Olli - Matti Ronimus

'lippu kotiteatteriin (Strindberg):
täältä puuttuu esirippu'

Olli - Matti Ronimus
Runot 1958 - 1967
Like 1999

Ronimus julkaisi esikoisensa 1958. Mitäpä silloin tapahtui: Haavikon talvipalatsi syntyi vasta 1959! Suomalainen Parnasso - sarja, jossa oli siihenastiset suomenkielen lyriikan huiput(?) ilmestyi samana vuonna, siis 1958. Koskenniemen Koottujen ilmestymisestä oli vasta pari vuotta, (eikä silloin kirjoja makuloitu ihan heti.) Tuomas Anhava julkaisi kolmannen kokoelmansa (36 runoa), ja Pentti Saarikosken esikoinen, 'Runoja' ilmestyi myös samana vuonna. Anhava tietenkin tunsi ranskankielisen runoperinteen. Saarikoski julkaisi jo esikoisessaan tuhdin näytteen Antiikista; Sapfoa on 18 kpl mukana.

	Eros ahdistaa taas, repii jäsenet irti,
	lempeä, julma, kesyttämätön! 

(P. Saarikoski, Runoja, Sapfoa sivulta 68)

Sana 'perinne' ei ole revolutionin kohde, vaan Ronimuksen ja muidenkin tapauksessa jo sitä, vallankumousta. Vastustamatonta Marseljeesia, kun vanhat kaavoittuneet runonpolven linnoitukset vähänkään vetäisivät pöhisevää henkeään tupsahti muualla kasvimaahan uusia versoja. Vanhat olivat toki vankkoja; eihän Goethen Tammea kukaan uus-metsuri ryhdykään kaatamaan? Kovaa ja muhkuraista puuta ei ole helppoa tehdä polttopuiksi.

	Hän joka nukahti hukkui	
	kaislojen verkkoon.
	Laivat ja reitit, tiet vedellä
	kulkivat yli suun
	joka vettä vain lauloi

Euroopassa siis oltiin jo 'vallankumouksen' kattiloissa keitelty useakin runoilija luihin asti. Toisen maailmansodan puolipakko-saksalaisuuden jälkeen tuli ajopuuteoriallakin selitelty lähinaapurin kunnioitus ja sen voimakas imu; Tornin kalusteet toki jo vuonna 1958 oli korjattu, mutta Leningradin ja Moskovan pikajunat kulkivat Helsingistä pitkinä ja voimakkaina junina.

   Palvelijattaren kädet aamulla,
   kun ikkunoista valuu harmaata kajoa,
   ovat kylmät, loukkaavat.
   Minulla ei ole mitään ajattelemista,
   sillä en halua muistaa.
   Minussa elää vain hetki ja hiljainen tyhjyys.

Venäläisen kirjallisuuden perinne Olli - Matti Ronimuksen runoudessa? Ei kovinkaan kaukaa haettu; venäläisyys ja ranskalaisuus eivät ole perinnehuoneistoissa etäällä toisistaan.

   'seitsemän lautaa ristiin ja yksi katolle
    tästä talosta puuttuu vain kipinä
    joka polttaisi sen'

Symbolismin nimeen vannoskellaan ja selityksiä kaivellaan tikuilla ja pihdeillä sieltäkin mistä ei mitään löydy. Tuommoisesta rakennuksesta joka sulkeutuu niin että ylhäältäkään ei pääse mitään sisään, joutaakin pois. Tai jospa rakennus on meissä ja ympäristössämme niittejä rusikoiva maailma, joka näivettyy kuoliaaksi. Kuten demokratia pitkään voimassa ollessaan. Pohjalla tuossa runossa on sisuksia kylmäävää hyhmää, että sitä autiutta ja kylmyyttä ei enää edes lämmin takkatuli pelasta?

	siipien alla merta
	tähysti lokki kirkui
  	avaralla liikkui	
	pesi suolaiselle luodolle
	mutta loitommalla seurasi laivaa
	nälän valkoinen viiri

Kokoelmasta 'Siipien alla merta' runo LOKIT

Niin hyvä ja syvällinen runo, jota kuitenkin haluaisin vähän nyt, tällä hetkellä, hiukan korjailla. Sana 'mutta' kiusaa minua. Kun tekstissä tulee mutta-sana, kerrotaan lukijalle, että nyt seuraa vastakohta. Että oikea ylläri lähestyy lukijaa. Ettäs tiedät. Tuleehan se, mutta onko se ylläri. Ainahan kirkuva lokki kirkuu kahmiakseen enemmän ja lisää ruokaa. Minullehan lokki on ulkoapäin hienostunut aristokraatti, jonka harjatun ja virheettömän ulkomuodon takana vaanii Ruokaa! vaativa vatsa. Ja sen lokki kaappaa. Samaan aikaan lokkiin liittyvät avarat ulapat, ja sitä myöten ahtaista pölyisistä rantaryteiköistä irti päässeet suuripiirteiset ja avarat ajatukset. (Kunhan vain ruokaa löytyy.) Edelleen sana 'loitommalla' ei tyydytä minua. Kuinka kaukana, kaapelinmitan päässäkö, kolmen mainingin takana, puolivälissä horisonttia elikö muutaman merimailin päässä? Vaiko henkisen välimatkan?

Muuten LOKIT-runo on nieltävän ruokaisa, vaikka katettuun ruokapöytään odotellessa.

Mitä kieli on, mitä sillä on tarkoitus sanoa?

	olet nyt enemmän valetta ja totta
	enemmän puutaheinää


	mitä viljaan olet maassa
	mitä puuhun olet kaarnasta 
	humaltunut pettu-
	leipä 
	matkalla kuluttajan käsiin

Ronimus, ote runosta (Rimbaud, toinen)

Taiteen kritiikistä ja tulkinnoista voidaan varmaan loputtomiin kiistellä. Miten kuka ymmärtää minkä mitenkin, millä vastaanottopäällä on, ja sattuuko joku taiteilijan idea tunkeutumaan katsojan tajuntaan. Loputtomiinhan sillälailla keskustelua saadaan, ja sehän olisi yksi kaiken taiteellisen työskentelyn kulmakiviä. Innostaa katsojien sisuskaluja liikkumaan ja elämään, saamaan virikkeitä ja toki esittämään epäilyjäkin. Keskustelua! Juttua. Eloa ihmisiin!

Modernismin / kubismin ja surrealismin syntymäkattilat antoivat herkullisia sävyjä vuosisadan alun Pariisin taiteeseen. Kannattaa Holapan vihjauksesta pöyhiskellä hiven ainakin Apollinairea. Artturi Rimbaudin Ronimus myös itsekin mainitsee. (Rimbaud Arthur, 1854-1891. Moderdin runon oppi-isäksi nostettu. Lähtökohdat symbolismista.)

     Minä on toinen, kun muste havahtuu trumpetiksi. 

(Rimbaud, suom. Aale Tynni, Tulisen järjen aika.)

Rimbaud kirjoitti mielestäni erään parhaista Eurooppalaisista merirunoista, 'Le Bateau Ivre': 'Juopunut pursi' (Suomeksi Tuomas Anhava) ja 'Humaltunut venhe' (suomensi Kaarlo Sarkia). Sen kirjoittaessaan Rimbaud oli tuskin nähnyt Merta saati sen puhtaita suolahenkäyksiä keuhkoja tuulettamaan impannut.

Rimbaud pölläyttää tietoisuuden pölyt ja katoaa noin 20-vuotiaana. Kolmen vuoden kiihkeä kirjallinen kiihko ja se riitti. Rimbaud on käsite. Kerrotaan että 37-vuotiaana Rimbaud olisi sääri poikki Mersaille'n merimiessairaalassa ja muutenkin kuolemansairaana. Rimbaud haudattiin hiljaa; ei häntä silloin kukaan enää muistellut.

Mitäpä Rimbaudin elämästä voisi oppia: ei kannata häipyä näköpiireistä. Kannattaa riekkua ja hillua nurkissa ja olla näkyvissä. Muistetaan paremmin! Eikä pitkälla ajalla (long run; väärin suomennettuna 'pitkällä juoksulla') riittää kun on pari hyvää runoa; niiden varassa maine säilyy, jos on säilyäkseen. Pois näkyvistä ei kannata muuttaa; pysyä ainakin sivistyneen tietoisuuden piirissä, kuten Euroopan etelälaidoilla, Nizzassa tai Algarven rannoilla.

	asvaltti on toisten hietikkojen meri kuin levon,
	merenkäynnin tai kalan, kalastuksen


	se on huono erämaa ja rakenteluun sopimaton
	miten musta se on ja harmaa;
	sen karkean rakenteen näkee suurennuksitta paljas silmä


	aurinko pehmentää sitä 
	ja kovettuvaan kohtaan jää tuntematon jalanjälki,
	jalanjälkiä, kirjoitusta puuttomassa metsässä

Kokoelmasta 'Hän tarvitaan' runon (HOMMAGE A FRANCIS PONGE)
(rivijakoa HTM-kääntäjä murjonut)

Pentti Holappa on kirjoittanut syvälleluotaavan esipuheen ja tutkielman Olli-Matti Ronimuksen runoista. Siitä lainaan ilman lupaa seuraavan pätkän:

Ronimus on omaperäisimpiä runoilijoitamme eikä häntä ilman väkivaltaa pysty sijoittamaan mihinkään kirjallisuushistorialliseen lokeroon. Hän on jättäytynyt runoutemme valtavirtojen ulkopuolelle. Muodit eivät ole tärvelleet hänen säkeittensä värisävyjä.

Hän jättää lukijalle tilaa hengittää, pimeys ja suru piiloutuvat nopeasti valossa kylpevän maiseman varjoihin, antavat näkymille syvyyttä, mutta väistyvät ilman liioittelua.

	kielioppi käärmeen kieli
	keskellä suuta
	vanha kaupunki on yhä babylon
	paatoksen kielipuoli
	leikattu irti ja ympäri:
	semantiikkaa omenassa; Newton puussa
	kaapeissa maailmankuulua kylmyyttä
	pikku mooses kaislaveneineen
	kelluu kielessä kiedottuna myyttiin

Runo (IRTI JA YMPÄRI) kokoelmasta 'Hän tarvitaan'

	hän syntyy jossain välissä

Juhani Tikkanen

_____________________________

sivu aloitettu 21.4.2000, Apollinairen osuus liitetty 24.4. Fiilauksia 1.5. - 4.5.2000. chk 25.10.03