Parnasso 2/2004

Juhana Rossi on tehnyt Parnassoa täysinäisen vuoden. Julkaissut mitä on tilannut, tai mitä on haaviinsa saanut haalituksi. Kuten kaikki muutkin lehdet; enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti useammin kuin yhden kerran vuodessa ilmestyvät julkaisut, lehdet, aikakauskirjat sisältönsä saanevat.

Jos tarjontaa olisi yllin kyllin, ja se vielä laatuisaa, niin silloin kustantaja (kustantajan toimeensa valtuuttama toimittaja) valitsee omiin tarkoitusperiinsä sopivimmat tekstit. Luo siis linjaa.

Parnassolla on vuonna 2004 ihan hyvä linja. Mielestäni Parnassolla oli ihan hyvä linja 1950 - luvulla, 1960, 1970, 1980 ja 1990 - luvuillakin. Irralliset tekstit tietenkin vaihtelevat mieltymyksien mukaan, mutta aina jokaisen vuosikymmenen Parnassoista olen jotain mielenkiintoista löytänyt. Aina uutta ja uutta. Ja muutamiin vanhoihin silloin tällöin uudelleen kaivaneena, kuten esimerkiksi Anhavan upeaan Anabasis-suomennokseen. (Perse, Anabasis, Parnasso 8/1960)

Juuri Anhava antoi aiheen tämän tekstin laatimiseen: Kai Laitinen valottaa syvällisesti Anhavan elämää artikkelissaan 'TUHAT SIVUA TUOMAS ANHAVAA'

Siitä jäin eniten kaipaamaan analyysiä Anhavan Parnasson kaudelta. Miten Anhava julisti aloittaessaan, ettei hänen aikanaan ketään teilata, haukuta Parnassossa. Käsittääkseni hän myös piti linjansa. Tolkuttomia teilauksia ei Parnassosta löytynyt. Rajanveto ei-niin-innostavan ja 'teilauksen' välillä on tietenkin mahdotonta vetää.

Anhava oli myös aikanaan aktiivinen toimittaja, hän tilasi haluamiltaan tahoilta kirjoituksia, teki näin omaa linjaansa, osallistui siten käytyihin keskusteluihin. En tiedä, mutta arvaan että monta lehteä hänenkin piti täyttää käsillä olevista kirjoituksista, niihin osapuilleen tyytyen. Jos Anhava hienovaraiseen tapaansa tekstejä on kehottanut korjailemaan, parantelemaan, selkeyttämään, niin minulla on vahva usko siihen, että hän ei tehnyt niin pääasiassa asiasisältöjen takia, vaan tekstin teknisen mekaniikan vaatimuksien takia. Siinä hän oli ylittämätön mestari. Tekstin soisi mielellään olevan todenkaltaista! Hiukan vierastan termiä, mutta läheltä se liippaa.

Anhavan kauden Parnassot ovat kiistatta merkittävää suomalaista kirjallisuuspolitiikkaa. Väheksymättä muiden kausia; Parnasso on aina ollut myös hyvän maineensa vanki. Juhanalle soisi vapautta toteuttaa näkemystään Parnasson hengestä jatkossakin. Ja jaksamista. Lehdelle muodostuu aina joku linja, vaikka julkaisisi käsiinsä saadut tekstit satunnaisesti, tai sokeasti vaikka kaikki käsiinsä saadut. Kaaoksen lait tekevät aina kaikesta mahdottoman sekavastakin kirkkaan ja selkeän linjan; sitä vastaan on turha taistella. Mutta linjaa voi herkällä kädellä ohjailla…

Muut mielikkini vuoden 2004 kakkosnumerosta ovat seuraavat kaksi:

Tomi Kontion Vaaksan päästä taivaasta - kokoelman esittely, laatija Tero Tähtinen, ja uutismielellä lukemani Yhdysvalloissa julkaistuista käännöskirjoista.

Runoja lehdessä oli, ja niitä runoilijana aina jään kaipaamaan. Hyviä, uusia runoja. Onko nyt sitten niin, että Parnasso, kuten suuri emoyhtiönsä, on jättänyt uuden runouden tienraivauksen Nihil - Interitin ja muiden pienkustantamojen talkoohengen varaan? Kuulen heti närkästyneen voihkinan että Suuret Kustantajat julkaisivat Niin ja Niin Hirveän paljon runoutta, että suu tukkoon. Mutta en usko. Miksi pieniltä kustantamoilta, jopa omakustanteina, ilmestyy niin paljon mielenkiintoisia runoja? Suuri julkisuus ne tosin helposti tahtoo ohittaa. Että ei vaan siksi, että suurin julkisuus omistaa suurimman kustantamon? Runous ei tuota osinkoja osakkeenomistajille.

Parnasson uusittu ulkomuoto menettelee. Taitto on ilmeisen mietyttyä ja tasapainoista. Kuvat tuovat eloa paperisiin teksteihin. Arvostelu-osaston pienoiskuvat käsiteltyjen teoksien kansista on oikein kiva juttu. Tunnistaa käsitellyn kirjan kirjastosta, jos ne joskus kirjastojen hankintakynnyksen ylittävät.

Niin ja WSOYn ja Hannu Tarmiosta kertova tarina oli myös kiinnostava, minusta. No myös Montaignen esseiden suomentamista. (Michel de Montaigne, 1533 - 1592, julkaisi muun muuassa Essais - teoksen v. 1580, jonka on suomentanut aikaisemmin Edwin Hagfors, uusintapainos vuonna 1990, Karisto Oy.) Edelleen Jyrki Nummen esitelmä, ja juttu Landerskasta, eli Leenasta. Ja ne runot, tottakai, luin kaikki kolmeen kertaan! Eli luettava lehti. Ja yhtä kohtaa jäin hihittelemään: Tero Tähtinen mietti enemmän omia ajatuksiaan kun hänen piti käsitellä vuoden 2003 MotMot-vuosikirjaa, lainaus:

Turkulaiset Undergroundin ukkelithan ovat Jarkko Laine, Markku Into ja tavallaan myös M. A. Numminen. Nuoren polven? J Kapakoissa olen ruuhkaksi asti kuullut runoa taannoin Meteli-klubilla Hesassa, sen traagisesti kuolleen pajupillipuun liepeillä. Ei siellä ollut ketään noista U-ukkeleista?

As a free man I take pride in the words 'Ich bin Berliner'. (Parnasso 2/2004 sivulla 6)

Turun Nummenpakalla, ihan maan päällä, 24.4.2004

Juhani Tikkanen