Tuli & Savu 2/2004

Tuli & Savu numero 2/04 lähestyy dadaa.

Voiko dadaa oikeasti lukea, onko dadaa edes tarkoituskaan lukea? Sillä oliko dadan tarkoitus sata vuotta sitten puhjeta sorhaisemaan 1800-luvun taantunut kehitys; pohjustaa yhteiskuntiin kypsynyt vallankumouksen siemen itämään.

Da! Da! olisi Venäjällä Kyllä! Kyllä! joka sielläkin toistuvasti tarkoittaneekin Ei! EI! Jollei Apollinaire olisi sairastunut Espanjan Tautiin ja kuollut liian nuorena, tai jos Rimbaud olisi jäänyt 'kiltiksi pojaksi' perus-Ranskanmaalle myymään kehoaan paikallisille möhömaha-ukoille ja kirjoitellut korusäkeitä 'Tete de Faune' - runon tavoin brokadirunoja, niin olisiko nyt, 130 vuotta myöhemmin, esimerkiksi kriitikko Rita Dahl ymmärtänyt paremmin koko ajan kehittyvää runouttamme?

Maailmaan on helppo sälyttää jos-lauseita, joihin jälkeenpäin voi vastata, tai olla vastaamatta.

Dada syntyi kyllästymisen prosessista; eikä dadaisteja silti voi syyttää I maailmansodan syttymisestä, tai typerästä sanelurauhasta Euroopassa sen jälkeen. Eihän voittajan tarvitse antaa anteeksi.

Sarajevo! Sarajevo!

Kolmannen maailmansodan kääntyessä parhaillaan voittajansa lopulliseen tuhoon Baghdadin takaisilla kujilla ja ihmisyyden rippeet riisuttuna homo-eroottisiksi alastomien nuorten iraqilaisten häpäisyksi ei länsimaiselle kulttuurille jääne enää muuta tekemistä kuin julkisesti onanoida Abe Lincolnin tuoliin kahlehditun katseen alla.

Näitä mietin Tulta&Savua 2/04 auki repiessä ja yrittäessäni saada selkoa runsaasta dada-rönsystä. Lehteen kanteen lisätty tarra-arkki on mielenkiintoinen kokoelma. Tarroihin on selvästikin paneuduttu, niitä tehdessä/taittaessa on nähty vaivaa. Kiinteää ydintä en niistä löytänyt, eli tarrat ovat tavallaan nyky-dadaa, eli eieitä?

Dada on hirveä: se ei tunne sääliä älyn vastoinkäymisistä.

Sisällysluettelon (s. 3) dada-versio sivujen 4-5 aukealla on ikävän värisen sinisen ja signaali-aniliininpunaisen iloista sekamelskaa, jota ei kannata yrittääkään ymmärtämyksellä lukea, kuten ei dadaa ole tarkoitettu luettevaksi. Dadaa pitää ja saa katsoa. Kuten Yhdysvaltojen alastomiksi riisutut iraqilaisvangit; heidän pelkkä alastomuutensa kertoo kaappihomoilevien kaksinaismoralististen jenkkisotilaiden (ja -kansan?) julkisesta onanoinnista, kansakunnan itsesaastutuksesta? Kts. myös Baghdad-sivuani.

Miksikö jo toisen kerran ylistän USA:n kiduttajien kaappihomoja? Mielleyhtymä tähtilipusta on selkeä Tuli&SAvun kakkosnumeron väreistä: tähtilipun värit.

Dadan lisäksi lehdessä on tekstejä, ensinnä Juhana Vähänen on runsassanainen, virtaavan runon tulvaa toteuttava, kuitenkin terveellä tavalla perinteinen runoilija. Sivulla 9 alkava keskustelu dadaismista / surrealismista on pohdintaa siitä itsestään:

Surrealismia on kritisoitukin siitä, että vaikka he olivat valmiita menemään aika äärimmäisyyksiin, niin he eivät koskaan luopuneet syntaksin eheydestä, ja kuitenkaan alitajunta tai mieli ei toimi eheillä lauseilla samassa mielessä.

Aki Salmela

J. K. Ihalaisen Eurooppalainen kuolemankirja on Antero Tiittulan arvioitavana. (Kaikessa hiljaisuudessa J. K. Ihalainen on nyttemmin tiettävästi liittynyt Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi; liittymisuutinen ei silti Hesarin uutiskynnystä ylittänyt.) Ilman lupaa lyhyt lainaus Tiittulaa:

Useissa runoissa Ihalainen palauttaa runouden sen suulliseen perinteeseen. Mukana on paljon sellaista epäekonomisuutta, jota modernistinen perinne on karttanut, mutta joka ääneen luettaessa toisaalta helpottaa sisällön vastaanottamista.

Äärimmillään pelkästään suullista esitystä varten laadittu teksti on paperilta luettuna 'huonoa'. Ja paperilla erityisen maistuvat runot saattavat kuulostaa ääneen luettuna jolleivat tylsiltä, niin ainakin vaikeilta. Ilkka Koponen oli mielestäni molempien runonlajien yhdistäjä: Ilkan runoja oli hyvä ja antoisa lukea paperilta mutta erityisen herkullisia ne olivat Ilkan itsensä esittäminä.

Tuli ja Savu 2/04 käsittelee taas useita teoksia, mm. Ville Sutisen Sivuraiteita kokoelman (Savukeidas 2004), sekä mm. Wislawa Szymborska, Panu Tuomi, Lukas Moodyson teosten ja Aila Meriluodon Koottujen runojen arviot. Kulttuuriteoksi nimeäisin myös runoilija tristan Tzaran laajahkon esilläolon.

Miks Gebardiksen Mehiläissuihku jätti mieleen uudelleenhaun trauman: kyseinen E-kirja täytyy omin avuin kaikessa rauhassa käydä onkimassa Internetin matoisilta ja troijalaisilta vaaran vesiltä!

Tämmöinen tapaus. Tuli&Savu 2/2004. Kunnioitettava kulttuuriteko, taas.

Turun Nummenpakalla 16.7.2004

Juhani Tikkanen

runoilija

________________________________________

Muita pohdiskeluja
Tuli & Savu 1/2004
Tikkasen Tekstien
alkuvalintasivulle