Venematka



Shackleton’s Voyage,
by Donald Barr Chidsey.
Tandem Books,
New York 1967.

A Seaman's Selection of Great Sea Stories,
toimittaja Villiers, Alan.
Dell Publishing
New York 1965.

Endurance,
Shackletonin legendaarinen Antarktiksen retki.
Caroline Alexander,
Otava 1999.

South!
Shackleton, Ernest.
The Project Gutenberg EBook.
coolantarctica.com

antarcticconnection.com/antarctic/shackleton/caird.shtml

Lisäksi Internetistä erilaisia siruja, joista pari mainittu yllä.


Ernest Shackleton oli lähdössä Endurance-laivallaan Englannista Etelämantereelle 8.8.1914 kun Iso Britannia julisti sodan Saksalle. Shackleton kysyi Amiraliteetilta mitä uudessa tilanteessa tehdä; haluaisiko Amiraliteetti heidät mukaan vastajulistettuun sotaan vai voisivatko he lähteä tutkimusmatkalleen.

Nuori merilordi sähkötti vastauksen: ”Jatkakaa!”. Tämä Merilordi sai myöhemmin Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hänen sukunimensä oli Churchill. Shackleton lähti matkaan.

Endurance saapui viimeiselle asutulle seudulle, South Georgiaan 5.11.1914.
South Georgia: 37°W. 54.5°S. Sijaiten noin 1,300 Km Falklandin saarilta suuntaan ESE. (Itäkaakkoon siis.) Saari on noin 160 Km pitkä suuntautuen luoteesta (NW) kaakkoon (SE).

South Georgian Grytvikenistä (54.17 S. 36.30 W.) Shackleton lähti miehineen purjehtimaan 5.12.1914 Weddelin merelle. Tuolloin koko Antarktisella mantereella ja Weddelin merellä oli poikkeuksellisen ankara talvi ja jäitä he tapasivatkin heti matkansa alussa 7.12.1914. Joulukuun 9. he olivat paikassa 58° 27´ S., 22° 08´ W.

Siitä eteenpäin Endurance jäävahvisteisena aluksena puski jäiden läpi matkansa etäisimpään paikkaan; johon jäi kiinni 18.1.1915. Paikka oli 76° 34´ S. 31° 30 W. Idässä siinteli jo Etelämantereen rannikkoa. Shackleton ei lähtenyt viemään retkikuntaansa ahtojäiden ja jäävuorten välistä maihin, sillä milläpä he olisivat tulleet takaisin? Siitä eteenpäin Endurance liikkui jääkentän liikkeen mukana kunnes 21.11.1915 upposi liikkuvien ahtojäiden murskaamana Grahamin maan itäpuolelle, 250 mailia Paulet Islandista. Sitä ennen miehistö oli jo leiriytynyt jäätikölle.

Leirikin ajelehti edelleen kohti pohjoista, kunnes jäätikkö leiriläisten alla hajosi. Shackleton miehineen nousivat mukaansa otettuihin pelastusveneisiin ja purjehtivat Elephant Islandille.

Elefanttisaari on Grahamin maan koilliskärjestä pohjoiseen. Elefanttisaarilta alkaa 60 ja 50 eteläisen asteiden välinen tyhjähkö alue, jonka keskellä sijaitsee tuulien pieksemät Etelä-Georgian saaret. Sinne Shackleton pääsi James Caird – veneellä. Etelä Georgian Saarella (South Georgia) oli vielä viime vuosisadan alussa viitisen toimivaa valaanpyyntiasemaa, näistä silloin Shackletonille tärkein oli Stromness, mihin Sir Ernest kahden toverinsa kanssa taivalsi yli jäätiköiden ja vuorten. Sitä edelsi merihistorian taitavin merimatka Endurancen veneistä rakennetulla James Caird – veneellä yli jatkuvien myrskyjen riivaamaan eteläisen Atlantin.

Elephant Island – Etelä-Georgian välimatka on suoraan isoympyrää pitkin purjehtien noin 1300 km. Sir Ernest kuitenkin suuntasi ensin suoraan pohjoiseen päästääkseen vaanivista ahtojäistä kauemmaksi, ja myös päästäkseen edes hippusen lämpimimmille vesille.

Olimme aika ajoin suuressa vaarassa. Meitä piti pystyssä tieto että olimme matkalla turvaan, mutta oli myös päiviä ja öitä jolloin toivomme laski ajelehtiessamme myrskyn valkaisemalla merellä tarkkaillen silmillämme ei niinkään pelokkaina kuin kiinnostuneina päällemme vyöryviä vesimassoja, joita voimastaan ylpeä luonto sinkosi kimppuumme. Vyöryvien aaltojen väliset laaksot olivat syviä. Korkeita olivat kukkulat kun hetkiksi nousimme vesivuorten jättimäisille harteille. Lähes koko matkan ajan myrskysi. Niin pieni oli veneemme ja niin suuri oli meri, että aaltojen pohjalla purjeemme lepattivat tyynessä tuulen raivolta suojaavien aaltojon seinämien välissä. Sitten kiipesimme taas ylös seuraavaa jyrkännettä, ja aallon kiehuvalla laella saimme taas osaksemme myrskyn täyden raivon, missä villanvalkeat riiskuvat vesiraipat syöksyivät ympärillemme.

(Sir Ernest teoksessaan South!)

Aika ajoin vene piti kääntää keula vasten myrskyä ja aaltoja. Voimakas Georgian merivirta kuljetti venettä myös kohti South Georgiaa, tosin sen varaan jättäytyminen olisi saattanut viedä veneen saaren eteläpuolen ohi. Sen jälkeen seuraava pelastava maatilkka olisi löytynyt paikasta 35S 20E, eli Etelä-Afrikan eteläkärki. James Caird – veneen proviantti ei kenties olisi riittänyt ihan sinne asti, eli oli tärkeätä löytää South Georgia.

Venematka lyhyesti:

24.4.1916. Lähtö Elephant Islandilta klo 12.30 paikallista aikaa.
25.4. Koko päivän WSW - tuulta. Pilvinen taivas.
26.4. Navakkaa WSW – tuulta. Puuskaista. Pilvistä. Matkattu 105 mailia.
27.4. Kovaa pohjoistuulta, pilvistä. Voimakkaita puuskia.
28.4. Kevyt NW-W – tuuli. Sumua. Korkeita NW – aaltoja.
29.4. Reippaita W-SW – tuulia. Puuskaista. Kovaa merenkäyntiä.
30.4. Laskettu meri-ankkuri klo 3 iltapäivällä. Suuria murtuvia aaltoja veneen ylitse. Veneen yllä jäänmuodostusta.
1.5. SSW – tuuli. Laskettu meri-ankkuri ja mesaanipurje.
2.5. Tuuli voimistunut pitkään, korkea ristiaallokko, lumikuuroja.
3.5. Elephant Islandilta 444 mailia. 48 tunnin jälkeen rajut tuulet vihdoin rauhoittuvat.
Worsley saa ensimmäisen paikanmäärityksen kuuteen päivään.
5.5. Edetty 96 mailia. Paras tulos kuoppaisessa aallokossa tärskyvältä veneeltä.
6.5. Merenkäynti taas kovempaa. NW – tuulia
7.5. havaittu meressä rakkolevaa. Vesitynnyrin havaittu saastuneen merivedellä. Jano kovenee.
8.5. Nähty kyyhkysiä ja merimetsoja. Sakea sumu. Korkeaa ristiaallokkoa.
8.5. Keskipäivällä: "Me teimme sen!" – maata näkyvissä, vihdoinkin.
10.5. James Caird saavuttaa South Georgian länsirannan purjehdittuaan 17 päivää myrskyävällä merellä.

James Caird oli (ja on vieläkin) 6,6 metriä pitkä. Miehistönä oli 6 henkilöä, enempää sinne ei olisi sopinut, ja nämäkin olivat tarpeen, sillä valmiudessa ja peräsimessä oli oltava lähes koko ajan. Purjeita piti pitää ylhäällä ja kun myrsky tavan takaa äityi hankalaksi, ne piti ottaa alas, etteivät purjerievut olisi repeytyneinä lähteneet myrskytuulien matkaan.

Mitähän EU.n työsuojeludirektiivit sanoisivat James Cairdin Venematkasta? Ja olisiko vene Redarien mukaan ollut ylimiehitetty?

James Caird rantautui Etelä-Georgian saaren etelärannalle Kuningas Haakonin lahden perukkaan 10.5.1916. Muutaman päivän ensin levättyään ja voimiensa palauduttua Shackleton kahden muun miehensä kanssa taivalsi saaren vuorten yli Stromness’in valaanpyyntiasemalle samannimisen lahdelman pohjukassa. Sitä ennen Sir Ernest kävi ensin King Haakonin lahtea vastapäätä olevan Possessionin lahden rannalla, mutta siellä ei ollut ketään, eikä myöhemmin Fortuna Baynkään rannoilta löytynyt apua. Vielä yhden jäisen vuoren yli jonka takaa vihdoin löytyi Stromness.

Chidsey väittää pokkarissaan, että Shackleton kahden toverinsa kanssa saapui Grytvikeniin. Kaikki muut lähteet puhuvat Stromnessistä. Valaanpyytäjät kävivät hakemassa saaren toiselle puolelle jääneet loput James Cairdin miehistä, ottaen myös veneenkin mukaansa.

Elefanttisaarelle jääneiden pelastumiseen meni vielä muutama epäonnistunut yritys: ahtojäät estivät laivojen pääsyn Elefanttisaarella. Vasta elokuun 30. 1916 pikkuruinen hinaaja Yelcho pääsi Elefanttisaaren rantaan ja pelasti siellä odotelleet loput miehet.

Endurancen miehistö hajaantui eri puolille, suuren osan päästessä vielä sotimaan Kuninkaansa puolesta Ensimmäiseen Maailmansotaan. Shacleton lähti vielä viimeiselle naparetkelleen vuonna 1922 päätyen taas South Georgian saarelle.

Yksinäinen tähti
säihkyy kuin timantti
lahden takaa.


Kirjoitti Ernest Shackleton, vähää hetkeä ennen kuolemaansa vuonna 1922 South Georgian saarella. Sir Ernest haudattiin sinne, Kuningas Edwardin lahden rannalle.

_________________________________________

Toinen historiaan jäänyt pelastautuminen:

Raivostunut, 85 jalan pituinen (lähes 26 metriä) Pottivalas eli Kaskelotti upotti 20.10.1821 Tyynellä merellä valaanpyyntialuksen Essex of Nantucketin. Pelastuneet onnistuivat pelastautumaan vain vähäisellä määrällä leipää (600 paunaa) ja vettä (65 gallonaa). Merimatkaa oli yli 1000 mailia, mutta se onnistui. Tapahtuma innoitti Herman Melvillen kirjoittamaan Moby Dick – kirjansa.

Juhani Tikkanen
  • Pohdinta - sivulle

    Sivua laadittu syyskuussa 2004.