Tsehov ja Sahalin

Matka halki Siperian

Anton Tsehov,
Sahalin. Suomentanut ja toimittanut Valdemar Melanko (WSOY 1972)

Anton Tsehov lähti Sahalinille 19. tai 20. huhtikuuta vuonna 1890 Moskovasta Jaroslaviin, sieltä jokilaivalla Volgaa pitkin Kasaniin. Sieltä Kama-jokea pitkin Permiin, josta junalla Tymeniin. Tymenistä alkoi Tsehovin Siperian matka, joka kesti reilut 1,5 kk. Sahalinille hän saapui 10.6.1890.

Hän piti Siperian matkasta päiväkirjaa, joka ilmestyi 9 lukuna Novoje Vremjassa kesällä 1890 otsikolla ”Siperiasta” ja ”Pitkin Siperiaa.” Matkakertomus Siperiasta on turvallista Tsehovia; lyhyin ja tarkoin lausein hän tulee analysoineeksi koko Siperian, sen tolkuttoman hankalan kelirikon keväällä 1890, ja venäläistä sielua. Tsehovin kärryt kuljettivat Hänen Ylhäisyyttään päivä kerrallaan. Jos kiesit rikkoontuivat niin paikalliset kärryverstaat korjasivat ajopelit odottaessa.

Lainaan muutaman näytteen Tsehovilta:

Soutajat alkavat heti sadatella. Kun kuulee heidän (soutajien) mojovat manauksensa saattaa luulla, ettei ainoastaan ajomiehelläni, hevosilla ja heillä itsellään vaan myös vedellä, lossilla ja airoillakin on äiti, jota kirota. (s.12.)

Kameraa ei tarvita kun Anton Pavlovits kuvailee esimerkiksi Siperian ruohon kulotusta:

Tulia luikertelee käärmeinä tien kummallakin sivulla ulottuen kauaksi taivaanrantaan saakka. Menneen vuoden ruoho on liekeissä, kulo tuikataan tuleen tarkoituksella. Ruohoa on kostea ja huonoa syttymään, sen vuoksi tulet etenevät hitaasti välillä hajoten, välillä sammuen ja leimahtaen taas liekkeihin. Liekit kipinöivät ja niiden yläpuolelle kohoaa valkoisia savupilviä. Näyttää kauniilta kun tuli yhtäkkiä valtaa korkean ruohon: sylen mittainen tulipatsas kohoaa maasta, sinkoaa taivaalle suuren savupilven ja putoaa samassa kuin vajoaisi maan läpi. Koivikossa luikertelevat tulikäärmeet näyttävät vieläkin kauniimmilta; koko metsä on läpivalaistu, valkoiset savupatsaat erottuvat selvästi, koivujen varjot häilähtelevät valoläikkiä vasten. Tuollainen ilotulitus tekee olon hieman kammottavaksi. (s. 13.)

Entä miten paljon salaisuuksia taiga kätkeekään! Tuolla puiden keskellä luikertaa tie tai polku ja häviää metsän pimentoihin. Minne se johtaa? Salaiselle viinanpolttimolle, kylään, josta poliisipäällikkö ja asessori eivät ole kuulleet vielä mitään tai ehkä kultaesiintymälle, jonka kulkurijoukko on löytänyt? Ja miten huima, viekoitteleva vapauden tunne lehahtaakaan vastaan noilta salaperäisiltä poluilta! (s. 44.)

Sahalinilla Tsehov oli reilut kolme kuukautta. Hän haastatteli Sahalininilla rangaistusvankeja. Vankien fyysistä ja psyykkistä tilaa Tsehov ei pahemmin väritä; kuvaus on lääkärimäisen tarkkaa, paikoin lähes yliolkaista. Tsehov tuntui jo tuolloin tienneen oman keuhkotautinsa iskeneen häneen. Sahalinin vankilasaaren kuvaus muistuttaa alaviitteineen väitöskirjaa, aineistona saarelle pakkosiirretyt vangit. Saarella asui silloin venäläisten lisäksi myös mm. ainuja ja giljakkeja.

Giljakit olivat Sahalinin asukkaita, ennen kuin venäläiset työntyivät sinne. Ainut taas osin syrjäyttivät giljakkeja, kun ainuja vainottiin Japanissa. Ainujen ja giljakkien alkuperä on historian hämärissä; molemmat kuitenkin Tyynen meren rantojen ja luoteisosien saarten asukkeja. Ainut kuitenkin etelämpää; ainujen ruokavalio perustuisi riisiin, mitä ei enää ollut mahdollista Sahalinilla kasvattaa. (Ainuista sivulla 215)

Giljakkeja Tsehov kuvailee lämpimästi, kuten myös ainuja. Venäläiset eivät ilmeisesti vainonneet 'erirotuisia', vaikka joku yksittäinen virkamies olisi halunnutkin venäläistää giljakit. Miten, siitä ei tuntunut olevan tarkempaa ajatusta. Sivulla 322 kerrotaan miten yksitoista henkilöä tuomittiin kuolemaan ainujen murhasta: Tuomituista kaksi tekee itsemurhan syömällä ukonhattua. Kun hirttopaikalla on selvitetty kahden tuomitun vajaus loput hirtetään. Kun hirtetyt otettiin alas, havaittiin yhden vielä elävän. Piirikunnan päällikön kertomuksen mukaan Hänet hirtettiin uudestaan.

Giljakit kohtelivat naisiaan huonosti; giljakkien naisilla ei tuntunut olevan kansalaisoikeuksia. Tsehov oli lukenut Strindberginsä:

Ruotsalainen kirjailija Strindberg, tunnettu naistenvihaaja, joka tahtoo, että nainen olisi vain orja ja noudattaisi miehen mielijohteita, ajattelee itse asiassa samalla tavalla kuin giljakit; jos hän sattuisi tulemaan Pohjois-Sahalinille, nämä ottaisivat hänet avosylin vastaan. (Sahalin, sivulla 179.)

Tsehov lähti Sahalinilta 13.10.1890. Hän kuoli 1904.

Heinä-elokuussa 2005,
Juhani Tikkanen

Tsehovin Turha voitto vuodelta 1882

Pohdinta-sivut



Tikkasen Tekstien Valintasivujen alkuun