Eira Stenberg
En minä tahtonut mustepullooni sydänverta
(Erokirja 1980)
Eira Stenberg:
Halun ikoni, (Tammi 1997)
Parrakas madonna (1983)
Erokirja, (1980)
Kapina huoneessa, (1966)
Rakkauden pasifismit, (1967)
Halun ikonissa on runoja kolmessa sikermässä. Runot ovat henkilökohtaisen tuntuisia ja siinä näiden suurin voima. Ja heikkous; paikoin ei oikein halua kurkistella Eiran sisään. Eihän toisen ihmisen sisään saa mennä?
Hän löi pallon suojaverkon yli ja minä sotkeuduin sulkineni verkkoon, naurava haukienkeli.(Halun ikoni, ote runosta s. 20)
Tällainen on maailma, peli vailla sääntöjä. Eikä minulle jäänyt kuin kynä käteen.
Miten niin kynäkö vain, runoilijallehan se on aivan kaikki! Koko hänen elämänsä, sillä ryhtyessään runolle kaikki keskittyy runoilijan kynään. Kynällään runoilija hankkii Elantonsa, kynällään hän liikuttelee maailmaa.
Kova paikka tämä maailma, jossa jumalat ovat hyljättyjä rakkauksia.(Halun ikoni, ote s. 22)
Lehdistön nokkavia kirjallisuustoimittajia harmittanee runoilijoissa se, että runoilijat ovat parempia maailman liikuttelussa kuin kirjallisuustoimittajat? Mutta silti sen vallan ovat ottaneet toimittajat.
Hirviöt ovat kurssissa, hirviöt hurmaavat. Uhri on ikävä.(Halun ikoni s. 62)
Eira Stenberg julkaisi esikoisensa (Kapina huoneessa, Tammi) vuonna 1966. Samana vuonna kuin Tikkanen, ja vuotta ennen Risto Ahtia. Stenbergin tekstit olivat myös jo silloinkin paikoin proosahtavia. Sivulla 28 Eira sanoo pitkän runon keskivaiheilla:
Tästä kaikki ymmärsivät kielen olevan kommunikaatioväline; ihmiset huojuvat kuin metsä toistensa puoleen, itkevät nauravat sylitysten. Näin tyydyttäen itseään ja tarpeita.
Että Eira olisi prosaisti? Runoilija hän on, tekstien kautta hengittävä. Pieni taidenäkemys Kapinasta huoneesta:
... lajin heikoimmista yksilöistä; sen korkeammat edustajat ovat ehdottomasti selkärankaisia. Ajatellaan vain kubismia ja muuta laskentoa. Nyt olen sitä mieltä, ettei muotojen kurittomuus ole hyvä. Se sopii vain johdannoksi etiikkaan, jolla täten on hyvä ja turvattu elintila.
Eiran toinen runokokoelma oli vuonna 1967 ilmestynyt Rakkauden pasifismit:
...Sanotaan, että hän on kuollut planeetta. Kun Venus on lähinnä maapalloa ja huiput vaeltavat metsissä etsien varjosilmäistä rakkauttaan, voin sateen pelossa, auringon varjossa sulkea ikkunan taas oppiakseni sielun...
Tämän jälkeen Stenberg julkaisi kaksi satua; Talo Kolikkokadulla 1970 ja Ihmispuu vuonna 1977.
Kun minä olin pieni ja kurkistelin taivaalle, luulin näkeväni miten Herra istui pilven päällä ja kirjoitti. Herra kirjoitti hanhen sulalla ja sulka vikisi. Siinä sitä ollaan, minä ajattelin. Ankan sulka ei kelpaa edes taivaisiin. Hanhella sitä vasta on oikea kohtalonääni. Hanhen sulalla ne vanhat runotkin on kirjoitettu.
(Talo kolikkokadulla s. 12)
Kolmas runokokoelma (Siis viides kirja) on Vedenalainen silta vuonna 1979, ja kokoelman Erokirja vuonna 1980, siitä viimeinen runo, s. 53:
Melkein huomaamatta
Niin kuin melkein huomaamatta, ajattelematta olisi tullut paikkaan josta näkyy kauas. Yli kolmekymmentä vuotta häipyy polkuna taakse yli kolmekymmentä vuotta häipyy polkuna eteen ja on pakko istahtaa itsensä varjoon miettimään. Kerro muisti, toden ja tarun äiti miten maasto jakoi virran.
Erokirjassa Eiran ääni vahvistui ja löysi uusia kurkistusaukkoja sisimpäänsä.
Kuka meitä muistaa, kun olemme menneet?(Halun ikoni s. 54)Kun lukee toisen runoilijan runoja, ja on sieltä löytävinään itselleen sopivia asioita, yleensä ilahtuu: 'Onpa hyvä runoilija!' On mukavaa lukea sellaista mikä tukee omia ajatuksia. Arvoja.
Ja nyt, juuri nyt minun pitäisi osata vanhat virret murheeni opastimiksi, etten ulvoisi kuin eläin tai repisi sydäntä rinnasta toivossa että tilalle kasvaisi uusi, tuore kuin aukiryöpsähtävä sireenin terttu.(Erokirja, ote sivulta 13)
Ei kevät tule siten.
Runoilijan ääni tulee tavasta latoa sanoja lauseiksi, ja lauseita taas koosteiksi. Näistähän runot on tehty. Kokoelmasta Halun ikoni runo Hyvinkasvatetut s. 64:
Hyvinkasvatetut, ne jotka eivät kehtaa sanoa ei, eivät asiain tilaa, rakentavat lumiukon. Kun se on valmis, sen hiilisilmät alkavat hehkua. He pakenevat kauhuissaan, mutta ikänsä kaiken he muistavat katseen.
Oma ääni ei välttämättä ole sitä, että kielellinen kehitys lakkaisi, että kirjoittaja alkaa toistelemaan itseään.
Miksi nenä ja silmät katsovat eteenpäin?(Halun ikoni s. 63)
Erokirjassa Eira skarppasi runoihinsa ihmissuhteet, kuvasi niinkuin elämä on, runonsa tasapainoisin äänensävyin. Synnyin maailmaan kieli suussa.
Hetken uneksin: suudeltaisiin niin, että hampaat irtoaa! Alettaisiin alusta kuin imeväiset.
Mahdoton ajatus. Kuka meistä huolehtisi?
(Erokirja s. 24 (myös takakannen tekstinä.)
Edelläolevasta tulee halu kiljua menetettyä mahdollisuutta; suutelisit, edes! Kuvittelemme kyllä itse loput.
(Halun ikoni s. 52)
Mies halusi ostaa edullisen kellon, mutta sellaista ei ollut. Jokainen näytti ajan.
Miten voi välttää toistamasta tämän maailman teemoja, kun niitä ei ole ohjelmointikielissäkään kuin kolme perusteemaa, eli joku on joko-tai, tai sille on määritelty ehto. Näitä peräkkäin asettelemalla ohjelmat on laadittu. Ja sama peruslaki on voimassa kaikessa mitä ihminen on tehnyt. Toinen asia on, että näitä kolmea perusvaihtoehtoa vilisee koko ajan kasvavilla mikrosirujen sisäisillä turbonopeuksilla.
(Halun ikoni s. 24)
Ikuisuuden hiekkapohjaan, beibi, sinne me menemme hiukset hulmuten.
Huomasin lehdestä, että Stenbergin kustantaja aikoi makuloida Eiran viimeisen kokoelman silppurin kitaan kolme vuotta ilmestymisestä. Meillä töissä kun halutaan hävittää arkaluontoisia asioita sisältävät paperit, ne kiikutetaan kerrossilppuriin. Waaroja täynnä oleva viattoman oloinen A4 arkki asetetaan silppurin nieluun; valokenno starttaa paperinrouhimiskoneiston ja hetkessä paperi on vilistänyt putkea pitkin jätekonttiin ohuiksi tunnistamattomiksi paperiviisteiksi silpoutuneena. Järjestelmä on turvallinen, tuskin koskaan silppurin rattaista löytyy verta. Ja se hienoksi ruoskittu paperisilppu on ihan kivan ja pehmeän näköistä! Teksteistäkään ei silpusta tarkkaankaan nuuskimalla saa taatusti selvää. Siinäkö ihmiskunnan laajempikin tulevaisuus? Parrakas madonna vuodelta 1983 meinasi unohtua hyllyjeni pölyttyviin pimentoihin, sivulta 33:
Tarkat viillot tehdään läheltä. Varokaa ahkeria uhrautuvia kaikkensa antaneita: heillä ei ole enää kuin vihansa.
Tulee syksy, tulee suru, tulevat loputtomat sateet. Eikä minua lohduta mikään paitsi aika. Ja ensin sekin kurja jäätää kyyneleeni.
________________________________________
sivu laadittu 20.4.2000, täydennelty 24.4. - 27.4. Chk 25.10.03