Parnasso 8/1960
Parnasson numero 8/1960 on yksi komeasta alkukauden järkäleistä, ei niinkään massiivisella koollaan kuin sisällöllään. Tässä numerossa ilmestyi S.-J. Persen Anabasis. (Anabasis = matka sisämaahan) Tuomas Anhavan loisteliaana suomennoksena. Kieli kalskahtaa hienostuneena ja niin täydellisenä kuin alkuteksti antaa käännöksen ranskasta suomeen muuntua.
(T. A. sivulla 356)
Saint-John Perse on salanimi. Alexis Saint-Léger syntyi 1887 Guadeloupella Ranskan Länsi-Intiassa. Pitkän diplomaattiuransa aikana hän kielsi olevansa runoilija; suostui kuitenkin ottamaan vastaan kirjallisuuden Nobelin vuonna 1960.
Anabasis-runoelma on jaettu kymmeneen osaa, joiden alussa on 'lämmittelytekstinä' Laulu - osio, ja Laulu loppuu X - osan jälkeen jäähdyttelylauluun. Laulu alkaa näin:
Alain Bosquet näkee Anabasis - runoelmassa monta persoonaa yhtyneinä:
Aleksanterin ja Dzhingis-kaanin kaltaisen sotapäällikön, Ksenofonin tapaisen kriitillisen ajattelijan
ja oman historiansa kirjoittajan, toiminnan ihmisen, joka on valtavan,
selittämättömän suunnitelman lumoissa, ja Jesajan ja Mooseksen tyyppisen mystikon ja 'valaistun'.
Tuomas Anhava taas paremminkin näkee Anabasiksen reliefisarjana,
josta on paikka paikoin poistettu osia, mutta jonka jokainen katseltavaksi säilynyt jakso
selvästikin on osa yhtenäistä, ihmmissuvun vaellus-, ryöstö- ja valloitusviettiä
ikuistavaa monumenttia.
Anhava jatkaa:
Reliefin muotoilun ja viivojen varmuus ja vauhti tempaavat mukaansa; sen
kohokohtien upeus häikäisee; sen lyhyet varjot eivät pidätä katsetta kauan.
(T.A. Parnasson 8/1960 sivulla 355 - 356)
Vielä jokunen lyhyt lainaus runoelmasta:
Minä en huutele toisten rantojen asukkaille
III
Ja tippurin saastuttama mies pesee alusvaatteensa puhtaassa vedessä.
IV
Lakkaamatonta hyönteisten ratinaa tuolta kaatopaikalta!
VII
Ei yhtään puhdasta siementä tuulen vihneissä.
VII
pystyttäkää kiviä hiljaisuudelle
IX
ja nainen on käynyt
X
mies jolla on huilu, mies jolla on mehiläisiä;
joka nauttii äänensä soinnista,
joka työkseen katselee vihreätä kiveä
X
eläinten parittelu metsässä lasten nähden,
ja profeettain toipumiset sonninavettain perukoissa,
kahden miehen sanaton keskustelu puun alla
Muuta Parnasson numerosta 8 vuodelta 1960:
Perse-Légeriä 10 vuotta nuoremmasta Loius Aragonista Mirja Bolgár kirjoittaa syvällistä esseetä.
Manfred Peter Hein kirjoittaa Pentti Saarikoskesta sivulla 383, ensin P. Saarikoskelta lainaus: Bayreuth on pieni kaupunki, joka ei kasva enää, talot ovat vanhoja ja ihmiset näyttävät talojen ikäisiltä, Richard Wagner ... joka paikassa Wagner. Lainaus on ilmestynyt Parnassossa 6/1960, siinä Pentti Saarikoski tilittää osallistumistaan Sakasassa Bayreuthin kirjallisuuspäiville. Bayreuthissa Saarikoski rinnastettiin Suomen Rimbaudiksi. Missä 20 kirjailijaa kokoontuu, olisi varmaan vähän epäilyttävää, jos kaikki kutsutut olisivat Rimbaudeja.
Wagen. = rattaat (saks.); vagnar = vaunuja (ruots).
Sivulla 338 Kai Laitinen lupaa, että tarkoituksena on julkaista suomennoksia: amerikkalaisen Allen Ginsbergin kiistelty runo Howl.
Samassa Parnassossa Pentti Saarikoski kirjoittaa Suomen kieli ja kirjallisuus - otsikolla taiteista pohdiskellen sanataiteen olevan siirtymävaiheessa, ja kielen olevan itsenäistymässä ja saamassa taiteellisen tehtävän: Tarkoitan Hyryn, Haavikon ja Meren romaaneja; niiden oivaltaminen on elämys. Ei ole tarpeeksi kiinnitetty huomiota siihen muutokseen, joka suomalaisessa proosassa on tapahtunut ja jota täydellä syyllä voi verrata lyriikan uudistumiseen toistakymmentä vuotta sitten.
Lyhyen artikkelinsa lopussa hän mainitsee kääntäneensä Salingerin romaanin.
työ onnistui vasta sitten kun olin oivaltanut että (Salingerinkin edustama) moderni proosa ei ole käännettävissä,
niin kuin perinteellinen. Kun sanat ovat taiteen osatekijöitä,
ilmaisua eivätkä ilmaisun välineitä, on romaanien 'kääntäminen'
luovaa työtä aivan toisin kuin ennen.
(P.S. sivulla 362)
Arvostelu-osastossa on mielenkiintoisia:
Pekka Lounela käsittelee Paavo Haavikon Yksityisia asioita - romaanin.
Eila Pennanen mm. Mika Waltarin Valtakunnan salaisuuden,
ja Pentti Saarikoski heti tuoreeltaan ymmärtävän ja oivaltavan esittelyn
Tuomas Anhavan Kuuntelen vieras - käännösvalikoimasta.
Päätoimittaja Kai Laitinen esittelee 15 vuotta sodan päättymisen jälkeen suomeksi ilmestyneet David Rubinowicz'in Pojan muistivihkon ja Viimeiset kirjeet Stalingradista.
Merkintöjä-osiossa (=pääkirjoitus) hän kirjoittaa mm:
Tämä siis vasta vuonna 1960; polttorovionsa onnistuneesta toteutumasta nämä suvaitsevuuden ja uskonvapauden vastustajat ottivat pihteihinsä Hannu Salaman Juhannustanssit, saaden senkin tuomituksi kadotuksen tulipätsiin myöhemmin 1960-luvulla. Silloin presidentti Urho Kekkonen vihelsi kuitenkin mustina pohjamutina vellovien valtaapitävien kirjalliset murhahimot poikki ja armahti Salaman vankityrmältä.
(Mirja Bolgár, artikkelissaan Aragon, s. 357.)
Mielenkiintoisen tuoreen oloinen numero, tämä Parnasso 8/1960. Toisaalla raumalaiset polttivat kirjarovioita, ja Laitinen hehkutti julkaisevansa Huudon. Huutoa ei vähän myöhemmin, vuonna 1963, Armo Hormian omistama Tajo uskaltanut julkaista virallisesti Ginsbergin runojen valikoimassa Kuolema van Goghin korvalle, vaan pelkkänä eripainoksena jota hän jakoi suljetulle piirille. Piti kulua 40 vuotta ennenkuin (taas turkulainen!) Sammakko vasta huudon julkisesti julkaisi. Tulitikut ovat kai kastuneet, koska rovioita ei ole näkynyt. On se niin vaikeata.
The Road Map
Anarkia on helppo; ottaa kiinni mistä saa ja heilauttaa sen hajalle. Särkyneet palaset ovat surrealismia. Uudelleen liimauksen jäljistä muodostuu kuin tiekartta joka ei kuitenkaan johda mihinkään erityiseen päämäärään.
Juhani Tikkanen
Email-osoite: saajakenttään: juhani.tikkanen
osoite-osa on: @nic.fi
(Due to heavy Spam-mail, I don't write my email-address completely here)
Pohdinta - sivulle