Että runoa lukee vain viisikymmentä ihmistä ei tee siitä huonoa runoa, eikä runosta tulee hyvää vaikka se olisi painettu vasikan nahalle kultaisin kirjasimin, jollei runo ole Hyvä. Ja ei kait hyvää runoa kannata elukan nahalle präntätä? Ihmisen nahkaan ennemmin, meitä on täällä muutama miljardi liikaa muutenkin.

Tärkeintä on että runo on tallessa, odottamassa oikeaa lukijaa. Sillä ei aikojen alussa kenellekään annettu oikeutta tuomita joku runo Hyväksi, toinen Huonoksi. Silti semmoisia valtuuksia koko ajan otetaan. Olen itsekin ottanut, ja olen siitä häpeissäni.

Xenofonin Anabasis on yli kaksituhatta vuotta ollut olemassa, Juhani Tikkanen selasi sitä vasta 1996, Internetistä, mikron ruudulta, kolmen kappaleen ruutuvauhtia. Kohta, missä sotajoukko rämmittyään vuorten yli näkee meren, ja lausuvat kaksisanaisen runon: Thalatta! Thalatta! on jäänyt kaikumaan kirjallisuuteen. James Joyce Ulysses Penguin-version sivulla 11:

- God, he said quietly. Isn't the sea what Algy calls it: a grey sweet mother? The snotgreen sea. The scrotumtightening sea. Epi oinopa pontom. Ah Dedalus, the Greeks. I must teach you. You must read them in the original. Thalatta ! Thalatta ! She is our great sweet mother. Come and look.

Seuraavassa ote lähteestä: The Project Gutenberg Etext of Anabasis by Xenophon, Translation by H. G. Dakyns:

Siinä on kahteen sanaan ladattu ryöstöjoukon epätoivo ja elämän syvin riemu; Meri näkyy ja hyytävät vuoret on selvitetty. Takana juoniteltu valloitusmatka väärille mannuille, joille valloituksistaan huolimatta eivät jääneet asumaan.

Ikäänkuin ostaisi divarista hyvän runokokoelman, lukee sen ja heittää roskikseen, koska luki sen jo. Luottaa siihen että dementia iskee, että koko ajan tulee parempia ja parempia runoja. Dementian levitessä hän voi taas ostaa saman runokokoelman, lukea sen uutena ja olla yhtä tyytyväinen kuin Meren, Thalatan nähneet soturit; kylmien vuorten jälkeen lämmin Mustameri odottaa sotureita, ikäänkuin unohduksissa maannut runokokoelma olisi vasta löydetty, ja paras tähän asti luetuista.

Siis että Runoudessakin jatkuva laadullinen kasvu on muka mahdollista, että maailma voidaan pelastaa vain siten että aina kirjoitetaan parempia ja parempia runokokoelmia. Näin kuusikymmentä teosta taaksepäin voitaisiin väittää, että silloin julkaistiin tämän päivän mittapuun mukaan ‘täyttä potaskaa’ tai että on koettu vain hyisiä ja vihaisia vuoria, eikä vielä merta nähty pilkottamassa. Huono muisti antaa ihmisille jatkuvasti parempia runokokoelmia.

Tämän päivän kukkanen on huomispäivän seppele haudoillamme.

Anabasiksen kahteen sanaan on ladattu sen sotaretken ydin, minkä vain runous pystyy välittämään. Toki sitä ennen pitää jaaritella niitä näitä sotasuunnitelmien pähkäilyjä ja joukkojen äkseerausta, mutta miksi "Säästää sanoja, ne ovat ilmaisia".

”Anabasis on kronikka meren rannoilta alkavasta noususta kohti Sisä-Aasian autiomaita.” (Valery Larbaud vuonna 1926). Persen Anabasis on runollinen toisintokirjoitus Xenofonin Anabasikselle?

Tiedottamisen mahdottomuus

Jos vaikka tämä juttu pitäisi kertoa demokratian nimissä ihan jokaiselle maapallomme kuudelle miljardille ihmiselle, niin siihen tuhlaantuisi niin paljon paperia, että sen jälkeen yksikään runoilija ei enää pystyisi printtaamaan ainuttakaan runoa paperille. Kaikki runon teko tyssäisi siihen, kunnes saataisiin jossakin Enson avohakkuuraiskioilla tehoviljeltyä uusi uljas paperipuumetsä.

Ratkaisu voisi olla magneettiselle, milloin vain uudelleen käytettävissä olevalle alustalle kirjoitettu tiedote, viesti, Message. Sen lukisivat ne, jotka sitä tietoa haluavat. Internetistä, jonka lonkerot viimeisenä jatkavat maapallon kiertämistä, kun viimeinen paperinpala on Apocalyptisessä tulessa kärventynyt!

Että Maailma siten tulisi paremmaksi tai fiksummaksi paikaksi elää, en menisi silti siitä takuuseen. Mutta jotenkin tuntuisi fiksummalta elää, kun tietää että ympärilläni olisi niin monta runokokoelmaa, joka vuosi, kasvaisi kuin Feenixelle kissankarvat poltettujen ajatusten rovioista. Uudelleen ja uudelleen.

Juhani Tikkanen, 16.1.2004

Ylläoleva on kirjoitettu pääosin vuonna 1996. Tässä jutussa oli jotain muutakin. Juttu lienee jossakin julkaistu, en nyt löydä missä. Muistin sen selatessani Ulyssesta ja Thalatta-juttuni ansaitsi mielestäni tulla näille sivuilleni.

Ksenofonin Anabasis on oiva kertomus; maailmalla kaikuu vieläkin huuto: Thalatta, Thalatta! S.-J. Perse:n Anabasis löytyy Parnasson numerosta 8/1960. Kirjaston luokituksissa Ksenofonin Anabasis voisi olla alaviitteellä: 'Matka sisämaahan.'

On myös kolmaskin Anabasis; Arrianoksen kirjoittama. Arrianos n. 95-180 jKr.

Xenofonin Anabasis on matka, siinä tullaan perille, eikä sitä kovin moneen kertaan viitsi lukea.

Perse'n Anabasis ei pääse koskaan perille.

Merirunojen valikkoon
Tikkasen tekstien alkuvalintasivulle