Sokrates ja Markku Toivonen
Markku Toivonen
Kuka yössä herää,
Savukeidas 2006
	Olen myöhäinen lintu:
	syön aamiaista iltapäivällä.
	Lautasellani sarastaa.

Markku Toivonen, Kuka yössä herää, sivulla 7.
Markku Toivosen neljäs runokokoelma ehti jo odotuttaakin itseään. Odotellessa hän kävi lukemassa Turussa runonsa Näytös nimeltä Sokrates
	jumalat kostivat: niin monen 
	mielen näyttämöllä saat yhä 
	huojua myrkystä juopuneena
	huonossa valaistuksessa.

(sivulla 43)

Sokrates on minun mielestäni opillista runoa. Se liittää lukijan Sokrateen kautta näennäisesti Antiikin Eurooppaan, sen hankalaan menneisyyteen. Siitä on helppo revitellä yhtymäkohtia itsekunkin elävään todellisuuteen, kuten runoutta ja taidetta aina väärin tulkitaan. (Tai oikein.)

Sokrates on siinä määrin monumentaalista runoa että antaisi aavistaa siitä olevan kehitysversioita? Jollei ole, niin ne piileskelevät Markku Toivosen päässä? :-)

Kun runoja kehittelee ja kirjoittaa niistä erilaisia versioita on usein vaara että puukon nirhaisut kuluttavat myös sitä ainesta joka herkintä ja parastakin voisi olla. Kuten rehottamaan päässeen ruusupuskan väärään aikaan tehty väärä leikkaus. (Tästä on taas minulla omakohtaisia, piikkisen karvaita kokemuksia.)

Runo Aspekteja ajasta aloittaa kokoelman, ja mielestäni perustellusti. Lauseet hiihtävät yksi kerrallaan vahvasti, vastaansanomattoman oikeassa järjestyksessä kuin rakentaisi siporex-harkoista rivitaloa ihmisen asunnoksi. Viihtyy.

		kuin muuttolinnut,
	herkeämättä matkalla
	kodista kotiin, 
	minäkin olen aina 
	oikeassa ajassa.

(sivulla 8)

Wikipedia:
Aspekti on verbin ominaisuus, joka liittää siihen ajallista etenemistä kuvaavan merkityseron. Aspektilla voidaan ilmaista esimerkiksi sitä, onko tapahtuma suoritettu loppuun vai onko se jatkuva (englanti), onko tapahtuma juuri alkamassa (esperanto), tai liittyykö siihen liikettä vai ei (arabia). Varsinkin monissa indoeurooppalaisissa kielissä aspektin ja aikamuodon raja on häilyvä. Aspektimuotoihin liittyy usein myös merkitys- tai vivahde-eroja.

Markku Toivosen (s. 1957) neljäs runokokoelma Kuka yössä herää julkaistiin marraskuussa 2006. Lyriikan lisäksi hän on kirjoittanut esseitä, novelleja ja näytelmiä. Toivoselle on myönnetty Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto neljä kertaa. Kirjallisen työnsä ohella hän on opettanut sanataidetta mm. Taideteollisessa korkeakoulussa ja Viita-akatemiassa.

Yllä lainaus Savukeitaan sivuilta

 

Toivosen tuotantoa

 

Tähkämehuballadi, runokokoelma. (WSOY 1984)
Pimeä, kaunis puoliso, runokokoelma. (Art House 1988)

Runouden kuntokoulu, esseeteos. (Kirjapaja 1988) (yhdessä Risto Ahdin kanssa)

Sudenkorennon vuosisata, runokokoelma. (WSOY 1994)
Ihmeitä, novellikokoelma. (Atena 2000)
Kuka yössä herää. (Savukeidas 2006)

 

Toivosen Kuka yössä herää, kokoelma oli minulta kadoksissa jonkin aikaa. Minulla on pieni pino sellaisia runokokoelmia, joista haluaisin kirjoittaa jotakin näille muistiinpanosivuilleni. Siinä listassa on Sirkka Turkkaa, (useita teoksia odottaa pinossa), Sirkka Selja, Jaakko Hämeen-Anttila, Maritta Lintunen vuodelta 1999, Eino Santanen vuodelta 2002, Claes Andersson, Jouni Inkala, Juha Kulmala, Stephane Mallarme, josta tosin taisin jo luopua, sekaan tai sen tilalle tunki Lissabonista Fernando Pessoa, jonka jutun kirjoittamiseen sujui muutama tovi.

Pekka Kejosen Kevätpäiväntasaus-kokoelmasta (WSOY 2000) kirjoitin samaan aikaan kuin tämän Toivosen. Talvipäivänseisaus-kokoelmasta kirjoitinkin jo. Nekin kokoelmat olivat minulta aina väärässä paikkaa; kirjahyllyjäni on kolmessa eri paikkaa ja aina joku kirja on väärässä hyllyssä. Suurin haaste on ollut Nathaniel Philbrik, Kamppailu merta vastaan. (Tammi 2001, suom. Renne Nikupaavola.) Eli valaanpyyntialus Essexin tarina, josta Moby Dick sai alkunsa. Jotakin muutakin saattaa tunkeutua noiden edelle, mutta ainakin tarkoitus olisi ollut. Oi voi.

Toivonen oli kadonnut Raunistulan kämppämme yhden kirjapinon keskelle, vaimoni sen sieltä löysi. Kiitokset kuuluvat siis Inkulle!

Ja mitäpä tässä jaarittelamaan. Klassiseen puolipirulliseen tapaan kuuluisi kai kysyä että milloin Markku Toivonen julkaisee Kootut runonsa? ;-) Mietiskelee Turun Raunistulassa 19. toukokuuta 2007
Juhani Tikkanen, runoilija.

  • Pimeä, kaunis puoliso
  • Tähkämehuballadi
  • Sudenkorennon vuosisata