Sutisen kolmannen kirjan kohdalla piti pohtia syvällisiä postmodernismista,
romantiikasta ja modernismista. Jussi Ruskon viimeisimmän kokoelman käteensä saamisen jälkeen unohtuvat
tuollaiset taidekikkailut. Lukija jää yksin elämän peruskysymyksien äärelle ihmettelemään esimerkiksi näidenkin
Jussi Ruskon runojen hiljaista tietoa, perimmäistä sivistystä, jota voisi kutsua vaikkapa viisaudeksi:
On osattava lausua kiitos oikeissa paikoissa ja syötävä kiltisti mitä milloinkin annetaan.(Rusko s. 9)
Elämän perimmäiset kysymykset on ilmaistu muutamallakin sanalla,
ei niihin aina tarvita trilogioita eikä kahtakymmentä kuusisataasivuista
vain toisesta reunasta kiinni liimattua paperinippua, kirjaa.
En minä pimeyttä pelkää vaan sitä minkä se kätkee.(Rusko s. 68.)
Mäkihyppyjä-kokoelma on Jussi Ruskon kuudes julkaistu runokokoelma.
Suurempaa ääntä en ole niistä nähnyt pidettävän;
kirkkaissa juhlavaloissa Jussi Rusko tuskin viihtynee.
Hän kertoo korjailleensa vetureita,
niukalla palkalla.
Ja että hänellä on kansainvälinen vapaalippu. (Sivulla 31.)
Jos hän on sitä johonkin matkusteluun käyttänyt niin matkustelu on ollut hedelmällistä;
ylimakeaa vieraiden olojen ihmettelyä ei ole,
eikä Rusko sorru kirjoittamaan esimerkiksi Portugal-kirjaa,
jos hän siellä pari kuukautta olisikin piipahtanut.
Ruskolla on yllin kyllin sanottavaa
ja hän malttaa sanoa sen tarkoin valikoiduin, arvokkain sanoin.
Sanoja ei pidä tuhlata vaikka ne ilmaisia ovatkin,
vaikka ei painopaperikaan oikeasti niin hirveitä maksa;
muut kulut elämässä meidät turmioon vienevät?
Lainaan lopuksi raastupaan joutumisen uhalla kokonaisen runon Ruskolta.
Minun on aivan pakko,
sillä runo ei aukene kokonaisvaltaiseen sielun pohjien riipaisuun ilman että
kopiosuojadirektiiviä loukataan verisesti, täydellisesti:
Maatuvan, kostean tuoksu kuin ensipakkasen riite paljaalla iholla. Ilma seisoo, tuuli ei kulje. Oksastaan irtoavan lehden kirkas suhina kuin laukaus.(Sivulla 61.)
Turun Nummenpakalla 22.10.2005
Juhani Tikkanen runoilija
Sata runoilijaa, sata runoa antologia on ilmestynyt. Turussa sitä saa ainakin Kirjakahvilasta! (Tilanne 14.10.05)