Kokoelmassa on sivuja 78. Mukaan mahtuu bibliografia jonka mukaan Sadevesirakkaus on Pellisen 30. teos.
Joukossa on kaksi samannimistäkin: Valitut runot (1975) ja Valitut runot (1983).

Minä olen
  ainoa täällä, joka kiinnittää
  huomiota vain sanoihin.

Sadevesirakkaus on Pellisen uusinta, seesteistä ja näkymättömästi hiottua tekstiä.
Pellisen kieli on laajaa kuin istuisi Lauttasaaressa,
silmien edessä vapaat ulapat; tuolla puolen on Eesti Vabariik,
takana kalsea Pohjola, vasemmalla puolen, ihan kaukana,
Helsingin Kauppatori ja sen takana Katajanokka, ja Siperia.
Sivulla 38. Pellinen käy Itäkeskuksessa, senkin Eilan käskystä.

Maailma on läsnä, siinä istutaan, tai luetaan verkkokeinussa (sivulla 51):

Silmien ehdot: nälkä
tai nauru.
Riippumatossa käännän lehteä.
   Äidillinen rakkaus ei sovi miehiin.

Pellinen on vapaa runoilija; vapaus koetaan usein uhaksi.
Pellinen ei uhkaa ketään,
hän syleilee sanoja, valitsee niistä tilanteeseen sopivat,
kuten vanhat kengät, jotka eivät enää hierrä jalassa.
Pitkään mietin ja maiskuttelin runoa sivulla 23:

   Lintujen lentämä.
Alat taas runoilla.
   Ikkunassa ei ole neliöitä,
              minä olen Bashō.

Pellisen kieleen on hyvä jäädä makaamaan.
Vihollisten ja ynseiden vihollisten tulitus menee ohi, mutta ei yli.
Pellinen on siellä itse, majassa, jonka edustalla Banaanin lehvät kahisevat auringon osuessa siihen.
Pellisen kielessä ei ole merkityksettömiä kirjaimia, eikä turhia välilyöntejä,
rivien sisennykset kuuluvat runoon kuten lätäkköön hiljaisessa illassa molskahtava sammakko.
Runoista voisi saada erilaistakin tulkintaa, ja niin saa tehdä. Tulkinnan vapaus jää aina lukijalle.
Lukijat harvoin käyttävät vapauttaan vaan vaativat että kaikki pitää olla valmista,
kuin termospulloon kaadettu kahvi; voi luottaa siihen että se ei kuumene sen enempää mitä se sinne kaadettaessa oli,
ja että kahvi on lämmintä ilman lisälämmitystä jonkin aikaa.

   Minä runoilen.
              He selviävät.
                          Minä olen tehnyt heidän
kanssaan
tilin kielessä.

Pellisen runot lukee nopeasti,
mutta niitä pitää jäädä kuuntelemaan vielä viikkoja sen jälkeen
kun Bashōn majan edustan bambu jo pudotti lehtensä
ja Siperiasta hyökkäsivät itäisten lumimyrskyjen hyytävät mielipidemassat
repattamaan Lauttasaaren ja Katajanokan katuja pitkin.
Ihminen katsoo mieluiten sellaisia peilejä
jotka näyttävät hänet kauniina, iloisena.

Silta on kaikkien tuntema
myrskyn jälkeen
peilit lisääntyvät
pienessä purossa

Pellisen Sadevesirakkaus jatkaa kasvuaan lukijassa,
ikäänkuin runoihin olisi kirjoittaessa jäänyt kasvuvaraa lukijan omalle tulkinnalle.
On erityinen taito kirjoittaa sellaista runoa.

Turussa, Nummenpakalla 18.7.2005

Juhani Tikkanen
Runoilija