääomia tarvitse. Tahdosta kaikki on kiinni.

Kun vielä lukaisin sisällysluettelon ja havaitsin että sinne ei riitä osastojen 1,2 ja 6 runojen numerointi, vaan hän on lisännyt näiden tueksi runojen alkusanoja. Ja nyt Isoilla Alkukirjaimilla! (Petturi.)

Testamentti on tavallaan Markus Jääskeläisen viides julkaisu. Ensimmäinen oli yhteisrunoelma Tommi Parkon kanssa: Vanhat laulut / Nimettömät eläimet Nihil Interit 1994. Ote:

	Suutele hänen selkänsä
	lihakset takaisin
	vanhat laulut
	nimettömät eläimet
	historian erehdykset.
	Meillä oli sopimus.


	Minä olen apina.
	Teen itseäni koskevat päätökset.

(Sivulta 31)

Sitten seurasi Kunnes muuta näen - kokoelma vuonna 1994. Senjälkeen kokoelma Siemen vuonna 1996. Välillä oli Markuksen kirjoittamana kolmasosa julkaisussa Kaukaa tullut vesi. (Manuscript -63 ry, Pori 1996.)

	Sokea on syntymä,
	ystävät poissa.


	Kirjoitan nimeni
	vieraskirjaan:


	en käynyt täällä

(Markus Jääskeläinen Kaukaa tullut vesi - runoelmassa runossa 44.)

On Markus Jääskeläinen niin hyvä runoilija, että on hienoa, että Otava häntä julkaisee.

Juhani Tikkanen

---

. . .

Ps. Katso englannin kielen hiipimisestä alitajuntaamme inkeriläisten runoista kertovan jutun yhteydessä.

Alkusivulle