Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo
Ääniä
Runoja
Kustannusosuuskunta Muusa, Pori, 2000

Kaadan kuumaa kahvia varpaille
tuijotan kupin pohjaa
tuollako minä olen?

Pekka Ruissalo on vuonna 1979 syntynyt porilainen. Pekka Ruissalon Ääniä - kokoelmaan on kannen tehnyt Teppo Keitaanniemi. Kokoelman kuvat ovat näitä sanoilla syntyviä:

Näen ikkunasta parvekkeen,
katsohan, joulukuusi
vielä valot päällä.

Tuuli tuivertaa latvoihin
väristen hiljaa
ja jokin yrittää selvästi kuulla.

Tavallinen, kulunut maisema alkaa elää uudella tavalla, joulukuusi muuttuu yksilöksi, kuusi itse saa päättää onko hänellä valot pois vaiko päällä. Ulkona on joulukuiseen tapaan viileätä, taivasta vasten tuivertavat puiden latvat, luonto on läsnä, joulukuusi on nyt luonteva osa maailmaa jossa on jotakin tärkeätä kuunneltavaa.

Mutta usko tai älä, en minä tätä ole itse päättänyt.
Hei, älä sure ameeba;
Tästä syntyy vielä jotain suurta.

Pekka Ruissalo on ollut porilaisen Analfabeter yhtyeen kitaristi ja sanoittaja. Porilaisen Sivukirjasto-skandaalin tuoksinassa Analfabeter julkisti paikallisesti kuuluisuutta ansainneen Pieni Sivukirjasto - biisin. Sittemmin Analfabeterin senaikainen kokoonpano lienee hajonnut; uskon silti yhtyeen ytimestä vielä kuultavan:

... valon puutteessa
minä etsin kirjaimia
isoja ja pieniä, ilmaisia
ja keskikokoisia;
    ne on jossain, elämä

Elämä antaa odottaa itseään, sitä pitää etsiä esille. Sanat ovat ilmaisia, miksi niitä säästelemään, yllytti aikoinaan Seneca. Pekka ei silti mene halpaan, hänen sanoituksensa tässä kokoelmassa ei ole tuhlailevaa. Paikoin näennäisen loruilun, tai sanallisen joutavan huokailun joukossa on tiivistä suoraan ytimeen ampuvia nuolia, teräviä kuin vain sanat voivat olla.

taivaalta tulee pisarat
sisällä on silti hiki;
tää on oikeudenmukainen
maailma.

Kunpa olisikin. Vääryyttä ja toisen ihmisen sortoa tämä maailma on. Osama bin Laden taistelee vuoden 2001 joulukuussa ajatuksiensa puolesta Afganistanin vuorilla, omasta mielestään hän puolustaa itselleen tärkeätä? Öisin tämä Osku ratsastelee hevosella pitkin vuorenharjanteita, kaviot kopisten pommikuoppien pölyn yllä.

Rullaluistellessa kotiin tietää mistä tulee:
tuulee ihan vähäsen, on pikkaisen viileä.

Liike ja liikkuminen on tärkeätä; ei saa jäädä tuleen makaamaan (opetettiin Väinö Linnan Tuntemattomassakin) ja vierivä kivi ei sammaloidu. Runoilijana Ruissalo arvostaa myös liikuntaurheilua ja niiden idoleita:

Jos minä olisin teemuselänne
ostaisin kaikki maapallon ihmiset
ja tekisin niistä
maalivahteja.

Kriitikoilla on itsekullakin tarkka näkemys siitä, että minkälaisia runokokoelmia heidän valvomassaan maailmassa saisi ilmestyä. Pahaksi onneksi niitä ei ilmesty kuin joku satunnainen ja kustantajan perinteen vaatima yksittäinen kokoelma. Siksi yksittäisten runokriitikoidenkin täytyy pyrkiä kompostin päällimmäiseksi kiekumaan. Korkealta luulee näkevänsä kauemmas.

Enkä kestä enää pimeää,
luulen että tarvitsen uudet patterit
ja palan juustoa taivaasta.

Kustantajien runouden kenttä latistettiin jo ennen lamaa. Samaan aikaan kirjastot lopettivat runojen ostojaan ja kustantajat tietysti reagoivat heti. Amerikkalaiset tulosopit vaativat joka liiketoiminnasta voittoa. Nyt. Heti. Henkinen kielen moninaisuuden eläminen ja kehitys ei tuo katetta suurkustantajan riihikuivien seteleiden kassoille.

Iso kolmoskalja,
ja tuplahampurilainen kanssa.

Tänään on maailman paras päivä.

Kun eräs hyvä runoilija-ystäväni luki tuon, hän puuhkaisi eikä sulattanut sitä lainkaan. Liian vähän aineksiako? Itse näkisin kolmirivin maailmanrauhana: kaikki on kunnossa. Hesburgerin baarissa lämpimässä tuore tupla-ateria, sen kanssa raikas juoma. Tyhjä nautinnollinen rivi ennen kuin todetaan ylikorostetusti maailman olevan nyt kunnossa. Muistan toisen ystäväni Haminan Vehkalahden tiedoilta kertoneen, miten hän hiihteli kymmenvuotiaan poikansa kanssa raskaassa suojakelissä kymmenkunta kilometriä retkimajalle, missä oli mehutarjoilua. Kun poika sai nisupullan siivun ja ison mukillisen höyryävää mehua eteensä ja siemaisi siitä ensi ryypyn, niin pojan kasvot kirkastuivat onnesta ja hän sanoi: "Kyllä kannatti tulla!" Siinä isukki unohti omat väsyneet raajansa aidon onnellisuuden edessä. Mitä sitä tässä maailmassa niin paljon kummallisuuksia tarvitsee ollakseen onnellinen? Muki lämmintä mehua riittää. Ei enempää.

Ja hetken päästä kuuluu palohälyttimestä
virsi kuusisataakuusikymmentäkuusi

Elämä tuntuu koskettelevan Ruissalon runomaailmoja pitkin kokoelmaa, ääni on rehdisti avoin, haavoille altis. Teksti on luontevaa, aika ajoin vaistoaa runoilijan olevan musiikki-ihmisiä. Tämän seuraavan lainaan tähän loppuun kokonaan, muut ovat otteita kokoelman eri runoista.

Siitä tulee pian monta kesää kun synnyin
sanoivat silloin ettei tulevaisuutta olekaan
joillain valituilla ja onnekkailla
on ajokortti ja aurinkolasit
muut eivät pulpahda esiin

minulla on kerrottavaa
minulla on oma tarina
se kertoo meistä
kun epätoivokin on olemassa
tulevaisuutta ei ehkä ole
      menikö se jo
vai jättikö leikin kesken
keskustellaanko

Minusta olisi tarvetta, keskustella. Tämän maailman takia. Tämän maailman juuri me olemme tälläiseksi rakentaneet. "Mutta voi vittu kun niille antaa autonavaimet / niin käy just näin."

Ääniä ei ole lainkaan niin hiljainen kokoelma kuin ensilukaisu antaa vaikutelman.  

Ota tästä purkkiruokaa,
kaada se sisällesi
ja katso mikä on pysyvää.

Kustannusosuuskunta Muusa on julkaissut muitakin runoja, mm. Raimo Lennes, Cantata Profana ja Jarmo K. Lehtolan Makaavan runoilijan kansio. Jälkimmäiseen on tehnyt A4-kokoisen mustavalkean kuvituksen puolalainen Anna Siek. Sääli että kuvataiteilijoiden tiukat direktiivit estänevät sen kansion kuvien malliksi scannaamisen internetsivuille. Tämän sivun runositaatit olen lainannut Senecan luvalla. Sanat ovat ilmaisia?

___________________________

Pohdinta-alkusivulle


sivu laadittu 09.12.2001   chkd 26.10.03