Olen etsinyt Sudenkorentoa divareista sen ilmestymisestä saakka. Nyt onnisti: Sudenkorennon vuosisata on komeata kieltä. Vokaalit ja konsonantit ovat asettuneet siten, että lukijan paperinen korva kuulee Toivosen lauseista viestin.

Ruoki kättä joka sinua ruokkii.
Syö suutasi nopeammin, ole
kiitollinen kuin kissa.
Sinä olet ruoka.

Niinpä. Kun Toivosen lauseita / runoja lukee peräkkäin niinkuin ne on sivuille asetettu, alkaa korvien kautta lähestyä myös ajatus, että mitä runous Suomessa tänään (1994!) on. Toisaalta, että tämäkö on sitä valtakunnan paraati-runoutta, joka monista ehdokkaista on läpäissyt suurimman kustantajan kohonneet kynnysportaat. Markku Toivonen on (v. 1994) eräs valituista, parhaimmistoa siis?

Sudenkorennon vuosisata kestää moisen ilkeän ja kyynisen pottuilen. Sudenkorento pörrää suomalaista kieltä syvältä. Kieli on hiottua, hakenut sanansa paikoilleen mutta silti siitä ei häiriinny. Toivosen runoja kyllä kuuntelee ihan halusta. Hyvän työn jälkeä lukiessa yleensä tulee viihtyisä, mukavasti kutiseva olo. Tekee mieli osallistua keskusteluun, jatkaa lauseiden kaikuja. Mahtoiko Kalevalan laulajista joskus tuntua samalta; että kun oli lausuttu runo, sitä teki kenties mieli jatkaa?

Sillä miehen nimi
on Yksinäisyys ja hänen säkeensä
lyövät kuin hikiset kirveet.