Ote viestistä, lähettäjänä Markus Jääskeläinen, hänen luvallaan:

---

Juhani Tikkanen kirjoitti kokoelmastani Testamentti suopeasti. Ilahduttavaa että joku on nähnyt kirjani analyysin arvoiseksi ja viitsii kirjoittaa siitä saamatta minkäänlaista korvausta. Vielä enemmän ilonväristyksiä tulee, kun tietää kirjoittajan olevan asiansa osaava mies. Ei ole mitään turhempaa ja tyhjänpäiväisempää tunnetta kuin se, jonka saa kuunnellessaan ystävällisten, hyvää tarkoittavien mutta runoudesta täysin pihalla olevien ihmisten kehuja. Aika usein sellaisille joutuu lukemaan tekstejäänkin mikä ei sekään ole kovin hauskaa. Tämän ongelman tiedosti jo muinainen intialainen runoilija, jonka suullisena kulkenut runo on saanut painoasun teoksessa A Poem at the Right Moment Remembered Verses from Premodern South India (Oxford University Press, 1999, Collected and Translated by Velcheru Narayana Rao and David Shulman). Laitan runon tähän englanninkielisenä, koska englanti on maailmankieli.

Condemn me, O Creator,
to any punishment you see fit
for all the sins I’ve committed.
But the hell of reading poetry
to those who have no taste for it 
not that, not that!

Och samma på sanskrit ettei totuus unohtuisi:

itava papa phalani yathecchaya
vilikhitani sahe caturanana
arasikaya kavitva-nivedanam
sivasi ma likha ma likha ma likha


 * 

Tikkanen on nähnyt aihetta puuttua myös kriittisesti joihinkin teokseni kohtiin. Hän märehtii sitä kummallisuutta, etten ole käyttänyt yö on hiljainen eläin runossani isoja kirjaimia. Siinä oli isot kirjaimet, aluksi. Otin ne sitten pois. Ehkä siksi että yöstä puhuttaessa tuntui sopivalta kuiskata. Ja kuiskaamisen kirjalliseksi vastineeksi keksin pienten kirjaimien käytön. Ei kenties kovin omaperäistä, mutta toimii mielestäni tässä runossa suht hyvin.

Toinen marmatuksen aihe on löytynyt runosta Matkalle lähdön mahdottomuus, jota Tikkanen kuvaa sanoilla 'sotkuinen mossotus'. On totta että runossa ei ole pisteitä eikä pilkkuja ja että sen ymmärtämiseen täytyy nähdä jonkin verran vaivaa. Mutta sellaista runous - ja elämä on: parhaiden juttujen sulattamiseen tarvitaan hyvä vatsa ja vähän aikaa.

*

Jotain oleellista Tikkanen on tavoittanut pohtiessaan junaan liittyvää vapauden symboliikkaa. Juna kulkee kiskoja pitkin ja menee vain sinne minne kiskot vievät. Ihmisen vapaus on maksimissaan kun vapautta ei ole. Kun on hypännyt junaan, voi vain odottaa että pääsee perille. Junassa matkustaminen on mukavaa. On romanttista kuvitella että hyppää jossain mutkassa hidastavan tavarajunan kyytiin ja matkustaa kirjallisuudenhistoriaan - kuten Jack Kerouac. Joskus tullaan kuitenkin perille ja voi jäädä vähäksi aikaa paikoilleen tai etsiä toisen junan, jatkaa matkaa.

Juna on yksi päämotiiveista yö on hiljainen eläin-runossa. Asun lähellä rataa, jossa joka yö kohisee muutama tavarajuna. Ääni ei ole koskaan tuntunut häiritsevältä. Päinvastoin. Se muuttuu jotenkin osaksi hiljaisuutta, tekee hiljaisuudesta hiljaisemman. Toisin kuin autojen melu joka särkee ja hajottaa.

*

Kun on runouden makuun päässyt on vaikea olla ilman. Runoilijat tietävät millaista hyvä runous on. Joskus saattaa kriitikoillakin olla asiasta hämärä aavistus. Seuraavassa runoilijan ohjeita hyvän runon tunnistamiseksi. Lainaus on aiemmin mainitusta kirjasta A Poem at the Right Moment.

Not entirely hidden,
like the enormous breasts of those Gujarati women,
and not open to view,
like a Tamil woman’s breasts,
but rather,
like the supple, half-uncovered breasts
of a Telugu girl,
neither concealed nor exposed:


that’s how a poem should be composed.
Anything else
is a joke.

*

Markus Jääskeläinen, Turussa 28.7.2000

---