28 runoa, (osa pitempiä) 56 sivulla on Parkon Hauensuoli-runoelman kokoelmaan asettelun tulosta; sitä tiedettiin ennen vuotta -97 jo odotellakin.
Emme ostaneet noidan tuulta. Hän avasi huivinsa solmut ja päästi tuulen irti. Purjeet paukahtivat halki.(S. 10)
Katso Tikkaselta:
Kun suomalainen ennen vanhaan avasi narusta kolme solmua, niin mistä tiesi mikä Itämeren tuulista rupesi ärjymään?
(teksti nr 13 julkaisusta Tikkanen: Marraskuu Itämeren perukoilla. (1995)
Monissa vanhoissa merikirjoissa mainitaan suomalaiset merimiehet noitina, joilla oli hallussaan tuulet ja myrskyt. Vielä -60 luvulla ollessani Nesteen Nunnalahti-laivalla jungmannina yytsikissä ja ajatuksissani viheltelin: Oli kaunis ja kirkas ilma. Yliperämies syöksyi karttahytistä ja kielsi, että ei saa viheltää. Tulisi huono ilma. Kyllähän merellä aina välillä on huonoja ilmoja, vihelsi tai oli viheltämättä.
Toinen tarina kertoo erään version suomalaisen keskieurooppalaiselle merenkävijälle antamasta (myymästään?) säkistä, jossa oli muutama solmu. 'Jos on pitkään tyyntä, ja haluat purjetuulta, niin avaa yksi solmu', kuului tämän tuulikoneen käyttöohje.
Merenkävijä joutui tyyneen ("jokaisen myrskyn edellä on aina tyyntä") ja hän halusi puhalluttaa purtensa lasteineen Räävelin satamaan. Tai miksei Maankruunun paikkeilla sijainneeseen Nevanlinnaan. Pietarihan on jo lähihistoriaa. (Kts. infoa Nevajoen soiden linnoitus- ja kauppapaikoista). Kippari haki säkin ja avasi solmun. Kuunteli peräryntäällä korva herkkänä että millä voimalla se purjetuuli kohoaisi.
Ei mitään, pläkätyyni Suomenlahti kelli kuin ei tuulia maailmassa olisi koskaan ollut olemassakaan. Noudata siinä sitten aikatauluja, kun ei ollut koneita vaan pelkät purjeriekaleet roikkuivat mastoissa kuin vanhenevan miehen sukuelimet.
Huijasi pahuksen suomalainen, murisi merenkävijä ja tempaisi samalla loputkin solmut tuulipussistaan. Taisipa hyppiä vielä pussin kasaankin ja häipyi kajuuttaansa Geneveria savipullosta lipittelemään. Mutta silloinhan tapahtui: ensimmäisen solmun joutuisa sivumyötäinen kohotti laiskoina roikkuvat purjeet, enpä sanokaan vertausta. Sensuurin hyväksymän 45 asteen kulman maksimi kyllä hetkessä ylittyi, ja alus keula kohisten pääsi vauhtiin.
Mutta voi hätähousua, pian saapuivat merenkävijän jatkotilauksetkin ja taivas tummeni ja meri vaahtosi ja tuuli kasvoi myrskyksi, ja myrsky kasvoi ilmaksi jossa kukaan elävä merenkävijä ei haluaisi kovin pitkään seilata. Purjeet siinä tietysti repeytyivät ja tuulen voima pelkkää matalaa laivan runkoa vasten riitti kuljettamaan sitä. Ohjaa siinä sitten kun purjeita ei ole, ja nouseva aallokko hyökyy koko ajan yli kannen.
Merenkävijä selvisi haaksirikosta jonkin lankunkappaleen varassa kuivalle maalle, että ei vaan tosiaan Hangethen ankkuripaikkaan. (Toinen nimi jo v. 1270 'Cumiupe') Saatuaan kuivaa päällensä ja märkää sisäänsä hän kertoi tarinansa, joka siis hyvänä ja opettavaisena tarinana jäi maailman historiaan, kuten todet ja hyvät tarinat jäävät.
Parkon teoksen nimi: Lyhyt muisti, meri olisi siis tuolta osin päinvastoin: Pitkä muisti: meri olisi oikein?
Suurelle merelle jäävät kaikki. Veren syke; hyvä tarkoituskin liikaa. Ajuri tuntee kunnon kansalaiset: maksavat kolikoilla jotka hajottavat hampaani. Vaunut eivät liikahda, eivätkä pysähdy. Kuka voi olla lähtemättä? Kuka uhmaa ruostetta?(Sivulta 46)
Parkon runoissa yhdistyvät erilaisissa runonohjaustilanteissa yritykseni selvittää kirjoittajille (itselleni) runonkirjoittamisen oppeja: kun lauseet ovat kunnossa pilkkuineen pisteineen ja rakenteineen ja teksti on kunnolla kirjoitettua niin silloin yleensä sisältökin on kunnossa. Tietenkään ei ilman kunnon sisusta synny runon kuorta, mutta ei pelkkä asia yksin riitä. Pitää olla taitoa, vankan uskalluksen lisäksi.
Parkon ei tarvitse pelehtiä kikkailuilla. Kun on taito ja uskoo siihen, uskaltaa, ja siihen yhdistyy sisäisen sanoman varmuus että on oikeassa: siitäpä ne runot syntyvät. Hyvät runot eivät synny piparkakkutaikinasta, fariinisokerista ja viinihiivasta. Kysykää Parkolta;
Parkko tietää mitkä nyytin solmuista pitää aukoa että runoa syntyy.
Toivoisi että Parkon runonyytissä olisi vielä avaamattomia solmuja.
"haaksirikosta pintaan nousee paperi."(sivulta 13)
Juhani Tikkanen
________________________________________
Sivujen alkuun
sivu laadittu 25.2.2000, pieni korjaus 5/2000